Nena on mielestäni maailman suloisimpiin tyttölapsiin lukeutuva - ja varmasti minulle se rakkain, mutta silti tämä uhmaikä aiheuttaa erinäisiä hampaiden kiristelyjä päivittäin useaan otteeseen.
Tänään huomasin hokevani samaa virttä aamusta iltaan. "Älä ota!", "anna olla!", "laita takaisin!", "pois sieltä!", "lopeta tuo!" ja niin edelleen. Typyä harmittaa - ja äitiä harmittaa...
Teimme mieheni kanssa tietoisen päätöksen olla siirtämättä koriste-esineitä, valokuvia tai viinipulloja lapsen ulottumattomiin hänen alkaessaan kontata. Pian typy oppikin, ettei kaikkiin tavaroihin saa koskea - that was simple. Uhmaiän alkaessa typy kuitenkin haluaa testata rajojaan, jos koskisin kuitenkin? Ja äiti kieltää, selittää ja johdattaa tekemään jotain sallittua - tylsää tietenkin - asiaa. Typy palaa pian takaisin kielletyn asian luokse ja kokeilee, joko nyt saisi... Ja äiti kieltää, selittää ja johdattaa tekemään jotain muuta.
Hieman nuuduttavaa. Kädenvääntöä maailman sitkeimmän lapsen kanssa. Tekisi mieli nostella kaikki tavarat korkeammalle - pois silmistä, pois pienen käden ulottuvilta - mutta en tee sitä. Uskon, että lapseni oppii uudelleen, ettei kaikkea haluamaansa voi toteuttaa.
Ja niinpä minä kiristelen hampaitani, lasken hiljaa mielessäni sataan ja sanon uudelleen: "mennään leikkimään oikeilla leluilla, jätetään tuo kukkamaljakko tuohon pöydälle". Ja me menemme jälleen leikkimään - ainakin hetkeksi.
6 kommenttia:
Kuulostaa niin tutulta!!! :) Itse siirsin kyllä lapsen ulottumattomiin sellaiset esineet, joilla on eniten tunnearvoa.
:) Kiva, että muillakin on samaa... Meilläkin on ne "korvaamattomat" tavarat lapsen ulottumattomissa, mutta juuri eilen - noin tunnin tekstin kirjoittamisen jälkeen - hajosi yksi snapsilasi "baarikaapista". Kovasti typy oli katuvainen, oma aloitteisesti juoksi kertomaan ja sanoi "(dis)cuuuuuupame mami" ja on siitä lähtien taas pysynyt kaukana kielletyistä asioista. :) Onneksi ei satuttanut itseään!
Tuttua, tuttua ... me muutettiin uuteen kotiin ennen kuin Miriam aloi kävellä ja ei varsinaisesti siis siirretty mitään ulottumattomiin, mutta taidettiin kyllä tavaroita purkaessa sijoittaa särkyvimmät ylemmäksi. Mutta tuo "ei sitä" "älä mene" "tule tänne" "se on äidin" on hyvässä muistissa. Ja nyt 5,5 veen kanssa on sitten uudet kiellot ja tahtojen taistot ;o)
Luota siihen, että lapsi oppii kyllä (vaikka äidin kärsivällisyyttä välillä koetetaankin)
Heljä: mä koitan kovasti luottaa :) nyt sen snapsilasin särkymisen jälkeen on pari päivää kaikki kielletty ollut ihan rauhassa... Typy ohi mennessään mutisee: "ei saa, no puede" ja jatkaa matkaa :). Mä voin uskoa, että Miriamin kanssa on jo uudet taistelut :D ja kun noista on selvitty alkaa esi-murrosikä ja sitten murrosikä ja sitten :D :D :D
Pitkää pinnaa pitää kyllä varmasti olla, mulla menis varmaan hermo :D ...mutta kärsivällisyys ihan varmasti palkitaan lopulta (muutamien rikkoontumisien jälkeen ;))
Maamaa: voit uskoa, ettei minultakaan löydy uskomattoman pitkää pinnaa vaan sorrun kyllä aina välillä jäkättämisen puolelle... ja sitten taas nollataan tilanne ja uudestaan :D. Toi snapsilasi on nyt ollut taas moneen kuukauteen ainoa rikki mennyt asia, toivotaan, että se sellaiseksi jääkin :)
Lähetä kommentti