Kaukana.

Elämään mahtuu hetkiä, jolloin kaukana asuminen ei tunnu vaikealta - skypellä voi soitella ja muutenkin sisarusten, vanhempien ja kavereiden jutuissa ja elämässä pysyy kärryillä facebookin ihmeellisen maailman kautta. Nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että välimatka omaan perheeseen risoo. Flunssa kaataa yhä sinnikkäämmin tätä äitiä vaakatasoon, Nena alkaa parantua ja Aatu Armaan limayskä senkun pahenee. Jos asuisimme Suomessa, olen varma, että "ratsuväki" olisi jo kaahannut apuun. Mutta kyllä tästä selvitään, lämmittää se tietokin siitä, että vanhemmiltani varmasti saisin lastenhoitoapua tarvittaessa.

Tihkusateinen ja kolea Brasilia ei saa kenenkään mieltä piristymään tänään - eikä huomenna tai ylihuomenna. Sunnuntaille lupaillaan hieman parempaa keliä.

pd. kipeä ja vain kolme tuntia viime yönä nukkunut äiti ei ole kiva leikkikaveri - hän voi vaikka torkahtaa kesken "kahvittelun".

Flunssaisia ipanoita ja äitejä

Helmikuun lopussa päivälämpötilat olivat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) +38 astetta varjossa. Olimme kuitenkin koko porukka tottuneet jo helteeseen, emmekä kärsineet kuumuudesta. Maanantaina keli muuttui, vuorokauden aikana lämpötila laski 18 astetta ja siitä lähtien on satanut jatkuvasti. Nena aloitti pahan kuuloisen yskän lauantaina, minä ja Aatu Armas seurasimme hänen esimerkkiään maanantaina. Onneksi tämä flunssa jätti nenän rauhaan ja sisältääkin vain kuumeen, lihassäryn ja kovan yskän - ei nenän tukkoisuutta.

Yöt ovat menneet vaihtelevasti. Olen jo oppinut kasaamaan ison kasan puhtaita lakanoita Nenan huoneen lipaston päälle, jotta lakanoiden vaihto keskiyöllä olisi mahdollisimman nopeaa - lisäksi minusta on tullut taitava oksennusten ämpäriin saalistaja. Pelkästään mies on selviytynyt tästä flunssasta terveenä.

Viikonloppuna flunssan pitäisi olla Nenalta ohi; eikös sanota, että flunssa kestää 8 päivää?

Tänä vuonna karnevaalikulkueen tanssijoilla mahtaa olla aika vilpoisaa... Me aiomme viettää karnevaalivapaan kotona - olen varannut jo päivittäisen päiväunivuoron itselleni...

Vähän liikaa ampiaisia

Joku naapurustossamme todennäköisesti tuhosi eilen ampaispesän. Ampiaiset lähtivät etsimään uutta kotia ja valitettavasti valitsivat astiakaappini uudeksi reviirikseen. Aluksi keittiössä oli pari ampiaista, joiden annoin lennellä ja surrata, koitin ehdottaa ovea lentosuunnaksi, mutta jätin heidät sitten surrailemaan ja menin pihalle nauttimaan lämpimästä päivästä ja vierailulle tulleesta Nenan kummitädistä poikineen. Lapset iloitsivat uima-altaassa ja me aikuiset juttelimme jääkylmän mehun ja suklaa(mango)piirakan kera.

Vieraat lähtivät aikanaan kotiinsa ja korjasin lasit tarjottimelle ja lähdin keittiöön. Yllätykseni oli suuri, kun minua tervehti sankka ampiaisparvi ja suuri surina. En edes mennyt keittiöön sisälle, vaan kipaisin kertomaan miehelle tilanteesta. Mies passitti minut ja lapset makkarisiipeen turvaan ja aloitti yhden miehen sotansa ampiasparvea vastaan aseinaan ropellituuletin, kärpäslätkä ja keittiöpyyhe. Taistelun tuiskeessa kärpäslätkä hajosi ja mies korvasi sen minun sandaalillani. Mies laski lakaistessaan kuolleita ampaisia ja kyllästyi laskemiseen ylittäessään reilusti 200. Kodin puollustus selvisi yllättävän pienin tappioin, vain yksi ampiainen pääsi pistämään miestä ohimoon.

Auringonlaskuun saakka ikkunamme takana surisi pienehkö parvi ampiaisia. Illalla, lasten ollessa jo nukkumassa, käperryin sohvalle mieheni kainaloon ja tunsin olevani täysin turvassa. Minun on pakko myöntää, että vaikken olekaan hentoa ja haurasta tyyppiä, olen silti ylpeä sankaristani, joka toimitti meidät turvaan ja kävi yksin taistoon sankkaa vihollisjoukkoa vastaan.

Aamulla en ollut tippaakaan ilahtunut noin kolmenkymmenen ampiaisen tervehdyssurinasta - avasin heille oven apposen auki ja kehoitin poistumaan. Noin puolet noudattivat kehoitustani, loput viikkosiivoaja tappoi. Iltapäivällä tulee tuholaistorjunta, varasin heidät jo viikko sitten poistamaan herhiläispesän räystään alta, mutta samalla hoitunee ampaisvaivakin. Ja jos ei hoidu, testaan Heljän vinkkiä seuraavaksi. (laittamalla laakealla astialle tahmeaa makeaa juomaa, jonne ampiaiset takertuvat ja hukkuvat - saavat ainakin makean lopun).

Kuvan ampiaiset eivät liity tapaukseen laisinkaan. :)

jouluihmisiä - or not?

Taas on joulukuu. Hieman hämmentyneenä istuin selaamaan kalenteriani, ihmettelemään, mihin koko vuosi karkasi - se meni kuin hujauksessa. Aatu Armasta aloimme odottamaan tammikuussa, helmikuusta lähtien aloimme jännittämään raskauden kulkua. Nena Nuppusta odottaessa aika mateli, tällä kertaa aika karkasi käsistä. Kuka on lyhentänyt sekuntin vielä pienemmäksi? Tunnustakoon oitis!

Tavaratalot ja ostoskeskukset pursuavat joulukoristeita, minä liikun niissä ilman, että oikeasti huomaisin niitä, pujottelen ajatuksissani niiden ohi - mutta Nena huomaa ne varmasti - hihkuu innoissaan: "kato mami juna, kato mami polo (poro), kato mami uuuulos (ylös), hei, puussa on kuu (kuusessa on tähti)!, kato mami, kukki (pukki)...." ja niin edelleen pakottaen minutkin havahtumaan ajatuksistani ja ihastelemaan neidin seurana koristeita.

Nena on ehdottomasti jouluihmisiä, niitä, jotka piristyvät oitis nähdessää puna-kultakoristeisen puun, jouluvalot, tonttulakin, seimiasetelman - you name it, she likes it. Minä en ole jouluihminen - en edes pikkuisen. Olen viettänyt kolme viime joulua anoppilassa sopeutuen parhaani mukaan muiden traditioihin, koettaen saavuttaa edes pikkuisen joulumieltä itsellenikin, mutta joulu tulee ja menee...

Tänä vuonna vietämme ensimmäisen joulun yhdessä perheenä ja meidän pitäisi ostaa joulukuusi ja koristeet - saada edes pikkuisen kotia joulun näköiseksi, mutta emme ole vielä saaneet aikaiseksi. Loppuukohan kaupoista kuuset ennen kuin saamme ostettua kuusemme? Seimiasetelmakin on edelleen laatikossa ja varastossa - vitkuttelen sen rakentamisella, Nena viime vuonna hoiti (turhan) innokkaasti seimen jokaista ihmis- ja eläinhahmoa - ja seimi on posliininen, joten se ei hoitamista pahemmin kaipaa. Viikonloppuna seimi on kuitenkin varmaankin kasattava. Onhan jo toinen adventtisunnuntai tulossa!

Nena - pienin taivaan enkeleistä (joulukuvaelma vuodelta 2009)

KotiAPUlaiset

En aio sen kummemmin perustella tai puollustella sitä, miksi meillä on sekä viikkosiivoaja että puutarhuri. Viikkosiivoaja käy kahdesti viikossa ja puutarhuri kerran. Viimeisen puolen vuoden aikana on käynyt kerta kerralta selvemmäksi, että kummankin aika meidän taloudessamme alkaa käydä vähiin. Viikkosiivoaja on alkanut hutiloimaan ja tekemään kerta toisensa jälkeen samat tyhmyydet - joista ystävällisesti huomautetaan uudelleen ja uudelleen. Puutarhurin tunnin ruokatauko venyy viikko toisensa perään - tänään hän koki tarpeelliseksi sulatella ruokaansa liki kahden tunnin ajan - lisäksi hän käyttää viimeisen työtuntinsa suihkussa käymiseen ja hiustensa kampaamiseen.

Suomalaisella on melkoinen kynnys ruveta valittamaan toisten laiskuudesta - varsinkin jos ei itse ole koko päivänä saanut aikaiseksi muuta kuin pukea ja ruokkia lapsensa - leikkiä heidän kanssaan ja siinä sivulla vilkaista, onko töitä odottamassa. Mutta eihän kukaan laske työksi sitä, että istuu hetken tai toisen tietokoneen ääressä?

Minua kuitenkin harmittaa uskomattomasti se, että maksamme käyvän palkan kummallekin siitä, että he tulevat saamaan minut pahalle tuulelle muutamaan kertaan viikossa. Tiedän, etten selviäisi tämän talon siivoamisesta, pyykkäyksistä ja silityksistä ilman apua - saati sitten puutarhan hoitamisesta, mutta silti. Minun on useampaan kertaan tehnyt mieli yksinkertaisesti iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta "ai, et siis aio tehdä sitä? No, anna minä teen, sinä voit mennä sinne suihkuun ja kotiisi ja olla tulematta takaisin!". Olen pyöritellyt mielessäni jo useampaa tapaa irtisanoa jompi kumpi tai vaikka kumpikin kerrallaan. Olen kuitenkin luvannut miehelleni sietää viikkosiivoajaa (miehelle siitä joka kerta valittamatta) siihen saakka, että löydämme minulle jonkun muun avuksi. Tiukkaa kuitenkin tekee.

Jos palkkaa apua kotiin, eikö siitä pitäisi todella olla enemmän apua kuin harmia?

----- edit -----

Ja kyllä, postausta kirjoittaessani olen ollut varsin huonolla tuulella siitä huolimatta, että lapset ovat yhtä aikaa nukkumassa päiväunia.