Hetkellistä lannistumista

Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa uhmaikäinen tyttö leikkii kaikessa rauhassa vauvanukellaan, liki 4kk ikäinen poika jokeltelee omille varpailleen ja hyvin väsynyt äiti johdattelee lapsia iltapuuhiin... Jotta päätyisimme tähän tilanteeseen (eli saisin elohiiren rauhoittumaan ja sylihiiren viihtymään Nenan iltapuuhien ajan jossain muualla kuin sylissä) olin tehnyt työtä jo parin tunnin ajan: muovaillut pikkuneidin kanssa muovailuvahasta ja leikittänyt nenaa kahluualtaassa takapihalla sekä imettänyt Aatu Armaan horrokseen - you know, se lämmin, hiukan väsyttävä tunne, kun maha on ihan täynnä hyvää ruokaa.



Nena pyysi mennä nukkumaan jo 19:15, mikä sopi minulle mainiosti: nena oli ollut aika väsynyt koko päivän. Pesimme neidin hampaat, hän joi maitonsa ja asettautui mukavaan asentoon. Minä istahdin vierassängyn päälle ja asetin Aatu Armaan mukavammin syliini - se oli kohtalokas virhe. Aatu Armas avasi pienen suunsa ammolleen ja aloitti perusteellisen parkumisen - niin kovan, etten ole kyseisen nuoren miehen kuullut aiemmin moista parkua suustaan päästäneen. Nena nousi istumaan sänkyynsä, aloitti lörpöttelyn ja halusi tulla pois sängystä. Aatu Armas vain huusi. Ja minä komensin - liian kiukkuisesti - Nenan takaisin sänkyynsä. Kriisitilanne oli akuutti.

Kannoin Aatu Armaan parkumaan sitteriinsä, olin jo ehtinyt tarkistaa, ettei häntä voinut pistää mikään ja että vaippa ja vaatteet olivat hyvin. Palasin takaisin Nenan huoneeseen, rauhoitin tytön ja pyysin palaamaan sänkyyn. Hain Aatu Armaan sitteristä takaisin syliini - nyt hän painoi päänsä olkaani vasten ja huokaili. Nena asettautui uudelleen mukavasti ja nukahti.

Nenan nukahdettua valmistin Aatu Armaan kylpyveden, kylvetin nuoren miehen ja puin yövaatteisiin. Ehdin juuri ja juuri imettää hänet, kun hän jo nukahti.

Nyt kumpikin lapsista on nukkunut jo monta tuntia ja minäkin olen matkalla nukkumaan. Talossa on raukea hiljaisuus, jota tuulettimien hurina rikkoo. Hiljaa onnittelen itseäni kriisitilanteen rauhoittumisesta, sillä vaikka se näin kirjoitettuna vaikuttaa pieneltä aallokolta vesilasissa, se ei tuntunut siltä tapahtuessaan. Yleensä Nena ei onnistu nukahtamaan uudelleen, jos häntä häiritään juuri nukahtamisvaiheessa - ja yöunikin on sitten levotonta - onneksi tänään poikkeuksellisesti hän nukahti uudelleen helposti ja vaikuttaa nukkuvan levollisesti.

Ehdin kuitenkin kriisin uhatessa lannistua ja odotin jo pahinta - eli kummankin lapsen hysteeristä itkua, jota ei meinaa saada katkaistua, koska ei pysty lohduttamaan kumpaakin yhtä aikaa. Ja sitten menee nenät tukkoon ja sekin alkaa itkettämään... Ja silloin tekee äidinkin mieli itkeä.

Onneksi tänään kriisi laukesi itsestään. Toivottavasti meillä nukutaan tänä yönä levollisesti. Ja jos herätään keskellä yötä, niin nukahdetaan ilman turhia itkuja ja kiehnäämisiä. Toivottavasti... Varmuuden vuoksi on kuitenkin parasta, että minäkin vetäydyn nukkumaan...

Pois paha nokkosrokko!

Nena esitteli minulle maanantaina ranteesta näppylöitä, tutkin niitä aikani ja totesin ne "varmaan ohimeneväksi" ja jatkoimme päivän touhuja. Eilen Nena esitteli näppylänsä uudelleen, nyt ne oli raavittu rikki ja niitä oli muutama enemmän. Rasvasin neidin käden bepanthenilla ja jatkoimme päivän touhuja.

Viime yönä olin juuri imettänyt Armaan ja saanut hänet nukahtamaan toisessa huoneessa, kun kuulin Nenan itkua. Menin katsomaan (koska miehellä on tosi rankka työviikko, päätin armahtaa hänet tällä kertaa ja hoitaa homman) ja Nena itki ja raapi kättään - ja rintaansa ja nilkkojaan ja reisiään ja selkäänsä.... Tutkin valon kanssa neidin läpikotaisin. Näppylöitä edelleen oli lähinnä vain ranteissa, mutta kaiketi tukala olo sai neidin raapimaan joka paikkaa. Yö oli hiostavan kuuma ja kaikki, jotka ovat ihottumasta kärsineet, tietävät kuinka tukalaksi nihkeä ilma saa kutinan... Rasvasin tytön bepanthenilla, pidin kädestä, keskustelin, että nyt on yö ja nyt nukutaan... ja sain seurata tuskaista pyörimistä liki kolme tuntia ennen kuin uni vei voiton. Monen monta kertaa typy oli jo liki nukahtanut, kun oli pakko havahtua raapimaan. Ja kun sain Nenan nukkumaan, olikin Armaan vuoro saada äidin huomio...

Aamulla soitin lastenlääkärille ja kuvailin ihottumaa - sain puhelinreseptin antihistamiineille ja kehoituksen antaa kolmen päivän ajan lääkettä, 48 tunnin sisällä ihottuman tulisi hävitä, tai sitten minun pitää viedä neiti näytille. Eli apteekkiin mars.

kuva täältä
Tämän lääkkeen tulisi parantaa ihottuma...

ps. Meille ihottuma on laatuaan ensimmäinen, eli kaikki ne, jotka taistelevat päivittäin lapsen atooppisen ihon, allergian tai ihottuman kanssa, saavat minulta kaiken sympatian.

Väsymystä ilmassa

Nena alkaa lyhentää päiväuniaan jälleen kerran ja nyt päiväunilta ilmestyykin noin tunnin nukkumisen jälkeen erittäin pirteä taapero. Aiemmin äitikin uskalsi asettautua nukkumaan torkut päiväunien ajaksi, mutta nyt tuntuu vakavasti siltä, että jos haluaa saada tehtyä myös sellaiset kotihommat tai työt tietokoneella, jotka pitää tehdä ilman puuhakasta apulaista, ei nukkumaan kannata uskaltautua. Tämä loppuraskauskin aiheuttaa tiettyä unisuutta, eikä katkonaiset yöunet lonkkasärkyjen takia ainakaan paranna tilannetta.

Eilen kävimme illan suussa hakemassa autoni huoltamolta miehen avustuksella, minä ja nena palasimme sieltä lähes suoraan kotiin rauhoittumaan iltatoimiin ja mies poistui "yhdelle" kaverimme baarin avajaisiin. Tarkoituksena oli, että mies ehtisi lukemaan iltasatua nenalle vielä ennen nenan nukkumaan menoa, toisin kuitenkin kävi ja noin kymmeneltä mies soitti tehtaalta ja kertoi joutuneensa palaamaan töihin erästä "ex tempore urgente"-asiaa hoitamaan - hänet oli hälytetty paikalle baarin avajaisista. Nena oli jo siinä vaiheessa nukkunut makoisasti reilun tunnin. Eräs väsynyt äiti jyrsi hieman iltapalaksi valmistamaansa ruokaa ja jäi odottelemaan miestä kotiin - saikin odotella kaikessa rauhassa klo 00:30 saakka.

En osaa mennä nukkumaan ennen kuin pieni perhe on turvallisesti kotona. Nuokuin sohvalla ja katsoin huonoa elokuvaa, jonka lopulta vaihdoin Kiti Kokkosen "Terveisin Karo"-kirjaan, jonka sain vähän aikaa sitten lainaan eräältä ystävältäni. Ehdin lukea kirjan puoleen väliin ennen kuin siirryin ikkunan viereen tuijottamaan hiljaista ja hämärää katua. Huoli alkoi vallata mielen, aiemmin katsotun huonon elokuvan öinen auto-onnettomuus palasi mieleen estelyistä huolimatta ja vastoin tapojani koitin soittaa mieheni kännykkään saadakseni varmistuksen, että kaikki on hyvin - minulle vastasi vain vastaaja. Huoli kasvoi, en osannut enää irroittaa silmiäni kadusta ja onneksi aika pian mies ajoikin pihaan.

Aamulla kuuden tunnin yöuni tuntui aivan liian vähäiseltä - suorastaan huonolta vitsiltä - mutta kummasti silti jaksoimme nenan kanssa puuhailla ja leikkiä päiväuniaikaan saakka. Päiväunille taisi tänään nukahtaa äiti ennen nenaa. Ja päiväunilta epäilemättä heräsi pirteämpänä pikkuinen taapero. Tänä iltana ohjelmassa on nenan kylpy, iltatoimet ja aikainen nukkumaan meneminen - myös äidillä, vaikka perjantai-illat perinteisesti ovatkin parisuhteelle pyhitettyjä, nyt taitaa olla pakko laittaa nukkuminen etusijalle.


ps. Tällä hetkellä kuulen oman sängyn kutsun kiusallisen selkeästi, nenaa moinen ei vielä neljään tuntiin voisi vähempää kiinnostaa.

ps.2. Kuvasta näkyy "se" päiväpeitto, josta kerroin tässä postauksessa.