Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa uhmaikäinen tyttö leikkii kaikessa rauhassa vauvanukellaan, liki 4kk ikäinen poika jokeltelee omille varpailleen ja hyvin väsynyt äiti johdattelee lapsia iltapuuhiin... Jotta päätyisimme tähän tilanteeseen (eli saisin elohiiren rauhoittumaan ja sylihiiren viihtymään Nenan iltapuuhien ajan jossain muualla kuin sylissä) olin tehnyt työtä jo parin tunnin ajan: muovaillut pikkuneidin kanssa muovailuvahasta ja leikittänyt nenaa kahluualtaassa takapihalla sekä imettänyt Aatu Armaan horrokseen - you know, se lämmin, hiukan väsyttävä tunne, kun maha on ihan täynnä hyvää ruokaa.
Nena pyysi mennä nukkumaan jo 19:15, mikä sopi minulle mainiosti: nena oli ollut aika väsynyt koko päivän. Pesimme neidin hampaat, hän joi maitonsa ja asettautui mukavaan asentoon. Minä istahdin vierassängyn päälle ja asetin Aatu Armaan mukavammin syliini - se oli kohtalokas virhe. Aatu Armas avasi pienen suunsa ammolleen ja aloitti perusteellisen parkumisen - niin kovan, etten ole kyseisen nuoren miehen kuullut aiemmin moista parkua suustaan päästäneen. Nena nousi istumaan sänkyynsä, aloitti lörpöttelyn ja halusi tulla pois sängystä. Aatu Armas vain huusi. Ja minä komensin - liian kiukkuisesti - Nenan takaisin sänkyynsä. Kriisitilanne oli akuutti.
Kannoin Aatu Armaan parkumaan sitteriinsä, olin jo ehtinyt tarkistaa, ettei häntä voinut pistää mikään ja että vaippa ja vaatteet olivat hyvin. Palasin takaisin Nenan huoneeseen, rauhoitin tytön ja pyysin palaamaan sänkyyn. Hain Aatu Armaan sitteristä takaisin syliini - nyt hän painoi päänsä olkaani vasten ja huokaili. Nena asettautui uudelleen mukavasti ja nukahti.
Nyt kumpikin lapsista on nukkunut jo monta tuntia ja minäkin olen matkalla nukkumaan. Talossa on raukea hiljaisuus, jota tuulettimien hurina rikkoo. Hiljaa onnittelen itseäni kriisitilanteen rauhoittumisesta, sillä vaikka se näin kirjoitettuna vaikuttaa pieneltä aallokolta vesilasissa, se ei tuntunut siltä tapahtuessaan. Yleensä Nena ei onnistu nukahtamaan uudelleen, jos häntä häiritään juuri nukahtamisvaiheessa - ja yöunikin on sitten levotonta - onneksi tänään poikkeuksellisesti hän nukahti uudelleen helposti ja vaikuttaa nukkuvan levollisesti.
Ehdin kuitenkin kriisin uhatessa lannistua ja odotin jo pahinta - eli kummankin lapsen hysteeristä itkua, jota ei meinaa saada katkaistua, koska ei pysty lohduttamaan kumpaakin yhtä aikaa. Ja sitten menee nenät tukkoon ja sekin alkaa itkettämään... Ja silloin tekee äidinkin mieli itkeä.
Onneksi tänään kriisi laukesi itsestään. Toivottavasti meillä nukutaan tänä yönä levollisesti. Ja jos herätään keskellä yötä, niin nukahdetaan ilman turhia itkuja ja kiehnäämisiä. Toivottavasti... Varmuuden vuoksi on kuitenkin parasta, että minäkin vetäydyn nukkumaan...
Nena pyysi mennä nukkumaan jo 19:15, mikä sopi minulle mainiosti: nena oli ollut aika väsynyt koko päivän. Pesimme neidin hampaat, hän joi maitonsa ja asettautui mukavaan asentoon. Minä istahdin vierassängyn päälle ja asetin Aatu Armaan mukavammin syliini - se oli kohtalokas virhe. Aatu Armas avasi pienen suunsa ammolleen ja aloitti perusteellisen parkumisen - niin kovan, etten ole kyseisen nuoren miehen kuullut aiemmin moista parkua suustaan päästäneen. Nena nousi istumaan sänkyynsä, aloitti lörpöttelyn ja halusi tulla pois sängystä. Aatu Armas vain huusi. Ja minä komensin - liian kiukkuisesti - Nenan takaisin sänkyynsä. Kriisitilanne oli akuutti.
Kannoin Aatu Armaan parkumaan sitteriinsä, olin jo ehtinyt tarkistaa, ettei häntä voinut pistää mikään ja että vaippa ja vaatteet olivat hyvin. Palasin takaisin Nenan huoneeseen, rauhoitin tytön ja pyysin palaamaan sänkyyn. Hain Aatu Armaan sitteristä takaisin syliini - nyt hän painoi päänsä olkaani vasten ja huokaili. Nena asettautui uudelleen mukavasti ja nukahti.
Nenan nukahdettua valmistin Aatu Armaan kylpyveden, kylvetin nuoren miehen ja puin yövaatteisiin. Ehdin juuri ja juuri imettää hänet, kun hän jo nukahti.
Nyt kumpikin lapsista on nukkunut jo monta tuntia ja minäkin olen matkalla nukkumaan. Talossa on raukea hiljaisuus, jota tuulettimien hurina rikkoo. Hiljaa onnittelen itseäni kriisitilanteen rauhoittumisesta, sillä vaikka se näin kirjoitettuna vaikuttaa pieneltä aallokolta vesilasissa, se ei tuntunut siltä tapahtuessaan. Yleensä Nena ei onnistu nukahtamaan uudelleen, jos häntä häiritään juuri nukahtamisvaiheessa - ja yöunikin on sitten levotonta - onneksi tänään poikkeuksellisesti hän nukahti uudelleen helposti ja vaikuttaa nukkuvan levollisesti.
Ehdin kuitenkin kriisin uhatessa lannistua ja odotin jo pahinta - eli kummankin lapsen hysteeristä itkua, jota ei meinaa saada katkaistua, koska ei pysty lohduttamaan kumpaakin yhtä aikaa. Ja sitten menee nenät tukkoon ja sekin alkaa itkettämään... Ja silloin tekee äidinkin mieli itkeä.
Onneksi tänään kriisi laukesi itsestään. Toivottavasti meillä nukutaan tänä yönä levollisesti. Ja jos herätään keskellä yötä, niin nukahdetaan ilman turhia itkuja ja kiehnäämisiä. Toivottavasti... Varmuuden vuoksi on kuitenkin parasta, että minäkin vetäydyn nukkumaan...
3 kommenttia:
ymmärrän hyvin tunteesi, vaikka minulla on sentään vain yksi täällä. Mutta siltikin tuntuu joskus vaikealta selvitä yksin nukkumaanmenosa taaperon kanssa, joka ei antaudu aina niin helposti nukkumaanmenorituaaleille... varsinkaan niinä iltoina, jolloin äiti olisi enemmän kuin valmis nukahtamaan heti itsekin... kas kummaa, mikä yhteensattuma... :D Mutta sinä suoriuduit loistavasti, muista onnitella itseäsi, nämä onnistumisen tunteet ne kannattelevat niillä vaikeillakin hetkillä!
Terveiset Suomesta sekä tsemppiä arjen pyöritykseen! Blogissani on sinulle pieni tervehdys:-)
Vera A.: useimmiten Elohiiri ja Sylihiiri menevät "samalla vaivalla" kuin Elohiiri aiemmin yksinään. Minä kun sain tämän vaativaisen ja liikkuvaisen neidin ensimmäisenä ja sylihiiren vasta toisena... Tänään se mies jo tulee!
Pirpana: Kiitos :) Kävin sen jo nappaamassa :).
Lähetä kommentti