Elämä voittaa - mahdollisesti

Nena sairasti onneksi vain 24h ajan tehokasta express-tautia, tuntuu, että virus koitti saada kaiken mahdollisen aikaiseksi lyhyemmässä ajassa, mutta onneksi se on jo takana. Jouduimme tosin yön aikana käymään ensiavussa hakemassa lapselle lääkettä kankkuun, kun kuume nousi korkealle, nestekään ei pysynyt sisällä ja siispä kuumelääkekään ei pysynyt mahassa... Neiti oli jo lauantaina täysin toipunut ja reipas uhmaikäinen, joka olisi halunnut leikkiä koko ajan jääkylmällä vedellä. Suihkussa yhtään kylmempi vesi saa aikaan oitis "kylmästä värisevän" hennon pyynnön: "kymmää vettä äiti, anna kuumaa", mutta puutarhaletkun jäisen hyytävä vesi on nenasta silti aivan ihanaa... Tosin jälkeen päin kylmä pieni käsi hakeutuu äidin käteen ja hampaiden kalinan seasta kuuluu "anna äiti kuumaa vettä, mennään nuikkuun".

Viikonlopun aikana minäkin koitin ladata akkujani, lapsen sairastelu vie kummasti voimia - myös minulta, vaikka nena onkin harvinaisen vähän sairastellut. Koitin nukkua jokaisten päiväunien aikana edes hetken ja muutenkin vietimme varsin leppoisan kotiviikonlopun, jonka aikana nena uhmasi minkä ehti, mutta onneksi uhmaamisen välissä ehti leikkimään kivasti ;).

Nyt, maanantaiaamuna, seuraan vatsani tuntemuksia: kiertämistä, vääntämistä, ellotusta... Ei kai se virus nyt minulle tullut? Kurkku on karhea ja nenä tukkoinen - nenan tutkinut lääkäri totesikin, että tytöllä on kaikesta huolimatta todella hyvä vastustuskyky, koska tämä virusepidemia on aiheuttanut lähes kaikille mahataudin lisäksi flunssaa. JOS sen viruksen saan, toivottavasti se on edes se nenan jo sairastama... Mieluummin itse on kipeä kuin että lapsi on kipeä.

Muskaria ja vatsatautia

Eilen oli nenalla muskari- ja askartelukerho. Kerhossa kaikki sujui hämmentävän hienosti ja nena askarteli innokkaasti saaden yllättävän hienoa jälkeä aikaiseksi ja musiikkiosuuden aikana soitti, lauloi ja tanssi melkein ohjeiden mukaisesti. Kiukkukohtauksiakaan ei saanut kuin muutaman kerran, kun liian kiva soitin piti palauttaa takaisin hyllyyn... Oletettavasti siltä reissulta me kuitenkin saimme saalistettua vatsataudin...

Nena aloitti oksentamisen aamulla jo ennen aamiaista. Kuvittelin sen silloin olevan vaan kurkussa olleen liman "sylkemistä". Seuraavaksi ulos tuli aamupala, sitten päiväruuaksi syöty sosekeitto. Puolikas mandariinia pysyi sisällä, samaten pari hörppyä vettä ja nyt ennen päiväunia juotu desi vedellä lantrattua maitoa. Nenaa on vaikea saada juomaan muuta kuin maitoa ja koska maidon sanotaan olevan pahaksi vatsataudin aikana, lantrasin sitä edes vedellä, jospa se auttaisi asiaa.

Myös minä tunnen kiusallisesti vatsaani vellovan. Sairastin viimeksikin nenan kanssa yhdessä rotaviruksen toukokuun alussa - nena tosin rankempana kuin minä. Toivottavasti kyseessä olisi joku 24h express-tauti eikä yhtään pidempi versio.

Beautiful Blogger

Tänään aamulla mietin blogia ja "haravoin" ajatuksiani kasaan, teki kovasti mieli kirjoittaa, mutta ajatukset eivät yksinkertaisesti halunneet asettua järjestykseen. Ajattelin, että joku "tekosyy" täytyy kyllä keksiä... ja sitten aamuisella blogikierroksella löysin Karkin myöntämän tunnustuksen ja siihen liittyi tehtäväkin; kertoa seitsemän asiaa itsestään. Kiitos Karkki :).

7 asiaa minusta:

- Uskon vahvasti johdatukseen tai kohtaloon, miten vain sitä haluaa kutsua, koska miten muuten voi selittää sen, että löysin oman itseäni täydentävän puoliskoni toiselta puolelta maapalloa ja tiedän vahvasti, etten olisi näin tyyni ja tasaisen onnellinen kenenkään muun rinnalla?

- Ennen kuin tapasimme uudelleen mieheni kanssa tammikuun 2005 ensimmäisinä päivinä, olin päättänyt vakaasti hankkia lapsen vaikka yksin, ellen menisi naimisiin ennen kuin täytän 30. Nena syntyi pari päivää sen jälkeen kun täytin 31 vuotta.

- Olen aina haaveillut kolmesta lapsesta, mutta nyt, kun myös tämä vauva on "tuomittu" sektiolla syntymään, olen yht'äkkiä alkanutkin tuntea hienoista surumielisyyttä siitä, että minulta suljettiin raolleen jäänyt ovi, jonka taakse jää jopa itseltä kielletty hauras haave neljännestäkin lapsesta. Ja huom. odotan vasta toista lastani, enkä todellakaan tiedä, olisinko edes valmis neljän lapsen äidiksi.

- Olen suurimman osan ajasta ehdottomasti taivaanrannan maalari, joka haaveilee, haahuilee ja visualisoi "parempaa maailmaa", mutta sitten, jos saan tarvittavan kipinän toimia, saan pelottavan paljon tehokasta jälkeä aikaiseksi. Valitettavasti saan tuon kipinän vain noin kerran kuussa ;).

- Olen luvattoman hyvä pohjaan palaneiden kattiloiden pesijä. You know - harjoitus tekee mestarin. Tempaudun mukaan nenan leikkeihin, blogiteksteihin, facebookiin, lintujen lauluun, you name it, niin tehokkaasti, että unohdan lisätä keitinvettä tai sammuttaa hellan ajoissa. Juuri nyt minua odottaa tämän päiväinen peruna- ja porkkanakattila varsin synkän näköisenä keittiössä...

- En koskaan haaveillut ulkomailla asumisesta, mutta nyt minun on vaikea kuvitella elämääni Suomeen. Olen asunut ulkomailla elämästäni jo yli kolmasosan, vaikka edelleen miellän Suomen lähes ihanteelliseksi maaksi asua ja, ennen kaikkea, kasvattaa lapsia turvallisessa ympäristössä.

- Minulla on jonkin asteinen pakkomielle siivouksesta. En kestä tahroja tai likaa - pyyhin jääkaapin kerran viikossa puhtaaksi, vaihdan lakanat kerran viikossa, pyyhkeet kahdesti, en pysty nukkumaan hyvin, jos tiedän jättäneeni astioita tiskialtaaseen odottamaan... Tämä trauma on lähtöisin reilun vuoden pituisesta pätkästä, jonka asuin kimppakämpässä Ecuadorissa - sitä ennen olin ihan normaali :D. (En kuitenkaan pidä siivoamisesta tippaakaan, vain pyykinpeseminen on suosikkihommiani).

Ja nyt haluan jakaa tunnustuksen seitsemälle blogille:

Rouva Hoolle
Vera A.:lle
Maamaalle
Mamãelle
Perheenäidille
Elviralle
S:lle äippä kuntoon-blogiin

Kurkista meidän kaappeihin...

Vera A. ja Elvira kirjoittivat aiemmin tässä kuussa jääkaappiensa sisällöstä, Vera A. vielä esitteli myös astioitaan. Koska sain vihdoinkin soviteltua tietokoneen ja kamerani välillä vallinneen sotatilan, kävin nappaamassa muutaman kuvan keittiöstä: voitte siis halutessanne kurkistaa jääkaappiin, astiakaappiin ja hedelmäkoreihin.


Juureslaatikosta löytyy tässä vaiheessa viikkoa vain porkkana, tomaatti, kurkku, puolikas kesäkurpitsa, paprika ja perunoita, sekä valkoisessa rasiassa valkosipulia sekä sipuleita.

Seuraavalla hyllyllä on etikkapunajuuria, jotka tein juuri viime viikolla, luonnon jugurtin juuri lasipurkissa ja kolme pulloa valmista kaakaota.

Toisella hyllyllä on monen monta rahkapurkkia, sekä luumujugurttipurkki. Vihreän kakkukuvun alla on rahkapiirakan jämät.

Kolmannella hyllyllä on oliiveja ja raejuustoa, mango ja atemoia-hedelmä, jotain uskomattoman makeaa maidosta tehtyä levitettä, nenan laktobasilusmaitopurkit ja muutamaa laatua jugurttia.

Neljännellä hyllyllä on juusto, sulatejuustopurkkeja, leikkeleitä rasiassa ja mansikkarasia.

Ylälokerosta löytyy pari pakettia nakkeja, valmiiksi raastettua parmesaanijuustoa ja voita.


Jääkaapin ovesta alimmaiselta hyllyltä löytyy maitopurkki (sitä ei jääkaapista voi puuttua), kermapullo, guaranalla maustettua kivennäisvettä ja avattu pullo guarana antarctica-limsaa.

Toiselta hyllyltä löytyy hillosipulipurkki, Auran sinappia, majoneesi, palmito (salaatteja varten), ketsuppi, BBQ-kastike ja vinagrete-salaatinkastike.

Kananmunalokeroissa on kananmunia ;).

Seuraavalta hyllyltä löytyy pakolliset oluttölkit, rasiassa jalopeño-säilykettä ja punainen pussi, joka pilkottaa on Fazerin Eucalyptys-karkkipussi. Lisäksi takaa löytyy pikaliimapakkaus.

Ylimmäisellä hyllyllä on pari parmesaanipussia, muutama pieni annosketsuppi ja tuore hiivaa.


Astiani ovat tällä hetkellä niin käytännöllisiä ja tylsiä, etteivät ansaitse omaa postaustaan, vaan ujutan ne tähän samaan mukaan. Lähes kaikki astiat ovat valkoisia ja yksinkertaisia lukuunottamatta espressokuppeja, joissa on säväys romantiikkaa. Ylimmällä hyllyllä on arkiviinilasit ja pari olutlasia.

Hedelmäkorini ei välttämättä ole suomalaiselle kovinkaan eksoottinen ja suurinta osaa, ehkä kaikkia, näistäkin hedelmistä saa Suomesta.

Alimmaisessa korissa on papaija, pari persikkaa, luumua ja päärynää.

Toisessa korissa on mangoja, kiivejä ja omenoita.

Ylimmäisessä korissa on banaaneja, appelsiineja, maracuya, eli passiohedelmiä ja limesitruunoita.

Väsymystä ilmassa

Nena alkaa lyhentää päiväuniaan jälleen kerran ja nyt päiväunilta ilmestyykin noin tunnin nukkumisen jälkeen erittäin pirteä taapero. Aiemmin äitikin uskalsi asettautua nukkumaan torkut päiväunien ajaksi, mutta nyt tuntuu vakavasti siltä, että jos haluaa saada tehtyä myös sellaiset kotihommat tai työt tietokoneella, jotka pitää tehdä ilman puuhakasta apulaista, ei nukkumaan kannata uskaltautua. Tämä loppuraskauskin aiheuttaa tiettyä unisuutta, eikä katkonaiset yöunet lonkkasärkyjen takia ainakaan paranna tilannetta.

Eilen kävimme illan suussa hakemassa autoni huoltamolta miehen avustuksella, minä ja nena palasimme sieltä lähes suoraan kotiin rauhoittumaan iltatoimiin ja mies poistui "yhdelle" kaverimme baarin avajaisiin. Tarkoituksena oli, että mies ehtisi lukemaan iltasatua nenalle vielä ennen nenan nukkumaan menoa, toisin kuitenkin kävi ja noin kymmeneltä mies soitti tehtaalta ja kertoi joutuneensa palaamaan töihin erästä "ex tempore urgente"-asiaa hoitamaan - hänet oli hälytetty paikalle baarin avajaisista. Nena oli jo siinä vaiheessa nukkunut makoisasti reilun tunnin. Eräs väsynyt äiti jyrsi hieman iltapalaksi valmistamaansa ruokaa ja jäi odottelemaan miestä kotiin - saikin odotella kaikessa rauhassa klo 00:30 saakka.

En osaa mennä nukkumaan ennen kuin pieni perhe on turvallisesti kotona. Nuokuin sohvalla ja katsoin huonoa elokuvaa, jonka lopulta vaihdoin Kiti Kokkosen "Terveisin Karo"-kirjaan, jonka sain vähän aikaa sitten lainaan eräältä ystävältäni. Ehdin lukea kirjan puoleen väliin ennen kuin siirryin ikkunan viereen tuijottamaan hiljaista ja hämärää katua. Huoli alkoi vallata mielen, aiemmin katsotun huonon elokuvan öinen auto-onnettomuus palasi mieleen estelyistä huolimatta ja vastoin tapojani koitin soittaa mieheni kännykkään saadakseni varmistuksen, että kaikki on hyvin - minulle vastasi vain vastaaja. Huoli kasvoi, en osannut enää irroittaa silmiäni kadusta ja onneksi aika pian mies ajoikin pihaan.

Aamulla kuuden tunnin yöuni tuntui aivan liian vähäiseltä - suorastaan huonolta vitsiltä - mutta kummasti silti jaksoimme nenan kanssa puuhailla ja leikkiä päiväuniaikaan saakka. Päiväunille taisi tänään nukahtaa äiti ennen nenaa. Ja päiväunilta epäilemättä heräsi pirteämpänä pikkuinen taapero. Tänä iltana ohjelmassa on nenan kylpy, iltatoimet ja aikainen nukkumaan meneminen - myös äidillä, vaikka perjantai-illat perinteisesti ovatkin parisuhteelle pyhitettyjä, nyt taitaa olla pakko laittaa nukkuminen etusijalle.


ps. Tällä hetkellä kuulen oman sängyn kutsun kiusallisen selkeästi, nenaa moinen ei vielä neljään tuntiin voisi vähempää kiinnostaa.

ps.2. Kuvasta näkyy "se" päiväpeitto, josta kerroin tässä postauksessa.

Uusia hienoja taitoja

Tänä aamuna ripustin pyykkejä narulle, nena lykki kolmipyöräistä mopoaan jaloilla eteenpäin ja kuljetti minulle pyykkipoikia. Kun saimme pyykit narulle, totesin tytölle, että olisi helpompi liikkua, jos nostaisi jalat polkimille, samaan aikaan lajittelin pyykkejä seuraavaan koneelliseen. Selkäni takaa alkoi kuulua muovipyörien ratinaa kivetyksellä ja nenan hihkaisu "kato äiti! ya puedo! mami, kato!". Käännyin nopeasti katsomaan ja typykkä oli oikeassa: hän oppi polkemaan kolmipyöräisellään myös eteenpäin. Aiemmin neiti on osannut peruttaa taitavasti polkien, nyt siis suunta on myös eteenpäin. Nyt meillä - kuten varmaan arvaatte - liikutaan ulkona vain kolmipyöräisellä polkien. ;) Osaa typykkäkin olla pollea taidostaan - ja niin on äitikin.


------------ EDIT-----------------
Tänään opittiin myös avaamaan suljetut ovet. Tästä taidosta nena on huomattavasti enemmän innostunut kuin äitinsä, jonka mielestä oli äärimmäisen helppoa, kun kykeni estämään nukkejen kylpytuokiot vessanpöntössä niin helposti, kuin oven sulkemalla...

Hiljaisuutta kuunnellessa

Vietin viime yönä monen monta tuntia hiljaisuutta kuunnellen, vauva möyrysi kumman aktiivisesti ja painoi virtsarakkoa tehokkaasti. Nousinkin vähän väliä hiippailemaan vessaan, palatakseni takaisin sänkyyn lämpimän täkin alle. Mies-reppana joutui useaan otteeseen (tietämättään) lämmittämään vaimonsa kohmeiset varpaat ja nena sai joka kerralla peiton omien jalkojensa päälle.

Siinä loikoillessani - ja hyvää asentoa metsästäessäni - minulla oli hyvää aikaa kuunnella hiljaisuutta, tai oikeammin lähes hiljaisuutta, koska hiljaisuuden rikkoi kaksi minulle rakasta ääntä, nenan tuhina ja miehen tasainen hengitys. Ajatukseni risteilivät nykyhetken ja tulevan välillä, suunnittelivat vauvan syntymän jälkeistä aikaa ja palasivat taas nauttimaan vauvan leikkisistä potkuista.

Yön hiljaisina tunteina oli aikaa miettiä rakenneultrassa havaittua virtsan takaisinvirtausta munuaisiin ja sitä, että rv 31 tehdyssä ultrauksessa tämä takaisinvirtaus näkyy edelleen yhtä selkeänä kuin rv 21 rakenneultrassa. Olen onnistunut päiväaikaan olemaan täysin murehtimatta asiaa, enkä yölläkään varsinaista murhetta asiasta itselleni rakentanut, mutta pieni huoli tietenkin kaihersi ajatusten keskellä. Tämä virtsan takaisinvirtaus munuaisiin on kuulemma varsin yleistä sikiöaikana ja suurimmassa osassa tapauksia korjaantuu itsestään loppuraskauden aikana - ja jos ei korjaannu, vaiva useimmiten on helposti hoidettavissa. Nenan viime kuun lastenlääkärin tarkistuksen aikana päätin vuodattaa huoleni nenan lääkärille; tuleehan hänestä vauvankin oma lääkäri. Mieli keveni heti huomattavasti, lääkäri kun otti asian selkeästi hoidettavakseen ja kirjoitti vauvalle varattuun kansioon (kyllä, hän on jo avannut vauvalle oman kansion), että muistaa lähettää vauvan heti pikkuisena munuaisultraan tilanteen tarkastamiseksi. On rauhoittava tietää, ettei minun tarvitse nyt huolehtia tästä asiasta, vaan ammattilainen huolehtii minun puolestani.

Ehdin myös pohtia esikoistani ja hänen suhtautumistaan vauvaan. Hän rakastaa vauvoja ja mielellään toivoo niitä äidin syliin siliteltäviksi - omassakin sylissään hän jaksaa pitää huolella vauvaa pitemmänkin tovin. Oma sisarus, joka onkin pysyvästi perheen osa, voi kuitenkin tehdä typyn mustasukkaiseksi. Mustasukkaisuus on kuitenkin luonnollinen tunnetila pienelle lapselle, joka on tottunut olemaan perheen keskipiste, joka pääsee syliin sillä sekuntilla, kun sylille on tarvetta. Olen koittanut muistuttaa itseäni nyt jo siitä, että muistan antaa nenalle omaa erityistä aikaa myös vauvan syntymän jälkeen.

Ja se äidin rakkaus. Rakastaako esikoistaan enemmän kuin tulevaa vauvaa? Se kielletty aihe - täysi tabu - on myös pyörinyt mielessä. Keskusteltuani ihanien ystävieni kanssa, myös äitien, olen tullut siihen tulokseen, että kaikki pohtivat näitä kysymyksiä ennen toisen lapsensa syntymää ja toteavat sitten huolensa olleen turha. Päätin siis antaa näidenkin ajatusten olla kaikessa rauhassa pääni sisällä.

Juuri kun minä olin saanut ajatukseni suurinpiirtein järjestykseen ja vauvan rauhoittumaan, nena heräsi pirteänä uuteen aamuun - kello neljältä. Sain kuitenkin tytön taivuteltua nukahtamaan uudelleen, vaikka se aikaa veikin, ja minäkin sain kello viiden kieppeissä unen päästä kiinni.

Elämäni Aakkoset

Kun Maamaa blogissaan kirjoitti elämänsä aakkoset, aloin miettiä oman elämäni aakkosia, mutta jätin aiheen hautumaan, nyt Vera A. kirjoitti omansa ja minä taisin saada tarvitsemani "tönäisyn" kirjoittaa omani loppuun.

A eli oma mieheni, A siis on mieheni nimen ensimmäinen kirjain.

Brasilia, nykyinen asuinmaani, nenan synnyinmaa ja tulevan vauvan myös.

Casa, eli oma koti. Olen varsinainen kotihiiri, vaikka olenkin kauas synnyinmaastani kulkeutunut. Minä nautin suunnattomasti rauhallisista kotipäivistä tyttäreni kanssa, pienistä hupsutteluista päivittäisten rutiinien ja kotihommien lomassa ja rauhallisesta illasta, jolloin kotona on oma pieni perheeni kokonaisuudessaan.

Delia, mieheni ja minut toisillemme esitellyt (ja jälleen kohtaamisemme junaillut) cupidomme ja molemmille rakas ystävä.

Ecuador, tätäkään ei tarvitse kauaa miettiä. Muutin Ecuadoriin heti lakkiaisteni jälkeen ja asuin siellä yhteensä noin 10 vuotta. Kaupan päälle oma mieheni on ecuadorilainen.

Freelance - nykyinen työsuhteeni.

Glögimaustetta tuon mukanani Suomesta joka kerta.

Haaveet: mitäpä olisi elämä ilman hauraita haaveita tulevaisuudesta?

Ikävä: pieni ikävä kaihertaa ulkomailla asuvan sydäntä joka päivä - huolimatta siitä missä maassa sattuu olemaan. Täällä on ikävä sukua ja Suomea, Suomessa on ikävä kotia...

Juniori: vauva-raasulle ei ole vielä saatu päätettyä nimeä vaan kutsumme häntä "työnimellä" Junior/Juniori. Vaikka vauva onkin toistaiseksi nimetön, hän on silti äärettömän rakas.

Kehitysyhteistyö. Palasin asumaan Ecuadoriin työskennelläkseni kehitysyhteistyöhankkeessa, edelleen työni liittyy oleellisesti kehitysyhteistyöhön.

Lapset, olen aina ollut hyvin lapsirakas ihminen, nautin lasten touhujen seuraamisesta ja minua ilahduttaa aina yhtä paljon huomata, että lapsi on päässyt "hypähdyksen" kehityksessä eteenpäin.

Meksiko, suurimman osan seurusteluajastamme mieheni asui Meksikossa ja sieltä onkin moni suloinen muisto; mm. mieheni kosi minua Meksikossa.

Nena. Tätä ei varmaan tarvitse sen enempää selitellä. :)

Onnellisuus. Olla onnellinen juuri "näine eväineni" - onnellisuuteen ei tarvitse täydellistä elämää.

Pedagogiikka, vaikka en ole muutamaan vuoteen toiminut opettajana, opettaminen ja oppimisteoriat ja -vaikeudet kiinnostavat edelleen kovasti ja koetan pysyä tiedon aallon harjalla.

Quito, Ecuadorin pääkaupunki, jolla on aivan erityinen asema sydämessäni.

Rutalahti, siellä sijaitsevalla mökillä vietettiin monta ihanaa kesää perheen seurassa, käytiin kalassa nyt jo edesmenneen papan kanssa ja uitiin raikkaassa järvivedessä.

Suomi. Olen aina arvostanut Suomea paljon - myös siellä asuessani - ja asuessani ulkomailla Suomi tuntuu monessa asiassa liki täydelliseltä maalta asua. Lisäksi Suomessa asuu sukuni ja monet monet ystävistäni.

Tee ja sympatia. Joihinkin tilanteisiin tee yksinkertaisesti sopii paremmin kuin kahvi. Takkatuli, teemuki ja oman miehen kainalo on aivan täydellinen yhdistelmä.

Ute, yliopisto, jossa opiskelin ensimmäisen tutkintoni erityispedagogiikasta.

Viikkosiivoaja; hän säästää parisuhteemme monelta jupinalta ja kinastelulta, mieheni mielestä viikkosiivoaja on varmasti yksi parhaista sijoituksista, joita parisuhteessa voi tehdä.

X-sukupolvi, Vera A.:n tavoin olen usein miettinyt kuulunko myös minä X-sukupolveen.

Ystävät: asuinmaat vaihtuvat, välimatkat kasvavat, mutta ne todelliset ystävät pysyvät mukana elämässä.

Zoomaus, isäni rakas harrastus on valokuvaus ja niinpä opin jo pienenä zoomauksen tärkeyden - pieniä yksityiskohtia ei erota, jos katsoo liian kaukaa ja liian nopeasti.

Å, parhaan ystäväni kanssa kävimme pyöräretkellä Ahvenmaalla sinä kesänä, jolloin täytimme 18 vuotta.

Äitiys, vaikka kuulostaakin kliseiseltä ja imelältä: olen joka päivä kiitollinen siitä, että sain tulla äidiksi.

Öljylamppu, sen valossa on jotain niin pehmeää, kutsuvaa ja tunnelmallista.

ps. juuri tällä hetkellä himoitsen suunnattomasti sirkusaakkosia - joita ei tietenkään tällä mantereella myydä.

Arkipäivän romantiikkaa

Tänään päivä alkoi tahmeasti. Olin nukkunut koko yön huonosti ja terrorisoinut myös miehen unta pyörimiselläni, vessaramppauksella ja - valitettavasti - kuorsaamalla. Olenkin siis ehtinyt siihen vaiheeseen raskautta, jolloin aloitan kuorsaamisen, eikä kyse ole mistään viehkeästä tuhinasta, vaan kuorsaan kuin humalainen 150 kiloinen mies. Onneksi useimmiten hyvä asento löytyy ja silloin kuorsaaminenkin häviää.

Istuin vielä klo 10 aamulla pyjama päällä tietokoneen ruutua tuijottaen, olin saanut kaksi toimeksiantoa käännettyä ja pohdin suihkuun menemistä ja ruuan laittamista. Sain itseni keittiöön asti aloittaakseni ruuanlaiton ja yllätykseni oli suuri, kun huomasin, että jääkaapissa odotti päiväruoka valmiina "elmukelmulla" peitettynä. Kulhojen päällä oli lappunen, jossa luki yksinkertaisesti "mina rakasta sinua". Muistin eilen illalla maininneeni miehelle mitä suunnittelin valmistaa nenalle ja itselleni päiväruuaksi. En kuitenkaan aamulla huomannut miehen touhuja, koska heräsin vasta suihkun ääniin ja ruoka oli valmistettu ennen sitä.

Marsimme nenan kanssa tyytyväisinä kylpyhuoneeseen: nena kasaamaan valitsemiaan palapelejä ja minä suihkuun. Sitä tulee kumman hyvälle tuulelle pienistä, mutta niin suurista, asioista.

Ei suuria suklaarasioita, reheviä ruusukimppuja ja timanttisormuksien säihkettä, vaan sitä arkipäivän romantiikka parhaimmillaan.

Sama virsi aamusta iltaan

Nena on mielestäni maailman suloisimpiin tyttölapsiin lukeutuva - ja varmasti minulle se rakkain, mutta silti tämä uhmaikä aiheuttaa erinäisiä hampaiden kiristelyjä päivittäin useaan otteeseen.

Tänään huomasin hokevani samaa virttä aamusta iltaan. "Älä ota!", "anna olla!", "laita takaisin!", "pois sieltä!", "lopeta tuo!" ja niin edelleen. Typyä harmittaa - ja äitiä harmittaa...

Teimme mieheni kanssa tietoisen päätöksen olla siirtämättä koriste-esineitä, valokuvia tai viinipulloja lapsen ulottumattomiin hänen alkaessaan kontata. Pian typy oppikin, ettei kaikkiin tavaroihin saa koskea - that was simple. Uhmaiän alkaessa typy kuitenkin haluaa testata rajojaan, jos koskisin kuitenkin? Ja äiti kieltää, selittää ja johdattaa tekemään jotain sallittua - tylsää tietenkin - asiaa. Typy palaa pian takaisin kielletyn asian luokse ja kokeilee, joko nyt saisi... Ja äiti kieltää, selittää ja johdattaa tekemään jotain muuta.

Hieman nuuduttavaa. Kädenvääntöä maailman sitkeimmän lapsen kanssa. Tekisi mieli nostella kaikki tavarat korkeammalle - pois silmistä, pois pienen käden ulottuvilta - mutta en tee sitä. Uskon, että lapseni oppii uudelleen, ettei kaikkea haluamaansa voi toteuttaa.

Ja niinpä minä kiristelen hampaitani, lasken hiljaa mielessäni sataan ja sanon uudelleen: "mennään leikkimään oikeilla leluilla, jätetään tuo kukkamaljakko tuohon pöydälle". Ja me menemme jälleen leikkimään - ainakin hetkeksi.

Mustia aukkoja muistissa

Olen viime aikoina huomannut hämmentävän tosi asian. Minulla on viime aikoina tullut luvattoman usein mustia (tai valkoisia) aukkoja muistiini.

Viikko sitten sunnuntaina mieheni pohti aamupäivällä, ettei millään viitsisi lähteä erään tuttavaperheen luokse grillijuhliin, kun minua oli huimannut ja supistellut (harkkasuppareita) koko aamun. Minä ihmeissäni kysyin: "kenen luo?". Johon mies hieman hölmistyneenä kertoi grillijuhlien pitäjät ja paikan. En ollut eläissäni kuullutkaan, että olisimme olleet kyseisiin juhliin menossa. Varmistelin, oliko mieheni aivan 100%:n varma, että oli asiasta minua tiedottanut. Hän sanoi olevansa. Minä en yksinkertaisesti (tähänkään päivään mennessä) muista kyseistä keskustelua.

Tällä viikolla olen sinnikkäästi yrittänyt saada nenan chileläis-englantilaista kummitätiä kiinni puhelimitse - olisin kaivannut "kahvittelu"seuraa. Ihmettelin yhteiselle ystävällemme kuinka vaikea nyt, koulujen loma-ajalla, on saada kyseistä ystäväämme kiinni puhelimitse. Ystäväni naurahti huvittuneena ja totesi, että on todella, tämä ystävämme on nimittäin perheineen lomamatkalla Euroopassa koko kuukauden, tulee takaisin huomenna. Muistathan sinä kun hän kertoi suunnitelmistaan viimeisessä lounastapaamisessa? Muistan kyllä olleeni mukana lounaalla -nenakin oli. Muistan jopa lounasravintolan sijainnin, mutta en todellakaan muistanut hänen olevan matkoilla. (Lisäksi myöhemmin löysin sähköpostistani viestin, jolla hän toivottelee meille hyvää lomaa ja olen siihen näköjään vastannutkin). Minä en yksinkertaisesti muista.

Tänään lähdin reippaana liikkeelle, tarkoituksenani oli mennä asioimaan läheiseen markettiin, ostamaan illaksi naposteltavaa. Kun saavuin kaupan pihaan, en kuollakseni muistanut mitä olin tullut ostamaan. Päätin antaa itselleni aikalisän ja siirryimme nenan kanssa kauneussalonkiin, jossa nautiskellessani pedikyyrin aikana muistin kaupasta ostettavia asioita (en kyllä kaikkia).

Voinko huoletta syyttää näistä kaikista raskaushormooneja ja niiden aiheuttamaan "dementiaa"? Voinhan? Vai pitäisikö minun jo kohta huolestua?

ps. Muistin kuitenkin vielä pedikyyrin aikana boonuksen: sunnuntaina on Brasiliassa isäinpäivä ja jopa keksin täydellisen lahjan miehelleni (ja sain sen hankittuakin vielä).

Positiivista Suomesta

Kun olin vastaamassa kommentteihin, jotka tulivat postaukseen "yllätyksiä", muistin yhden erittäin positiivisen kokemuksen lapsen kanssa matkustamisesta Suomessa.

Olin matkustamassa Helsinkiin junalla ja jouduin vaihtamaan junaa Tampereella. Olimme mieheni kanssa liikenteessä mukanamme nena, matkarattaat ja kolme matkalaukkua. Junan vaihtoon oli varattu tasan 4 minuuttia aikaa, koska junamme saapui asemalle myöhässä. Selvitin jo junassa konduktööriltä jatkojunamme lähtölaiturin ja konduktööri rauhoitteli minua sanoen, että laiturilta löytyy kyllä hissi, joten vaihto on sujuva. Juna saapui Tampereelle, mieheni kantoi kahta matkalaukkua, minä virittelin yhden laukun matkarattaisiin ja työnsin rattaita hissin luo - hissi oli epäkunnossa. Samasta junasta nousi pois erän nuorehko, ei todellakaan ystävällisen tai auttavaisen näköinen, mies, joka lähestyi meitä hissin ovella ja kysyi mihin junaan olemme vaihtamassa. Hän ilmoitti auttavansa meitä, otti kädestäni matkalaukun ja nosti rattaat toiselta puolelta ylös ja auttoi meidät portaat alas ja seuraavalle laiturille ylös, nosti vielä laukun junaan asti, auttoi miestäni nostamaan painavamman laukun portaat ylös ja auttoipa vielä rattaidenkin kanssa. Kiittäessäni vuolaasti, hän hymyili ja sanoi, että nyt hänen on juostava, hänen täytyy ehtiä juuri kuulutettuun junaan toiselle laiturille. Huikkasi vielä jo juostessaan, että hänellä on aika samanikäinen kummipoika ja että nena on aika hurmaava.

Näimme hänen ehtivän juuri ja juuri omaan junaansa.

Eli en halua yleistää, Suomessa kaikki eivät suhtaudu nihkeästi lapsiin tai lasten kanssa liikkuviin, mutta valitettavasti ikävät kokemukset jäävät helpommin mieleen.

Arkipäivän onnea

Tänään ripustelimme nenan kanssa pyykkejä narulle. Tuuli puhalsi navakasti ja pyykit hulmusivat. Nena katseli puhdasta pyykkiä, otti minua kädestä kiinni ja totesi: "kaanista, äiti". Ja olihan se kaunista - puhtaat pyykit raikkaassa ilmassa.

Pyykkien pesemisessä on oma viehätyksensä. Pyykkikonehan tekee sen suurimman ja rankimman työn, mutta tuottaa suurta nautintoa erotella likapyykki eri kasoihin, latoa koneeseen ja odottaa puhtaan pyykin ripustamista. Nena osaa nauttia pyykkien ripustamisesta samalla tavalla kuin minäkin, hän haluaa ehdottomasti itselleen kaikkien sukkien ripustamisen ja laittaa ne enemmän tai vähemmän näppärästi roikkuviin pyykkipoikiin kiinni. Sillä aikaa minä saan ripustella muut vaatteet rauhassa. Uutta pyykkikoneellista odotellessa voi leikkiä vaikka piilosta ripustettujen vaatteiden välissä. Mitä siitä jos pienet sormet tahrivatkin jonkun vaatteet hiekkaiseksi, kone pesee sen kyllä uudelleen - koska se iloinen kikatus, joka kuuluu aina vaatteiden takaa piilosta on ehdottomasti pienen lisätyön arvoista!