Yllätyksiä

Eilen oli erään ystävämme syntymäpäivä, hänen tuore vaimonsa suunnitteli yllätysjuhlinnan erääseen pizzeriaan kaupungissa. Hän soitteli kavereiden vaimoille ja tyttöystäville, ettei kukaan vahingossa lipsauttaisi synttärisankarille suunnitelmista. Minä sain tehtäväkseni udella mieheltä, pystyvätkö he synttärisankarin kanssa lähtemään töistä tiettyyn aikaan mennessä. Lähetin miehelle sähköpostia ja kyselin asiaa... Sain siihen pian vastauksen: "odotas, kyselen synttärisankarilta". Luin paniikinomaisesti oman sähköpostiviestini läpi: en ollut muistanut laittaa, että kyseessä oli yllätys! Naputtelin pikaisen vastauksen kertoen asian oikean laidan. Istuin koneella jännittyneenä ja odotin - ja odotin. Lopulta sain vastauksen, jossa mies sanoo, ettei ollut ehtinyt vielä jutella synttärisankarin kanssa. Huokaisin helpotuksesta: yllätys oli vielä turvattu!

Valmistelin nenaa illan pizzeriakäyntiin. Siirsin päiväunia pikkuisen myöhemmäksi ja annoin tytön nukkua haluamansa ajan. Päiväunilta kuitenkin heräsi kiukkuinen pikkutyttö, jonka mielestä kaikki oli pahaa, tylsää ja muutenkin ihan mälsää... Onneksi neiti piristyi hieman iltaa kohden ja lähdimme matkaan yhdellä autolla (olin jo harkinnut, että lähdemme kahdella autolla, jolloin minä voin palata pikaisestikin takaisin kotiin, jos neidin pinna palaa).

Ilta sujui varsin hienosti. Nena aloitti illan piirtelyllä ja värittelyllä. Brasiliassa lapset ovat luonnollinen osa yhteiskuntaa ja ovat tervetulleita (niin ravintolan kuin kanssaruokailijoidenkin puolesta) mukaan ravintolaan. Tämä onkin yksi niistä seikoista, joka tekee lastenkasvattamisesta Brasiliassa helpompaa ja vähemmän yhteiskunnasta eristävää kuin monessa muussa maassa. Parin tunnin istuskelun jälkeen äidin käsilaukun uumenista löytyvät viihdykkeet alkoivat olla tylsiä ja neiti halusi juoksentelemaan. Onneksi tiistaisin on aika tyhjää ravintoloissa eikä nenan kipittely haitannut ketään. Synttärisankarin sisaren poikaystävä otti yllättäen vetovastuun neidin vahtimisessa ja lumosikin pikkuneidin aivan kokonaan. Kaksin he kävivät muun muassa tutustumassa ravintolan pizzauuniin ja neiti oli aivan tohkeissaan keittiökierrokselta palatessaan ja kertoessaan kuinka "on kuuma". En muista milloin olisimme voineet miehen kanssa nauttia ystävien seurasta näin huolettomasti. Kotiin lähdimme vasta yhdentoista nurkilla ja neiti simahti tyytyväisenä heti omaan turvaistuimeensa ja aika pienin kiukutteluin pukeutui pyjamaansa, otti maitopullonsa ja meni pinnasänkyyn - ja nukkui koko yön kuin tukki.

Nena 2v

Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin (11:30) pääsin sairaalassa omaan huoneeseeni, jonne kärrättiin heti pieni ja kiukkuinen tyttölapsi. Hän oli vasta muutaman tunnin ikäinen ja huusi vihaisesti. Hänellä oli nälkä. Rinnalle päästyään hän rauhoittui, aloitti imemisen ja sulki silmänsä. Katselin pientä täydellistä lasta sylissäni ja ihmettelin, kuinka olimme miehen kanssa saaneet aikaiseksi jotain näin ihanaa - oikein pienen ihmeen. Ajattelin silloin, että hämmennys hälvenisi ajan kuluessa ja asiaan tottuisi, mutta minun on myönnettävä, että edelleen herään toisinaan aamuyöllä ja kurkistan nenan sänkyyn, tarkistan hänen hengittävän ja unisesti ihmettelen, että hän todella on meidän pieni tyttäremme.

Nena-nuppunen osoitti heti pienenä omaavansa rautaisen tahdon ja olevansa kaikkea muuta kuin rauhallinen lapsi. Hän ei koskaan nauttinut viltillä loikoilusta ja lelujen katselusta. Hän halusi syliin, liikkeelle ja museo-oppaan selittämään kerta toisensa jälkeen kodin tavaroista. Koliikiltakaan emme säästyneet, mutta onneksi kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen mahakipristelyt hellittivät ja itkuisuus väheni. Oma tahto on kasvanut tytön mukana, ehkä jopa nopeammin kuin itse lapsi. Hän tietää mitä tahtoo ja myös sen, miten aikoo tahtomansa saavuttaa. Katseellaan hän viestii vanhemmilleen: "estäkää, jos pystytte" ja aloittaa toiminnan. Viime aikoina typy oppi (oletettavasti televisiosta) sanomaan "calma mamá", "calma papá" aina, jos näkee, että nyt vanhempien pinna kiristyy ja kohta tulee palautetta... Toisinaan neidin alitajunta pettää neidin ja siinä vaiheessa, kun nena on tekemässä jotain kiellettyä, kuuluu "calma mamá". Ja jos nenalle selittää "äiti on rauhallinen, mutta sinä et voi tehdä tuota", saa vastaukseksi värisevällä äänellä sanotun "calma mamá" ja kyyneleitä täynnä olevan katseen - pieni kiristäjä.

Ja nyt hän on jo 2-vuotias. Minun pieni ihmeeni, tahto-lapseni. Samaan aikaan niin suuri ja silti niin viaton, haavoittuvainen ja pieni. Äitikanan tekisi mieli levittää siipensä ja kaapata pieni niiden alle maailmalta turvaan, mutta silti on pakko antaa pienen jatkaa maailman tutkimista. Lohduttaa, jos maailma kolhii ja koittaa tukea itsenäistymistaipaleella.

Minun pieni tyttäreni, jo kaksivuotias uhmaikäinen lapsi - ja silti tuntuu, että hän olisi syntynyt vasta eilen.