Jos olisin kirjoittanut blogiani kymmenen vuotta sitten...

Vera A. kirjoittti blogissaan postauksen, jossa mietittiin sitä, minkälainen blogi olisi ollut kymmenen vuotta sitten. Minun oli tartuttava oitis samaan aiheeseen.

Kymmenen vuotta sitten minä:

- Olisin kirjoittanut blogiani Quitossa, Ecuadorin pääkaupungissa rakkaalla vanhalla pöytäkoneellani, joka oli ensimmäinen oma tietokoneeni.

- Olisin todennäköisest kirjoittanut hyvin paljon graduni tekemisprosessista ja pähkäillyt viimeisten luentojen ja tenttien suorittamista.

- Postauksistani olisi paistanut läpi äärimmäisen kyyninen asenne rakkautta kohtaan, minulla ei ollut poikaystävää, mutta suurin osa ystävistäni oli miehiä - kävin usein treffeillä ja olin hyvin tottunut siihen, että minua pidettiin jääprinsessana.

- Olisin myös kertonut silloisen työpaikkani sotkuisista ihmissuhteista - ja äärimmäisen ihanista oppilaistani, joista osa oli kuulovammaisia lapsia.

- Olin jo ehtinyt tutustua aviomieheeni ja olisin todennäköisesti myös kirjoittanut siitä, kuinka hän olisi täydellinen aviomies, mutta etten todellakaan halunnut vielä naimisiin. Kuuluimme samaan kaveriporukkaan ja tapasimme hyvin usein illanistujaisten merkeissä.

- Olisin hyvin suurella todennäköisyydellä tylsistyttänyt kaikki mahdolliset lukijat pohdinnoillani siitä, että muuttaisinko takaisin Suomeen valmistuttuani vai en.

Todennäköisintä on, että kaikille osapuolille on onnekasta, että vuonna 2001 kirjoitin vielä vanhanaikaisesti päiväkirjaani ruutuvihkoon. Kyseiset ruutuvihkot ovat vielä tallessa, minun pitäisi lukea ne jossain vaiheessa uudelleen, mutta teen sen ehkä vasta joskus kymmenen vuoden kuluttua.

Auts kuinka pistelee...

Kävimme miehen kanssa vuosittaisessa kontrollissa ihotautilääkärin luona. Käymme vuosittain näyttämässä luomet hänelle ja samalla tietenkin kaikki muutkin ihoon liittyvät jutut. Viime vuonna minulta poistettiin kohollaan oleva luomi, joka jäi aina hankalasti rintaliivien kaarituen alle. Tänä vuonna poistolistalle pistettiin neljä luomea - yksi kummastakin käsivarresta ja kaksi vasemmalta puolelta päätä. Epämiellyttävää kaikkine pistelyineen, mutta ehdottomasti järkevää. Käsivarsistani poistetut luomet lähtivät patologille tutkittaviksi ja saan tulokset niistä samalla kun käyn poistattamassa tikit.

Ja ensi vuonna taas uudestaan.

Pinnallista piristystä

Tämä kotiäiti pisti juuri miehen rahoja palamaan meikkeihin - n. 300 realia. Minulle tämä on suuri summa nimenomaan meikkeihin käytettynä, en muista milloin olisin viimeksi ostanut meikkejä, edes ripsiväriä. Nenaa odottaessani tulin allergiseksi kaikille omistamillemi meikeille, enkä ole neidin syntymän jälkeen meikannut arkipäivisin ollenkaan... Juhliinkin vaan "kissantassun pyyhkäisyn"...

Nyt kuitenkin käytin rahaa hulvattomasti ja olenkin meikannut päivittäin edes ripsiväriä laittamalla ja jos lähdemme lasten kanssa hoitamaan asioita tai kyläilemään teen kevyen päivämeikin. Kummasti oloni on piristynyt, tuntuu kuin olisin herännyt talvihorroksesta. Mieheni kommentoi ainoastaan, että näytän nyt siltä samalta tytöltä, johon hän tutustui alkuvuodesta 2000. Nena taas katsoi hyvin hämmentyneenä äitiään ja totesi vakavana: "no niin äiti, nyt äiti on nätti". Mikäs sen motivoivampaa?

kuva täältä

Plan B

Saimme miehen kanssa vihdoinkin eilen laadittua "plan B"-suunnitelman vauvan tulon varalle, jos vauva päättää kiirehtiä maailmaan ennen suunniteltua ajankohtaa... Soittelin vauvan tulevalle kummitädille, joka ilomielin lupautui nukkumaan kännykkä ja kotipuhelin päällä äitini saapumiseen saakka - hänen kotoaan ajaa parissa kymmenessä minuutissa meille ja n. 40 minuutissa synnytyssairaalalle, eli hän voi napata nenan luokseen joko täältä tai sieltä - tarpeen mukaan. Vauvan tuleva kummitäti on myös suomalainen ja nenallekin tuttu ja turvallinen aikuinen, joten nyt voi hieman huokaista. Ainakaan minun ei tarvitse yksin mennä sairaalaan vaan saan joka tapauksessa miehen mukaani.

ps. lisäksi tällä ystävällä on kaksi lapsirakasta koiraa, jotka taatusti harhauttavat nenan huomiota äidin ikävöimisestä...

Liian tiivis symbioosi?

En ole koko raskauden aikana osannut pelätä synnytystä; itse asiassa en ole sitä pohtinut suuremmin, koska ajatukseni ovat aina pysähtyneet esikoiseeni ja hänen hoitoonsa synnytyksen aikana. Ns. kolmannessa maassa (eli ei kummankaan vanhemman kotimaassa) asuminen mahdollisesti hitsaa pienen perheen tiukemmin yhteen, mutta se myös aiheuttaa sen, ettei "normaalia" turvaverkostoa isovanhempineen, setineen ja tätineen ole saatavilla tarvittaessa. Lisäksi turvaverkoston puuttuminen aiheuttaa lapsen ja vanhempien välille pakollisen kiinteän symbioosin - erityisesti sen 24/7 lapsen kanssa aikaa viettävän vanhemman ja lapsen välille. Tyttäreni on kahden elinvuotensa aikana ollut pisimmillään 5 tuntia minusta erossa - silloinkin hän oli isänsä hoidossa.

Ensimmäinen synnytykseen liittyvä ongelmani ratkesi, kun äitini tarjoutui tulemaan meille kuukaudeksi auttamaan sekä nenan että vauvan hoidossa: minulla on siis luotettava henkilö, jolle jättää tyttäreni synnytyksen ajaksi. Tulemme tälläkin kertaa olemaan perhehuoneissa, joissa ei vierailuaikoja ole, vaan lähisuku (myös yli 2vuotiaat sisarukset) saavat viettää koko päiväajan siellä. Tyttäreni voi siis tulla äitini kanssa meitä katsomaan heti synnytyksen jälkeen.

Toinen ongelma on tytön nukahtaminen ilman minua. Aivan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, nena ei ole mennyt nukkumaan ilman minua - ja aina olen ollut kotona nukkumaanmenoaikaan. Havahduimme tähän tosi asiaan vasta viikko sitten: jonkun muunkin pitää kelvata nukuttajaksi! Mieheni on kärsivällisesti harjoittanut typykkää uuteen nukahtamisrutiiniin - minun häilyessä turvaverkkona taustalla. Ensimmäinen yritys päättyi hysteeriseen itkuun ja suureen paniikkioksennukseen. Kolmannella kerralla nukahtaminen onnistui jo ilman äidin läsnäoloa samassa huoneessa... Aikaa meillä vielä varmaankin ainakin kuun loppuun - ehkä tämä vielä tästä!

Kolmas ongelma: miten äiti selviää 48h ilman nenaa? Olen synnytyksen lähestyessä havainnut tiiviin symbioosin tunteen olevan molemmin puolista, en osaa kuvitella viettäväni kahta yötä poissa kotoa ilman tytärtäni. Yön pimeinä tunteina olen jopa suunnitellut puolivakavissani tyttäreni piilottamista peittoni alle sairaalassa tai karkaamista tyttäreni kanssa kotiin - mieshän voisi hoidella vauvaa sairaalassa?

Tiedän, että selviämme kahden vuorokauden erosta hengissä. Tiedän, että nena tulee takertumaan isäänsä turvaa saadakseen, jos minä en ole paikalla. Tiedän, ettei parin vuorokauden ero aiheuta elinikäisiä traumoja kummallekaan meistä.

Voi, miksi asioiden tietäminen on niin paljon helpompaa, kuin niiden uskominen?

Elämä voittaa - mahdollisesti

Nena sairasti onneksi vain 24h ajan tehokasta express-tautia, tuntuu, että virus koitti saada kaiken mahdollisen aikaiseksi lyhyemmässä ajassa, mutta onneksi se on jo takana. Jouduimme tosin yön aikana käymään ensiavussa hakemassa lapselle lääkettä kankkuun, kun kuume nousi korkealle, nestekään ei pysynyt sisällä ja siispä kuumelääkekään ei pysynyt mahassa... Neiti oli jo lauantaina täysin toipunut ja reipas uhmaikäinen, joka olisi halunnut leikkiä koko ajan jääkylmällä vedellä. Suihkussa yhtään kylmempi vesi saa aikaan oitis "kylmästä värisevän" hennon pyynnön: "kymmää vettä äiti, anna kuumaa", mutta puutarhaletkun jäisen hyytävä vesi on nenasta silti aivan ihanaa... Tosin jälkeen päin kylmä pieni käsi hakeutuu äidin käteen ja hampaiden kalinan seasta kuuluu "anna äiti kuumaa vettä, mennään nuikkuun".

Viikonlopun aikana minäkin koitin ladata akkujani, lapsen sairastelu vie kummasti voimia - myös minulta, vaikka nena onkin harvinaisen vähän sairastellut. Koitin nukkua jokaisten päiväunien aikana edes hetken ja muutenkin vietimme varsin leppoisan kotiviikonlopun, jonka aikana nena uhmasi minkä ehti, mutta onneksi uhmaamisen välissä ehti leikkimään kivasti ;).

Nyt, maanantaiaamuna, seuraan vatsani tuntemuksia: kiertämistä, vääntämistä, ellotusta... Ei kai se virus nyt minulle tullut? Kurkku on karhea ja nenä tukkoinen - nenan tutkinut lääkäri totesikin, että tytöllä on kaikesta huolimatta todella hyvä vastustuskyky, koska tämä virusepidemia on aiheuttanut lähes kaikille mahataudin lisäksi flunssaa. JOS sen viruksen saan, toivottavasti se on edes se nenan jo sairastama... Mieluummin itse on kipeä kuin että lapsi on kipeä.

Muskaria ja vatsatautia

Eilen oli nenalla muskari- ja askartelukerho. Kerhossa kaikki sujui hämmentävän hienosti ja nena askarteli innokkaasti saaden yllättävän hienoa jälkeä aikaiseksi ja musiikkiosuuden aikana soitti, lauloi ja tanssi melkein ohjeiden mukaisesti. Kiukkukohtauksiakaan ei saanut kuin muutaman kerran, kun liian kiva soitin piti palauttaa takaisin hyllyyn... Oletettavasti siltä reissulta me kuitenkin saimme saalistettua vatsataudin...

Nena aloitti oksentamisen aamulla jo ennen aamiaista. Kuvittelin sen silloin olevan vaan kurkussa olleen liman "sylkemistä". Seuraavaksi ulos tuli aamupala, sitten päiväruuaksi syöty sosekeitto. Puolikas mandariinia pysyi sisällä, samaten pari hörppyä vettä ja nyt ennen päiväunia juotu desi vedellä lantrattua maitoa. Nenaa on vaikea saada juomaan muuta kuin maitoa ja koska maidon sanotaan olevan pahaksi vatsataudin aikana, lantrasin sitä edes vedellä, jospa se auttaisi asiaa.

Myös minä tunnen kiusallisesti vatsaani vellovan. Sairastin viimeksikin nenan kanssa yhdessä rotaviruksen toukokuun alussa - nena tosin rankempana kuin minä. Toivottavasti kyseessä olisi joku 24h express-tauti eikä yhtään pidempi versio.

Elämäni Aakkoset

Kun Maamaa blogissaan kirjoitti elämänsä aakkoset, aloin miettiä oman elämäni aakkosia, mutta jätin aiheen hautumaan, nyt Vera A. kirjoitti omansa ja minä taisin saada tarvitsemani "tönäisyn" kirjoittaa omani loppuun.

A eli oma mieheni, A siis on mieheni nimen ensimmäinen kirjain.

Brasilia, nykyinen asuinmaani, nenan synnyinmaa ja tulevan vauvan myös.

Casa, eli oma koti. Olen varsinainen kotihiiri, vaikka olenkin kauas synnyinmaastani kulkeutunut. Minä nautin suunnattomasti rauhallisista kotipäivistä tyttäreni kanssa, pienistä hupsutteluista päivittäisten rutiinien ja kotihommien lomassa ja rauhallisesta illasta, jolloin kotona on oma pieni perheeni kokonaisuudessaan.

Delia, mieheni ja minut toisillemme esitellyt (ja jälleen kohtaamisemme junaillut) cupidomme ja molemmille rakas ystävä.

Ecuador, tätäkään ei tarvitse kauaa miettiä. Muutin Ecuadoriin heti lakkiaisteni jälkeen ja asuin siellä yhteensä noin 10 vuotta. Kaupan päälle oma mieheni on ecuadorilainen.

Freelance - nykyinen työsuhteeni.

Glögimaustetta tuon mukanani Suomesta joka kerta.

Haaveet: mitäpä olisi elämä ilman hauraita haaveita tulevaisuudesta?

Ikävä: pieni ikävä kaihertaa ulkomailla asuvan sydäntä joka päivä - huolimatta siitä missä maassa sattuu olemaan. Täällä on ikävä sukua ja Suomea, Suomessa on ikävä kotia...

Juniori: vauva-raasulle ei ole vielä saatu päätettyä nimeä vaan kutsumme häntä "työnimellä" Junior/Juniori. Vaikka vauva onkin toistaiseksi nimetön, hän on silti äärettömän rakas.

Kehitysyhteistyö. Palasin asumaan Ecuadoriin työskennelläkseni kehitysyhteistyöhankkeessa, edelleen työni liittyy oleellisesti kehitysyhteistyöhön.

Lapset, olen aina ollut hyvin lapsirakas ihminen, nautin lasten touhujen seuraamisesta ja minua ilahduttaa aina yhtä paljon huomata, että lapsi on päässyt "hypähdyksen" kehityksessä eteenpäin.

Meksiko, suurimman osan seurusteluajastamme mieheni asui Meksikossa ja sieltä onkin moni suloinen muisto; mm. mieheni kosi minua Meksikossa.

Nena. Tätä ei varmaan tarvitse sen enempää selitellä. :)

Onnellisuus. Olla onnellinen juuri "näine eväineni" - onnellisuuteen ei tarvitse täydellistä elämää.

Pedagogiikka, vaikka en ole muutamaan vuoteen toiminut opettajana, opettaminen ja oppimisteoriat ja -vaikeudet kiinnostavat edelleen kovasti ja koetan pysyä tiedon aallon harjalla.

Quito, Ecuadorin pääkaupunki, jolla on aivan erityinen asema sydämessäni.

Rutalahti, siellä sijaitsevalla mökillä vietettiin monta ihanaa kesää perheen seurassa, käytiin kalassa nyt jo edesmenneen papan kanssa ja uitiin raikkaassa järvivedessä.

Suomi. Olen aina arvostanut Suomea paljon - myös siellä asuessani - ja asuessani ulkomailla Suomi tuntuu monessa asiassa liki täydelliseltä maalta asua. Lisäksi Suomessa asuu sukuni ja monet monet ystävistäni.

Tee ja sympatia. Joihinkin tilanteisiin tee yksinkertaisesti sopii paremmin kuin kahvi. Takkatuli, teemuki ja oman miehen kainalo on aivan täydellinen yhdistelmä.

Ute, yliopisto, jossa opiskelin ensimmäisen tutkintoni erityispedagogiikasta.

Viikkosiivoaja; hän säästää parisuhteemme monelta jupinalta ja kinastelulta, mieheni mielestä viikkosiivoaja on varmasti yksi parhaista sijoituksista, joita parisuhteessa voi tehdä.

X-sukupolvi, Vera A.:n tavoin olen usein miettinyt kuulunko myös minä X-sukupolveen.

Ystävät: asuinmaat vaihtuvat, välimatkat kasvavat, mutta ne todelliset ystävät pysyvät mukana elämässä.

Zoomaus, isäni rakas harrastus on valokuvaus ja niinpä opin jo pienenä zoomauksen tärkeyden - pieniä yksityiskohtia ei erota, jos katsoo liian kaukaa ja liian nopeasti.

Å, parhaan ystäväni kanssa kävimme pyöräretkellä Ahvenmaalla sinä kesänä, jolloin täytimme 18 vuotta.

Äitiys, vaikka kuulostaakin kliseiseltä ja imelältä: olen joka päivä kiitollinen siitä, että sain tulla äidiksi.

Öljylamppu, sen valossa on jotain niin pehmeää, kutsuvaa ja tunnelmallista.

ps. juuri tällä hetkellä himoitsen suunnattomasti sirkusaakkosia - joita ei tietenkään tällä mantereella myydä.

Mustia aukkoja muistissa

Olen viime aikoina huomannut hämmentävän tosi asian. Minulla on viime aikoina tullut luvattoman usein mustia (tai valkoisia) aukkoja muistiini.

Viikko sitten sunnuntaina mieheni pohti aamupäivällä, ettei millään viitsisi lähteä erään tuttavaperheen luokse grillijuhliin, kun minua oli huimannut ja supistellut (harkkasuppareita) koko aamun. Minä ihmeissäni kysyin: "kenen luo?". Johon mies hieman hölmistyneenä kertoi grillijuhlien pitäjät ja paikan. En ollut eläissäni kuullutkaan, että olisimme olleet kyseisiin juhliin menossa. Varmistelin, oliko mieheni aivan 100%:n varma, että oli asiasta minua tiedottanut. Hän sanoi olevansa. Minä en yksinkertaisesti (tähänkään päivään mennessä) muista kyseistä keskustelua.

Tällä viikolla olen sinnikkäästi yrittänyt saada nenan chileläis-englantilaista kummitätiä kiinni puhelimitse - olisin kaivannut "kahvittelu"seuraa. Ihmettelin yhteiselle ystävällemme kuinka vaikea nyt, koulujen loma-ajalla, on saada kyseistä ystäväämme kiinni puhelimitse. Ystäväni naurahti huvittuneena ja totesi, että on todella, tämä ystävämme on nimittäin perheineen lomamatkalla Euroopassa koko kuukauden, tulee takaisin huomenna. Muistathan sinä kun hän kertoi suunnitelmistaan viimeisessä lounastapaamisessa? Muistan kyllä olleeni mukana lounaalla -nenakin oli. Muistan jopa lounasravintolan sijainnin, mutta en todellakaan muistanut hänen olevan matkoilla. (Lisäksi myöhemmin löysin sähköpostistani viestin, jolla hän toivottelee meille hyvää lomaa ja olen siihen näköjään vastannutkin). Minä en yksinkertaisesti muista.

Tänään lähdin reippaana liikkeelle, tarkoituksenani oli mennä asioimaan läheiseen markettiin, ostamaan illaksi naposteltavaa. Kun saavuin kaupan pihaan, en kuollakseni muistanut mitä olin tullut ostamaan. Päätin antaa itselleni aikalisän ja siirryimme nenan kanssa kauneussalonkiin, jossa nautiskellessani pedikyyrin aikana muistin kaupasta ostettavia asioita (en kyllä kaikkia).

Voinko huoletta syyttää näistä kaikista raskaushormooneja ja niiden aiheuttamaan "dementiaa"? Voinhan? Vai pitäisikö minun jo kohta huolestua?

ps. Muistin kuitenkin vielä pedikyyrin aikana boonuksen: sunnuntaina on Brasiliassa isäinpäivä ja jopa keksin täydellisen lahjan miehelleni (ja sain sen hankittuakin vielä).

Aamulla kello viisi...

Aamulla kello viisi on ihana vilkaista kelloa ja havaita, että vielä voi käpertyä miehen kylkeen kiinni ja nukkua nautinnollisesti liki kaksi tuntia...

Aamulla kello viisi voi hiljaa hiipiä vessaan, koska vauva potkii liian lujaa virtsarakkoa ja palata takaisin varpaat palellen - onneksi ne saa nopeasti lämpimiksi miehen ikilämpöisten jalkojen läheisyydessä...

Aamulla kello viisi voi katsella nukkuvaa pientä tytärtä, peitellä hänet varovaisesti ja painaa oman pään takaisin tyynyyn...

Aamulla kello viisi voi kuunnella unisesti lintujen riemukasta aamukonserttia, nähdä auringon nousun lämpöisen valon kurkistelevan huoneeseen - ja nautinnollisesti nukahtaa uudelleen.

Tai sitten...

Aamulla kello viisi voi nousta ylös sängystä, etsiä hartiahuivi ja aamutossut ja marssia keittiöön, ottaa särkylääke tai kaksi ja toivoa kivun menevän ohi...

Aamulla kello viisi voi lannistua kivun edessä, nousta tietokoneelle tarkistamaan onko ystävä päässyt yliopistoon...

Aamulla kello viisi voi keittää kupin teetä ja juoda sen pullasiivun kera tietokoneella...

Aamulla kello viisi voi tuskastuneena kävellä ympyrää takkahuoneessa odottaen särkylääkkeen tehoamista...


Niin tai näin... Tänä aamuna kello viisi nousin ylös, nappasin pari särkylääkettä ja siirryin tietokoneen äärelle, koitin jälleen nukkua, katselin nukkuvan tyttäreni kevyttä hymyn karetta huulilla, peittelin rakkaan miehen paljaan selän ja totesin, että jos kipu unohdetaan hetkeksi - elämä ei paljoa paremmin voisi olla juuri nyt - aamulla kello viisi...

Miten päivät kuluvat?

Olen entisessä blogissakin pohtinut kotiäidin päivien rientämistä ja sitä, miten aina tuntuu, ettei ehdi tekemään kaikkea tarpeellista ja silti ihmiset (usein) ajattelevat, että kotiäiti istuu kotona ja raapii vatsaansa.

Minun vuoteni jakaantuu kahteen osaan: tammi-kesäkuu, jolloin töitä riittää ihan niin paljon kuin ehdin tekemään + nenan kanssa seurustelu, kodinhoito ja muu elämä ja sitten heinä-joulukuu, jolloin töitten suhteen ei ole hätää, ne ehtii tekemään muun ohella ja suurimman osan ajasta vie nena ja koti.

Kirjasin viime viikolla ihan huvikseni ylös päivän ohjelman:

7:30 Herätys, nena potalle, vaatteet päälle, aamupalan tekoa ja syömistä ja miehelle heiluttamista nenan kanssa portailla.

8:30 Itse suihkuun, nena leikkii sillä aikaa kylppärissä "siivoajaa" ja laittaa laatikoston uuten järjestykseen (joka ikinen kerta).

8:50 Omat vaatteet ylle ja ensimmäinen koneellinen pyykkiä pyörimään. Koneen pestessä vaatteita petaan sängyt, siivoan keittiöstä aamupalan jäljet ja lajittelen seuraavan koneellisen valmiiksi pyykkikoneen viereen - nena leikkii takkahuoneessa omia leikkejään.

9:30 Pyykit narulle ja tokat koneeseen. Nena ojentelee pyykkipoikia, joten pyykkien ripustamiseen menee jonkin verran aikaa, mutta kaikilla on kuitenkin kivaa.

9:45 Kaivan kanapalat jääkaapista, maustan ja jätän odottamaan ruuanvalmistusta, pistän riisin keittymään. Nena haluaa hedelmän välipalaksi, jonka syömisen jälkeen käydään potalla ja vaihdetaan vaippa.

10:00 Järjestämme nenan kanssa farmileikin takkahuoneen lattialle ja leikimme yhdessä.

10:15 Pyykkien ripustamista (tällä kertaa yksin, koska nena jäi farmileikkiin).

10:25 Valmistan pullataikinan ja jätän sen kohoamaan.

10:45 Avaan tietokoneen, vilkaisen sähköpostin, facebookin ja blogit. Nena leikkii työhuoneessa muovieläimillä ja nukellaan vaatien leikkiin osallistumista vähän väliä.

11:30 Kanapalat kattilaan ja keittymään, kastike valmistumaan. Riisit oli onneksi riisinkeittimessä, joka sammuu itsestään.

12:00 Nenalle ruoka lautaselle ja itselle myös.

12:20 Pöydän (ja sen alustan) siivousta. Nena menee potalle istumaan ja minä teen päiväunimaidon valmiiksi.

12:40 Nenalle puhdas vaippa päälle, maitopullo kainaloon ja pinnasänkyyn. Loikoilen nenan läheisyydessä sängyllä odottaen hänen nukahtavan.

13:15 Herään hätkähtäen puhelimeen. Ehdin vastaamaan ennen kuin nena herää - väärä numero.

13:18 Aloitan pullataikinan alustamisen - on ainakin kohotettu kunnolla! Jätän pitkon ja korvapuustit kohoamaan pelleille liinojen alle ja palaan sähköpostien ja facebookin pariin.

14:00 Käyn laittamassa ekat pullat uuniin ja palaan koneelle.

14:15 Vaihdan tokat pullat uuniin ja juoksen takaisin koneelle, koska vanhempani soittavat skypellä.

14:30 Seuraavat pullat uuniin ja nena herää. Neiti potalle ja puhdas vaippa päälle. Nena saa vielä lämpimän pullan välipalaksi ja menee takapihalle keinumaan sillä aikaa kun minä aloitan pyykkien keräämisen.

15:00 Minä lustaan pyykkejä ja nena ruinaa maitopulloa.

15:20 Valmistan nenalle maitopullon ja lähetän tytön juomaan sen television seuraan.

15:30 Pyykit lustattu ja järjestelty kaappeihin - osa jää odottamaan viikkosiivoajaa, joka silittää ne. Nenan kanssa kävelylle ja puistoon.

17:00 Takaisin kotiin, nena syö kiisseliä ja muroja ja jää katsomaan lasten musiikkituokiota, minä keitän itselleni kupin teetä.

17:30 Nenan mummi ja pappa soittavat uudelleen, tällä kertaa jutellakseen nenan kanssa.

18:00 Nena haluaa leikkiä "kokkailu"-leikkejä leikkiastioilla. (ja nukeilla, ja legoilla, ja palapeleillä)...

19:00 Nena suihkuun, vesileikkejä. Mamma istuskelee kylppärin lattialla ja järjestelee kylpyhuoneen laatikostoa uudestaan järjestykseen...

19:30 Nenalle oloasu päälle, telkasta tulee peixenauta (ihana brasilialainen lastenohjelma, jota nena katsoo innoissaan) ja samalla iltapuuron syömistä.

20:00 Telkka kiinni, lukutuokio, jonka aikana nena tuo niin monta kirjaa kuin jaksaa äitin tai isin luettavaksi.

20:30 Pyjama päälle, hampaiden harjaus ja naaman pesu. (ja sen unimaidon valmistus).

20:45 Nena nukkumaan, äiti makaa lähellä hiljaa kuin hiiri ja näyttelee nukkuvaa.

21:30 Nena nukahtaa - tai mies herättää sen äidin... Iltapalan valmistusta ja syömistä.

22:00 Leffan katsomista miehen kanssa.

22:30 Nena näkee painajaisia ja alkaa itkemään. Nenan rauhoittelua makkarissa.

23:45 Mies tulee nukkumaan, kertoo kuiskaten elokuvan juonen. Nena nukkuu vaihteeksi rauhallisesti, itsekin nukkumaan.

01:15 Uusia painajaisia. Nenan rauhoittelua.

01:45 Uudelleen kunnolla nukkumaan.

03:30 Kauhukohtaus. Nenan herättelyä, rauhoittelua, avuttomuuden tunnetta (vanhemmat) ja lopultakin onnistuneesti rauhoiteltu tyttö.

04:45 takaisin nukkumaan.

07:30 Pinnasängystä kuuluu "mañana äiti!" "hola papi amor". Vanhemmat esittää nukkuvia ja nena asettuu takaisin nukkumaan.

08:00 Nena herää uudelleen "äiti-kulta"-kujerrus tehoaa ja äiti nousee viemään tyttöä potalle ja uusi päivä lähtee käyntiin.

Mahaa en ehtinyt raapia ollenkaan, en vaikka kuinka kutitti ja lupaan itselleni lauantaina keskittyä pikkuisen enemmän lepäämiseen ja vauvan potkujen kuullostelemiseen - jos ehdin. Sen verran laiskottelua tämä kotiäidin elämä...

ps. useimmiten nena nukkuu lähes kaikki yöt ihan hyvin - herää vain muutaman kerran pyytämään tuttia tai haluaa pitää hetken äitin kädestä kiinni, mutta joskus noita painajais- tai vielä pahempaa, kauhukohtausöitä mahtuu mukaan.

Uudet tuulet

Kevään aikana entisen blogin päivittäminen jäi. Elämässä oli kaikkea liikaa kerrallaan; liikaa töitä, liikaa odotusta, liikaa tekemistä ja ennen kaikkea aivan tarpeeksi leikkimistä. Jätin siis syrjään asioista sen, jonka hylkääminen aiheutti pienintä pahaa. Nyt kuitenkin työtahti rauhoittui, tänään aloitan noin kuukauden mittaisen lomani ja huomasin kaipaavani suunnattomasti kirjoittamista. Mietin hetken päiväkirjan korkkaamista, mutta kyllä blogin kirjoittaminen on mukavampaa: tuohan se kanavan kommunikoida muiden kanssa. Joten tässä taas olen.

Osittain vanhan blogin hylkäämiseen vaikutti sen viimeisissä postauksissa olevat surulliset asiat, en vain saanut itsestäni irti tarpeeksi kirjoittaakseni uusia, iloisempia uutisia. Mutta ei siitä sen enempää, nyt puhaltavat uudet tuulet.

Nena täyttää huomenna 2 vuotta, lokakuun alkuun odotellaan vauvaa syntyväksi. Elämä on taas täynnä odotusta, vaikka Nena kyllä pitää huolen, että jalat pysyvät maassa ja tulevaisuuden suunnittelu ei vie kovin paljoa aikaa elämästä.

Eli tässä taas olen. Uudet tuulet puhaltakoon.