En ole koko raskauden aikana osannut pelätä synnytystä; itse asiassa en ole sitä pohtinut suuremmin, koska ajatukseni ovat aina pysähtyneet esikoiseeni ja hänen hoitoonsa synnytyksen aikana. Ns. kolmannessa maassa (eli ei kummankaan vanhemman kotimaassa) asuminen mahdollisesti hitsaa pienen perheen tiukemmin yhteen, mutta se myös aiheuttaa sen, ettei "normaalia" turvaverkostoa isovanhempineen, setineen ja tätineen ole saatavilla tarvittaessa. Lisäksi turvaverkoston puuttuminen aiheuttaa lapsen ja vanhempien välille pakollisen kiinteän symbioosin - erityisesti sen 24/7 lapsen kanssa aikaa viettävän vanhemman ja lapsen välille. Tyttäreni on kahden elinvuotensa aikana ollut pisimmillään 5 tuntia minusta erossa - silloinkin hän oli isänsä hoidossa.
Ensimmäinen synnytykseen liittyvä ongelmani ratkesi, kun äitini tarjoutui tulemaan meille kuukaudeksi auttamaan sekä nenan että vauvan hoidossa: minulla on siis luotettava henkilö, jolle jättää tyttäreni synnytyksen ajaksi. Tulemme tälläkin kertaa olemaan perhehuoneissa, joissa ei vierailuaikoja ole, vaan lähisuku (myös yli 2vuotiaat sisarukset) saavat viettää koko päiväajan siellä. Tyttäreni voi siis tulla äitini kanssa meitä katsomaan heti synnytyksen jälkeen.
Toinen ongelma on tytön nukahtaminen ilman minua. Aivan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, nena ei ole mennyt nukkumaan ilman minua - ja aina olen ollut kotona nukkumaanmenoaikaan. Havahduimme tähän tosi asiaan vasta viikko sitten: jonkun muunkin pitää kelvata nukuttajaksi! Mieheni on kärsivällisesti harjoittanut typykkää uuteen nukahtamisrutiiniin - minun häilyessä turvaverkkona taustalla. Ensimmäinen yritys päättyi hysteeriseen itkuun ja suureen paniikkioksennukseen. Kolmannella kerralla nukahtaminen onnistui jo ilman äidin läsnäoloa samassa huoneessa... Aikaa meillä vielä varmaankin ainakin kuun loppuun - ehkä tämä vielä tästä!
Kolmas ongelma: miten äiti selviää 48h ilman nenaa? Olen synnytyksen lähestyessä havainnut tiiviin symbioosin tunteen olevan molemmin puolista, en osaa kuvitella viettäväni kahta yötä poissa kotoa ilman tytärtäni. Yön pimeinä tunteina olen jopa suunnitellut puolivakavissani tyttäreni piilottamista peittoni alle sairaalassa tai karkaamista tyttäreni kanssa kotiin - mieshän voisi hoidella vauvaa sairaalassa?
Tiedän, että selviämme kahden vuorokauden erosta hengissä. Tiedän, että nena tulee takertumaan isäänsä turvaa saadakseen, jos minä en ole paikalla. Tiedän, ettei parin vuorokauden ero aiheuta elinikäisiä traumoja kummallekaan meistä.
Voi, miksi asioiden tietäminen on niin paljon helpompaa, kuin niiden uskominen?
4 kommenttia:
Oi että, hirmuisesti tsemppiä sinne! Voin vain kuvitella, kuinka tällaiset pienetkin poissaolot ottavat koville. Olen kyllä ihan varma, että siinä synnytyksen jälkihöyryissä olet sen verran töttöröö, että kaksi päivää kuluu nopeammin kuin arvaatkaan ja sektiohaavaa kivistellessä taitavat karkuhaaveetkin unohtua... Tsemppiä etukäteen siihenkin koitokseen! Mutta ennen kaikkea sinulla on sitten se uusi pieni, joka taitaa alussa tarvita sinua Nenaakin kipeämmin. Ihan vain siksi, että Nena tietää jo äidin tulevan takaisin poissaolonkin jälkeen ja on saanut niin paljon äidinrakkautta osakseen, että vaikka se parin yön poissaolo voikin kirpaista, ei siitä tosiaan jää mitään traumoja. Kun taas uusi pieni on alussa vielä niin avuton... Meillä on muuten tuo sama nukutusongelma, vaikka nyt on alkanutkin helpottaa, kun tyttö nukahtaa itse enkä ole enää samassa huoneessa, käyn vain ovella hyssyttelemässä, jos siellä kysytään mammaa tai muuten vain melskataan liikaa. Mutta kun isänsä luki sadut ja pisti päikkäreille, niin itkuksihan se meni :( Teillä on menty jo hienosti eteenpäin ja kuukaudessa Nena tottuu tilanteeseen varmasti täysin!
Kiteytit hyvin "miksi asioiden tietäminen on niin paljon helpompaa, kuin niiden uskominen?" itse pohdin tuota ihan muissa yhteyksissä, mutta silti.
Vera A. jo vastasikin viisaaksi. Itse en osaa neuvoa antaa, sillä karkasin kotoa vuorokaudeksi (siis jätin Miriamin isänsä luokse) kun hän oli 9kk. Ainoa huono omatunto tuli siitä, ettei ollut huonoa omaatuntoa. Johtuen siitä, että täysin ulkopuolinen ihminen kuuli mun "JÄTTÄNEEN" lapseni yön yli "YKSIN" ja kertoi että sinulla täytyy olla tosi huono omatunto.
Hyvin se menee ja ihanaa, että äitisi tulee sinne. Meillä sama tilanne kuin teillä kun ei asuta kummankaan kotimaassa. Mutta blogini on yllättäen luonut ihanan ystävyssuhteen, josta hätätilassa tukiverkkoa.
Ihanaa, että äitisi pääsee noin pitkäksi ajaksi teitä auttamaan! :) Varmasti etukäteen pidempi ero nenasta mietityttää ja jännittää (sinua), mutta kun olet synnytystoimissa niin varmaan keskittyminen on kokonaan siinä - kuten VeraA.kin jo sanoi ... :)
Juuri olin kovin ylpeä ystävästäni, joka 'päästi' miehensä kahdestaan heidän 10kk vanhan pojan kanssa kahdeksi viikoksi käymään miehen kotimaassa Norjassa, kun äiti itse palasi äitiyslomalta töihin silläaikaa kotona Irlannissa. Ja samalla olin yhtä ylpeä miehstänsä, joka 'uskalsi' pienen pojan kanssa kahdestaan matkaan lähteä. Mahtavaa, että pystyy luottamaan muihin kuin itseensä vauvan hoitamisessa ja nukuttamisessa yms.
Mutta kaikki ajallaan kun on sopiva hetki - teillä se tulee nyt pian kun vauva syntyy. Jännittäviä muutoksen aikoja, ihanaa ja iloista! :)
Haliterkkuja!!
Vera A.: Kiitos tsempeistä ja ymmärryksestä :). Jotenkin vaikea hahmottaa vielä vauvan tarpeita, kun nenan tarpeet "tulee silmille" väkisin ja vauva vielä tyydyttää omansa varsin sujuvasti "itsekseen" :) mutta tilanne tasapainottuu aivan varmasti heti synnytyksen jälkeen... Onneksi äiti pääsi jo eläkkeelle, muuten olisikin ollut miettiminen miten nenan hoidon järjestää!
Heljä: kun vaan voisikin tietää, uskoa ja luottaa samaan aikaan kaikkeen jonka tietää :D monimutkainen ajatus, eikö vaan? :D Mun mielestä on hieno homma, että jätit Miriamin silloin isälleen hoitoon! Olisi ollut ihan hyödyllistä jättää nenakin jonnekin hoitoon aiemminkin, mutta ei ole ollut kenelle jättää ja minun ei ole tarvinnut mennä minnekään ilman miestä... joten se on aina jäänyt.
Maamaa: On tosi ihana, että äiti on jo eläkkeellä :) otetaan heti ilo irti, harmi vaan, että isä joutuu jäämään töitten takia Suomeen, mutta ensi kesänä sitten tavataan :). Meillä mies pärjäisi kyllä hyvin nenan kanssa, mutta ei ole koskaan tullut sellaista tilannetta, että olisi ollut tarpeen minun mennä jonnekin ilman heitä... ja kun pitäisi mennä miehen kanssa, ei ole kenelle jättää lasta... Nyt vauvan kohdalla pitää tietoisesti toimia toisin, eli ajatuksen kanssa jättää vauva aiemmin miehen hoiviin pidemmäksikin aikaa... Puistossa nena ja mies viihtyvät vallan mainiosti eikä minua edes kaivata mukaan, mutta se yö pelottaa minua...
Lähetä kommentti