Kiirettä piisaa ja syötteetkin katoavat...

Meillä on ollut harvinaisen kiireistä viime viikon aikana - meni välillä päiviä, etten ehtinyt edes sähköpostiani avata. Ecuadorin tätini olivat meillä viikon kylässä ja heidän kanssaan kiersin lähimmät ostarit ja nähtävyydet läpi. Tädit palasivat sunnuntaina takaisin kotiinsa ja meilläkin koitti jälleen arki.

Mies ehti tätien vierailun aikana käydä piipahtamassa Meksikossa työmatkalla. Tällä kertaa Nenalle isän matka oli helppo juttu - kotona riitti hommia tätien kanssa ja edellisestä työmatkasta oli sen verran vähän aikaa, että tyttö muisti ja luotti, että isä tulee kuitenkin takaisin.

Nena on myös kasvanut isoksi tytöksi ja päivävaipat ovat täysin historiaa - edes pitemmälle automatkalle ei tarvita vaippaa. Neiti haluaisi kovasti käydä vessassa itsenäisesti, mutta ei meinaa kiireeltään ehtiä saamaan housuja alas... Eräänä iltapäivänä näinkin, että Nena juoksi lujaa vessaan, seuraavaksi vessasta kuului kiukkuinen: "No ei sitte, ei sitte!, mutta tuli pissa housuun pottaan...." ja näinhän siinä oli käynyt: tuli liian kiire ja neiti istui housuineen kaikkineen potalle. Minulla oli vaikeuksia pitää pokka ja kehua vakavana kun toinen oli niin nyrpeänä.


ps. Osaako joku neuvoa, miten ne syötteet saisi takaisin päälle?

Puuhailuja

Nena meni eilen ensimmäistä kertaa teatterikerhoon. Hän kävi viime vuonna musiikki-ja askartelukerhossa kerran viikossa minun kanssani. Tässä isompien teatterikerhossa lapset jäävät ohjaajan kanssa kerhoon ja äidit hätyytellään kotiin/kauppaan/aulaan odottelemaan. Minua hieman jännitti etukäteen, miten Nena jää yksin kerhoon, koska hän on aina ollut kuin viides ruumiinjäseneni tai vähän kuin kuumana kesäpäivänä asfaltille heitetty purukumi, joka tarttuu jalkapohjaan... Mutta pikkuiseni yllätti minut täysin marssien suoraan kerhotilaan sisälle, tervehtimällä ohjaajaa (tuttu askartelukerhosta) ja aloittamalla iloisen leikin. 55 minuutin kuluttua hän ilmestyi kurkkimaan oven raosta ja palasi siten takaisin loppuhetkeen. Kerhosta kotiin palasi iloinen ja väsynyt pikkutyttö.

Minä olin ajatellut ottaa kirjan mukaani ja viihdyttää itseäni lukemalla ja nukuttamalla samalla Aatu Armaan päikkäreille. Kirja kuitenkin (tietenkin) unohtui kotiin. Minulla oli kuitenkin hyvää tuuria, koska samaan aulatilaan ilmestyi toinenkin äiti. Hän odotti isomman tyttärensä judo-tunnin päättymistä 2,5vuotiaan pikkutyttärensä kanssa. Aloimme keskustella niitä näitä. Pian kävi ilmi, että hänen lapsensa ovat siinä koulussa oppilaina, johon todennäköisesti laitamme Nenan (ja Aatu Armaankin sitten aikanaan). Kerroin hänelle, että minun pitäisi muistaa soittaa ja pyytää tapaamisaikaa koululle, jotta voisin tutustua tiloihin ja toimintatapoihin -sekä ilmoittaa Nena koulujonoon, JOS vielä pitäisin tätä koulua parhaana vaihtoehtona. Siinä vaiheessa ilmeni, että tämä toinen äiti oli myös yksi tämän koulun opettajista - ollut jo 20 vuoden ajan - ja hän sanoi oitis, että tarvittaessa voin laittaa hänet suosittelijakseni (siis jos on jonoa tai jos oppilaita on kamalasti, niin koulu voi valita päältä ne lapset, jotka haluaa ja silloin koulun sisäinen suosittelija on tarpeen... minulla on kolmen ystäväni lapset myös samassa koulussa, joten minulla on myös nyt neljä suosittelijaa...).

Huomenna menemme uudelleen kerhoon, kokeilemme "pitkän kaavan" kerhopäivää, eli Nenalla olisi kerhoa klo 15-18 ja mukaan on otettava eväät... Ohjelmassa on balettia, askartelua ja sirkustemppuja. Jos tyttö nauttii ja jaksaa, todennäköisesti hän jatkaa "pitkän kaavan" kerhoilua, mutta jos tuntuu, että tahti on liian kova, valitsemme hänelle mieluisimman kerhotunnin... Täytyy katsella.


ps. Nena on ollut jo liki 2 viikkoa vaipaton (yövaippa edelleen on) ja hienosti menee :).

Hetkellistä lannistumista

Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa uhmaikäinen tyttö leikkii kaikessa rauhassa vauvanukellaan, liki 4kk ikäinen poika jokeltelee omille varpailleen ja hyvin väsynyt äiti johdattelee lapsia iltapuuhiin... Jotta päätyisimme tähän tilanteeseen (eli saisin elohiiren rauhoittumaan ja sylihiiren viihtymään Nenan iltapuuhien ajan jossain muualla kuin sylissä) olin tehnyt työtä jo parin tunnin ajan: muovaillut pikkuneidin kanssa muovailuvahasta ja leikittänyt nenaa kahluualtaassa takapihalla sekä imettänyt Aatu Armaan horrokseen - you know, se lämmin, hiukan väsyttävä tunne, kun maha on ihan täynnä hyvää ruokaa.



Nena pyysi mennä nukkumaan jo 19:15, mikä sopi minulle mainiosti: nena oli ollut aika väsynyt koko päivän. Pesimme neidin hampaat, hän joi maitonsa ja asettautui mukavaan asentoon. Minä istahdin vierassängyn päälle ja asetin Aatu Armaan mukavammin syliini - se oli kohtalokas virhe. Aatu Armas avasi pienen suunsa ammolleen ja aloitti perusteellisen parkumisen - niin kovan, etten ole kyseisen nuoren miehen kuullut aiemmin moista parkua suustaan päästäneen. Nena nousi istumaan sänkyynsä, aloitti lörpöttelyn ja halusi tulla pois sängystä. Aatu Armas vain huusi. Ja minä komensin - liian kiukkuisesti - Nenan takaisin sänkyynsä. Kriisitilanne oli akuutti.

Kannoin Aatu Armaan parkumaan sitteriinsä, olin jo ehtinyt tarkistaa, ettei häntä voinut pistää mikään ja että vaippa ja vaatteet olivat hyvin. Palasin takaisin Nenan huoneeseen, rauhoitin tytön ja pyysin palaamaan sänkyyn. Hain Aatu Armaan sitteristä takaisin syliini - nyt hän painoi päänsä olkaani vasten ja huokaili. Nena asettautui uudelleen mukavasti ja nukahti.

Nenan nukahdettua valmistin Aatu Armaan kylpyveden, kylvetin nuoren miehen ja puin yövaatteisiin. Ehdin juuri ja juuri imettää hänet, kun hän jo nukahti.

Nyt kumpikin lapsista on nukkunut jo monta tuntia ja minäkin olen matkalla nukkumaan. Talossa on raukea hiljaisuus, jota tuulettimien hurina rikkoo. Hiljaa onnittelen itseäni kriisitilanteen rauhoittumisesta, sillä vaikka se näin kirjoitettuna vaikuttaa pieneltä aallokolta vesilasissa, se ei tuntunut siltä tapahtuessaan. Yleensä Nena ei onnistu nukahtamaan uudelleen, jos häntä häiritään juuri nukahtamisvaiheessa - ja yöunikin on sitten levotonta - onneksi tänään poikkeuksellisesti hän nukahti uudelleen helposti ja vaikuttaa nukkuvan levollisesti.

Ehdin kuitenkin kriisin uhatessa lannistua ja odotin jo pahinta - eli kummankin lapsen hysteeristä itkua, jota ei meinaa saada katkaistua, koska ei pysty lohduttamaan kumpaakin yhtä aikaa. Ja sitten menee nenät tukkoon ja sekin alkaa itkettämään... Ja silloin tekee äidinkin mieli itkeä.

Onneksi tänään kriisi laukesi itsestään. Toivottavasti meillä nukutaan tänä yönä levollisesti. Ja jos herätään keskellä yötä, niin nukahdetaan ilman turhia itkuja ja kiehnäämisiä. Toivottavasti... Varmuuden vuoksi on kuitenkin parasta, että minäkin vetäydyn nukkumaan...

Kolmisin kotona

Olen tottunut selviämään arjessa lasten kanssa yksinäni - siis ainoana aikuisena - koska mieheni tekee hyvin pitkää päivää ja usein tulee kotiin ehtiäkseen juuri ja juuri toivottamaan hyvät yöt Nenalle ja kylvettämään Aatu Armaan. Olen myös matkustanut Nenan kanssa kahdestaan sekä Suomessa että Ecuadorissa, joten tämä "yksin vastuussa" tilanne ei ole uusi minulle. En ole kuitenkaan koskaan ollut kotona yötä yksin lasten kanssa. Nenan syntymän jälkeen mies on onnistunut sumplimaan työmatkansa joko meidän ulkomaan matkojen ajoiksi tai sitten on onnistunut delegoimaan jonkun muun matkustamaan. Nyt tämä ei onnistunut.

Eilen mies lähti reissuun - hän oli viimeiseen saakka valmis perumaan reissun, mutta sain hänet vakuutettua, että selviämme kyllä. Mies tietää hyvin, että minä en pidä pimeästä (kaunis tapa sanoa, että pelkään jonkin verran pimeää) ja lisäksi häntä huolestutti hieman viime aikojen risaiset yöt ja se, miten minä jaksan hoitaessani yksin kummankin lapsen yöheräämiset.

Oli pakko myöntää, että illalla tuntui hieman oudolle istua yksin television edessä - ei ollut kenelle kritisoida ohjelmia tai näyttelijöiden ulkonäköä/vaatetusta/elokuvien käännöskukkasia tai mitä tahansa muuta. Tarkistin kotimme ovien ja ikkunoiden lukot kertaan X ja menin nukkumaan. Lapset nukkuivat hyvin, Nena nukkumaan mennessään kysyi: tuleeko papi kohta? Lupasin, että tulee toisena päivänä... ja se kelpasi vastaukseksi. Aamulla Nenalla oli kiire katsomaan, onko papi tullut yöllä kotiin. Selvitimme taas saman kuvion: papi tulee toisena päivänä, ei tänään eikä huomenna - toisena päivänä, monen yön kuluttua. Sain vastaukseksi hieman alakuloisen, mutta varman vastauksen: "papi tulee toisena päivänä kohta, vammasti tulee!". Lupasin, että varmasti tulee.

Tuntui oudolta nukkua, kun oli "liian hiljaista" - oli ikävä kuorsaustakin ja sitä, että saa töniä toista kauemmaksi mahtuakseen takaisin sänkyyn imetyksen jälkeen. Mutta tulee se mies varmasti kotiin, toisena päivänä, kohta.

Lapset kasvaa silmissä...

kuva täältä

Aatu Armaalla oli viime viikolla 3,5kk neuvola. Poika oli koko kuukauden kasvanut aivan silmissä ja harva se päivä sai lustata pieneksi jääneitä vaatteita pois pojan lipastonlaatikoista. Strategisiksi mitoiksi saatiin: paino 8,5kg, pituus 64cm ja pipo 43 cm.

Nena Nuppunen kävi myös vajaan kuukauden myöhässä olevalla 2,5v tarkistuksessaan. Neitikin oli kasvanut hyvin, vaikka äidillä onkin aina hieman huoli tytön kasvusta, koska ruoka ei meinaa maistua mitenkään eikä milloinkaan - ei edes herkkuruoka! Nenan stategiset mitat ovat: paino 13,6kg ja pituus 92cm.

Kumpikin kasvaa brasilialaisten kasvukäyrien keskiarvon yläpuolella sekä pituuden että painon suhteen. Aatu Armas huitelee korkealla käyrien yläpuolella, Nena on pysytellyt maltillisemmin siinä pikkuisen keskikäyrän yläpuolella.

Lapset kasvaa ja äidillä on hyvä mieli :).

Jälleen täällä

Joulun aika osoittautui meidän perheellemme todella kiireiseksi ajaksi. Meidät kutsuttiin moneen paikkaan kylään aatoksi ja lopulta menimmekin erään ystäväperheemme luokse. Aluksi kieltäydyimme kutsusta vedoten Aatu Armaan ikään ja siihen, ettemme halunneet matkata autossa kauas... ja tämä ystäväperhe siirsi koko sukunsa aatonviettopaikan omaan kotiinsa parin korttelin päähän meistä - emme siis kehdanneet kieltäytyä, vaikka oma kinkku olikin juuri valmistunut, rosolli, perunasalaatti, bataattilaatikko ja pähkinäriisi olivat aivan loppusuoralla. Juuri ennen kylään lähtemistä, käväisimme viemässä naapuriin joulukakun - ja minä astuin muurahaisten valtatielle... Noin 10 muurahaista puri minua vasempaan jalkaan saaden aikaiseksi räjähtävän allergiareaktion. Olin täynnä nokkosrokkoa, korvani turposivat kolminkertaisiksi ja huuleni niin kovasti, etten oikein voinut puhua. Onneksi nappasin antihistamiinin nopeasti ja se vaikuttikin sitten kohtuullisen pian. Olin kuin Frankesteinin morsian!

Nena sai joululahjaksi polkupyörän, dubloja, ensimmäisen barbiensa ja hienon muovailuvahasetin. Mummin ja papan lahjaa emme ole vielä saaneet aikaiseksi ostaa tytölle, mutta todennäköisesti hän saa ison vauvanuken.

Aatu Armas sai pehmonallen ja ankkamobilen - hänkään ei ole vielä saanut mummin ja papan lahjaa, mutta todennäköisesti hän saa helistimiä tms.

Joulupäivän vietimme toisen ystäväperheen luona. Nena oli todella innoissaan, koska kummassakin paikassa löytyi hieman häntä vanhempi tyttö leikkikaveriksi ja Aatu Armas kiersi "kiertopalkintona" sylistä syliin ja me miehen kanssa saimme syödä yhtä aikaa kaikessa rauhassa.

Uuden Vuoden viettoon menimme Nenan kummitädin perheen luokse ja Nena yllättäen jaksoi juhlia "kummiserkkujen" kanssa aivan aamukahteen saakka! Otin sillä kertaa lapsille pyjamat mukaan ja vaihdoinkin ne tarpeeksi ajoissa heille ylle. Kummatkin sai kantaa suoraan omaan sänkyynsä nukkumaan.

Tammikuun ensimmäisenä arkipäivänä meillä aloitti uusi kotiapulainen, joka on töissä joka arkipäivä. Tämä alkukuu onkin mennyt kotiapulaista opastaessa ja lasten kanssa leikkiessä. Ainakin kahden viikon kokemuksen jälkeen kotiapulainen on ollut hyvä valinta!

Huono omatunto

Aatu Armas kärsi tänään kaiketi masuvaivoista, ainakin hän halusi olla koko ajan sylissä - jopa nukkuessaan. Kuljeskelin olohuoneessa hyräillen hiljaa ja nukuttaen sylihiirtäni, kun Nena ilmestyi hiljaa viereeni, nykäisi hihasta ja kysyi joko pikkuveli nukkuu. Pyysin Nenaa odottamaan hiljaa, vaikenin ja uppouduin omiin ajatuksiini hyssytellen sylissäni Aatu Armasta. Nena aloitti laulamaan omilla sanoillaan "tuutuu tuupalulla, missäs tiesit tänne tulla, tulin tuolta lulun teiltä, hämähäkin läkäteiltä...". Hymyilin Nenalle, joka kysyi oitis, joko pikkuveli nukahti. Eihän se Aatu Armas vielä nukahtanut, joten jatkoin hyssyttelyä ja Nena meni valmistautumaan suihkuun. Parin minuutin kuluttua pieni nakupekka kipitti luokseni ja pyysi laittamaan suihkun valmiiksi, lupasin tulla "aivan hetken kuluttua". Kun vihdoin sain Aatu Armaan jäämään rattaisiinsa unille, menin laittamaan nenaa suihkuun... Typy istui pöntällä pissillä - äidillä ei ole hajuakaan miten neiti oli onnistunut kiipeämään siihen - ja oli laittanut hellyttävästi hieman kurttuun ja mutkille suihkun matot. Ei kaksivuotiaan vielä pitäisi tarvita tehdä moista yksin... Huono omatunto alkoi kolkuttelemaan sydämessäni.

Avasin hanan, neiti meni suihkun alle, vilkaisi äitiä ja sanoi: "äiti-kulta, tule tänne Mimin kanssa suihkuun. Anna Mimille yksi hali". Mimi-raasu, pikkuveikan mahanpurujen takia hän oli joutunut olemaan koko päivän vähän liian iso ja omatoiminen tyttö... Silloin se vyöryi päälle - huono omatunto. Ja minun oli mentävä suihkuun tytön seuraksi - ihan vaan halaamaan.

Sylihiiri kasvaa - kasvaako Elohiirikin?

Sylihiiri kasvaa, siitä ei ole epäilystäkään.

Tänään sylihiiri käytettiin neuvolassa koko perheen voimin, joulukuun kunniaksi jopa isänsä ehti kesken työpäivän meidän mukaamme. Sylihiiren strategiset mitat olivat: 7 700g, 61cm ja 41cm (paino/pituus/pipo). Kuukaudessa sylihiiri on saanut 1,7kg painoa ja 6cm pituutta kasvatettua.

Elohiiren strategiset mitat samanikäisenä olivat: 5080g/55cm/40cm.

Elohiiri pelkää omalääkäriään, joka on aivan uskomattoman ihana mieslääkäri, sympaattinen ja todella ystävällinen lapselle. Hän rauhoittelee itkevää vauvaa ja tutkii hänet vasta sitten, hänen neuvonsa ovat aina lapsen näkökulmasta ajateltuja. Nena on ollut hyvin harvoin sairas; hän on sairastanut kaksi mahatautia ja yhden laimennetun rotaviruksen (sai sen rokotteesta huolimatta, mutta lievempänä). Nena menee mahataudeista nopeasti todella huonoon kuntoon ja on joutunut aina päivystykseen oksennuksen estolääkettä saamaan - ettei aivain kuivuisi kasaan. Kerran, juuri ennen rotavirusta, Nena joutui tikattavaksi sairaalaan... Siellä lääkäri ei suostunut äidin läsnäoloon - jouduin kuuntelemaan käytävällä, kun tyttäreni itku ja huusi sisällä äitiä ja hoki: "no niin, no niin, loppu jo, no niin, äiti sano no niin!". Usein lohdutan itkevää tytärtäni näin ja minusta oli kamalaa kuunnella, kuinka tyttäreni kaipasi minua niin kovasti lähelleen tuomaan turvaa, että hoki itse "minun sanojani", mutta joka tapauksessa... Näiden kokemusten takia Nena pelkää lääkäreitä kuollakseen. Tänään kuitenkin oli ensimmäinen kerta reiluun vuoteen, kun nena ei itkenyt neuvolassa - tosin ei hänelle tehtykään mitään... ;)

Tammikuussa taas uuden kerran - silloin kummallakin lapsella on neuvola-aika. Minusta on kiva, että täällä lapsen kasvua seurataan tiiviisti, samalla äiti saa kerran kuukaudessa mahdollisuuden kysyä kaikki mieltä askarruttavat kysymykset. Kaikille tälläinen tiivis neuvolasuhde ei varmasti sopisi, mutta minusta on kiva seurata lapsen kasvua ammattilaisen kanssa. (eli alle 1vuotias käy kuukausittain neuvolassa, alle 2 vuotias joka toinen kuukausi, alle 3vuotias joka kolmas kuukausi, ja sen jälkeen 2xvuodessa).

Sylihiiri ja Elohiiri

Minun lapseni, sylihiiri ja elohiiri, ovat hyvin erilaisia keskenään; kuin yö ja päivä.

Elohiiri kipittää joka paikassa, hypähtälee, tanssahtelee, lauleskelee ja valitettavasti joutuu usein myös pieniin onnettomuuksiin: mm. vanhempien parisänky on loistava tramppoliini, paitsi ettei siinä ole turvaverkkoja, joten elohiiri on kopsahtanut sieltä tällä viikolla useampaan otteeseen maahan... Sylihiiri harkitsee tarkkaan ennen kuin ilmaisee mielipiteensä asioihin, hymyilee ja kurjertaa - tai sitten huutaa kuin hengenhädässä. Elohiiri oli aivan pikkuruisenakin varsin vilkas tyttönen, häntä sai kantaa ympäri asuntoamme ja hänelle piti koko ajan jutella. Elohiiri myös kärsi koliikista ensimmäiset kolme kuukautta. Tiivistettynä: elohiiri kiihtyy nollasta sataan sekuntin aikana - niin hyvässä kuin pahassakin.

Sylihiiri viihtyy sylissä, mutta jos äiti tekee jotain muuta, sylihiiri juttelee äidin olkapäälle tai kommentoi elohiiren rupatteluun huvittuneena. Sylihiiri tyyntyy heti kun hänet otetaan syliin ja hän myös nauttii lattialla oleskelusta - vaikka yksinkin, mutta toisaalta, sylihiirellä on koko ajan viihdykkeenään elohiiri, joka kantaa leluja pikkuveljen katseltavaksi, höpöttää ja laulaa koko ajan toisen kasvojen edessä - jopa silloin, kun sylihiiri jo väsähtää ja ottaa pienet torkut. Sylihiiri harkitsee muutaman hetken ennen hymyilemistä - tai itkemistä. Hän pohtii kulmat kurtussa ennen kuin tekee päätöksen.

Elohiiri elää parhaillaan uhmaikäänsä - sitä ensimmäistä aikaa, jolloin äiti on ihan taukki. Elohiiri on olevinaan niin suuri ja itsenäinen tyttö päiväsaikaan, että sitten usein yöllä tarvitaan äitin kättä uudelleen nukahtamiseen.

Sylihiiri taas on vielä pikkuinen ja täysin symbioosissa äitin kanssa, mutta yöt sylihiiri nukkuu taivaallisen hyvin heräten kerran tai kaksi yöllä syömään simahtaen takaisin untenmaille heti masun täytyttyä.

Sylihiiri ja Elohiiri - yö ja päivä - aivan yhtä tärkeät ja rakkaat.

"Älä ikke veli, tisko tässä"

Tänään nukutin Armaan (lempinimi) pinnasänkyyn ja kipaisin vessaan. Kuulin sinne asti pojan kutsuhuudot. Ehtiessäni makuuhuoneen ovelle kuulin jotain aivan uskomattoman suloista: Nena oli kipittänyt kiireellä pikkuveikkaa katsomaan ja koitti lohduttaa vauvaa naama pinnoihin kiinni painettuna: "älä ikke veli, tisko tässä, mikä sulle tuli?, no niin, mikä sulle tuli veikka? ei mitään hätää, tisko on tässä, äiti tulee kohta, ei mitään hätää, no niin, no niin". Ja ihmeen kaupalla pikkuveikka lopetti itkemisen ja jäi katselemaan isosiskonsa kasvoja. Kyyneleet silmissäni seisoin ovella ja katselin pikkuisiani, Nenasta - universumin keskuksesta - on kasvanut hetkessä taitava ja rakastava pikkuinen isosisko ja pikkuveikkakin on kasvanut tarpeeksi jäädäkseen kuuntelemaan järkipuhetta. Minun omat rakkaani.

Voittaja-fiilikset

Selvisimme hengissä - ja vieläpä ihan hyvillä mielin - viime viikon kolmesta arkipäivästä, jotka vietimme kolmisin lasten kanssa. Mummi palasi Suomeen lokakuun viimeisenä sunnuntaina, mies oli pyhäinpäivän takia kotona maanantain ja tiistain, mutta keskiviikosta lähtien meille koitti "se oikea" arki. Miehen työpäivät venyvät useimmiten pitkiksi ja yli 12 tunnin työpäivä on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Olemme nenan kanssa jo tottuneet täysin tähän rytmiin, viikolla nena viettää aikansa lähinnä minun seurassani ja viikonloppuisin ottaa isästään kaiken irti, mutta jännitin hieman vauvan rytmien sekoittavan päiväämme ja nenan rutiinien horjuvan liikaa.

Kevät on alkanut ja kuuma aurinko estää ulkoilun klo 11-16 vauvan kanssa - nenan kanssa voisi ulkoilla kyllä, kunhan aurinkorasvaa on riittävästi. Olemmekin siis koittaneet leikkiä parhaamme mukaan takapihalla keinuen, pyöräillen ja piilosta leikkien - sinne asti ylttää itkuhälyttimen taajuuskin. Lapset tuntuivat tehneen salaliiton minua vastaan, yöllä, kun toinen nukkui, toinen kukkui ja taas vuorot vaihtuivat - nyt salaliitto ilmeisesti on ohi ja yöt menevät paremmin ja jopa päivällä vauvan yhdet päiväunet osuvat yksiin nenan unien kanssa - minä saan hetken rauhallista aikaa, jolloin voi vaikka tiskata päivän astiat, käydä suihkussa tai syödä ruokansa lämpimänä ja ennen kaikkea - nukkua pikkuiset päikkärit.

Hetkellisiä hermoromahduksen partaalle vieviä tilanteita sattuu ainakin yksi jokaiseen päivään: vauva haluaa syödä juuri silloin, kun nenan pitäisi syödä tai neiti satuttaa itsensä ja tarvitsisi syliä hetkeksi, mutta kaikista näistä on selvitty kunnialla. Nena on osoittanut hienoa kykyä neuvotteluun ja onkin monta kertaa tyytynyt sylin tilalla kainaloon/halaukseen ja sanallinen palaute - positiivinen ja negatiivinen - ovat toimineet uskomattoman hyvin.

Isosisko on edelleen varsin hellä pikkuveikan kanssa, lohduttaa toista sanoen "no niin, no niin, juu, juu, kaakki huvin (kaikki on hyvin), no niin, äitin kuuta, juu, juu". Se on uskomattoman hellyttävää kuunneltavaa, itsekin niin pieni ja silti kokee olevansa iso isosisko, joka lohduttaa pikkuveikkaa.

Summa summarum: selvisimme kolmisin voittajina, jopa kaupassa käymisestä ja rokotuskäynneistä huolimatta. Olen ylpeä meistä. ;)

ps. Tiedän, että tähän moni voi todeta "big deal..." ja monen arjen selviytymiset vaativat suurempia ponnisteluja kuin minun arkeni, mutta... :)