Selvisimme hengissä - ja vieläpä ihan hyvillä mielin - viime viikon kolmesta arkipäivästä, jotka vietimme kolmisin lasten kanssa. Mummi palasi Suomeen lokakuun viimeisenä sunnuntaina, mies oli pyhäinpäivän takia kotona maanantain ja tiistain, mutta keskiviikosta lähtien meille koitti "se oikea" arki. Miehen työpäivät venyvät useimmiten pitkiksi ja yli 12 tunnin työpäivä on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Olemme nenan kanssa jo tottuneet täysin tähän rytmiin, viikolla nena viettää aikansa lähinnä minun seurassani ja viikonloppuisin ottaa isästään kaiken irti, mutta jännitin hieman vauvan rytmien sekoittavan päiväämme ja nenan rutiinien horjuvan liikaa.
Kevät on alkanut ja kuuma aurinko estää ulkoilun klo 11-16 vauvan kanssa - nenan kanssa voisi ulkoilla kyllä, kunhan aurinkorasvaa on riittävästi. Olemmekin siis koittaneet leikkiä parhaamme mukaan takapihalla keinuen, pyöräillen ja piilosta leikkien - sinne asti ylttää itkuhälyttimen taajuuskin. Lapset tuntuivat tehneen salaliiton minua vastaan, yöllä, kun toinen nukkui, toinen kukkui ja taas vuorot vaihtuivat - nyt salaliitto ilmeisesti on ohi ja yöt menevät paremmin ja jopa päivällä vauvan yhdet päiväunet osuvat yksiin nenan unien kanssa - minä saan hetken rauhallista aikaa, jolloin voi vaikka tiskata päivän astiat, käydä suihkussa tai syödä ruokansa lämpimänä ja ennen kaikkea - nukkua pikkuiset päikkärit.
Hetkellisiä hermoromahduksen partaalle vieviä tilanteita sattuu ainakin yksi jokaiseen päivään: vauva haluaa syödä juuri silloin, kun nenan pitäisi syödä tai neiti satuttaa itsensä ja tarvitsisi syliä hetkeksi, mutta kaikista näistä on selvitty kunnialla. Nena on osoittanut hienoa kykyä neuvotteluun ja onkin monta kertaa tyytynyt sylin tilalla kainaloon/halaukseen ja sanallinen palaute - positiivinen ja negatiivinen - ovat toimineet uskomattoman hyvin.
Isosisko on edelleen varsin hellä pikkuveikan kanssa, lohduttaa toista sanoen "no niin, no niin, juu, juu, kaakki huvin (kaikki on hyvin), no niin, äitin kuuta, juu, juu". Se on uskomattoman hellyttävää kuunneltavaa, itsekin niin pieni ja silti kokee olevansa iso isosisko, joka lohduttaa pikkuveikkaa.
Summa summarum: selvisimme kolmisin voittajina, jopa kaupassa käymisestä ja rokotuskäynneistä huolimatta. Olen ylpeä meistä. ;)
ps. Tiedän, että tähän moni voi todeta "big deal..." ja monen arjen selviytymiset vaativat suurempia ponnisteluja kuin minun arkeni, mutta... :)
Kevät on alkanut ja kuuma aurinko estää ulkoilun klo 11-16 vauvan kanssa - nenan kanssa voisi ulkoilla kyllä, kunhan aurinkorasvaa on riittävästi. Olemmekin siis koittaneet leikkiä parhaamme mukaan takapihalla keinuen, pyöräillen ja piilosta leikkien - sinne asti ylttää itkuhälyttimen taajuuskin. Lapset tuntuivat tehneen salaliiton minua vastaan, yöllä, kun toinen nukkui, toinen kukkui ja taas vuorot vaihtuivat - nyt salaliitto ilmeisesti on ohi ja yöt menevät paremmin ja jopa päivällä vauvan yhdet päiväunet osuvat yksiin nenan unien kanssa - minä saan hetken rauhallista aikaa, jolloin voi vaikka tiskata päivän astiat, käydä suihkussa tai syödä ruokansa lämpimänä ja ennen kaikkea - nukkua pikkuiset päikkärit.
Hetkellisiä hermoromahduksen partaalle vieviä tilanteita sattuu ainakin yksi jokaiseen päivään: vauva haluaa syödä juuri silloin, kun nenan pitäisi syödä tai neiti satuttaa itsensä ja tarvitsisi syliä hetkeksi, mutta kaikista näistä on selvitty kunnialla. Nena on osoittanut hienoa kykyä neuvotteluun ja onkin monta kertaa tyytynyt sylin tilalla kainaloon/halaukseen ja sanallinen palaute - positiivinen ja negatiivinen - ovat toimineet uskomattoman hyvin.
Isosisko on edelleen varsin hellä pikkuveikan kanssa, lohduttaa toista sanoen "no niin, no niin, juu, juu, kaakki huvin (kaikki on hyvin), no niin, äitin kuuta, juu, juu". Se on uskomattoman hellyttävää kuunneltavaa, itsekin niin pieni ja silti kokee olevansa iso isosisko, joka lohduttaa pikkuveikkaa.
Summa summarum: selvisimme kolmisin voittajina, jopa kaupassa käymisestä ja rokotuskäynneistä huolimatta. Olen ylpeä meistä. ;)
ps. Tiedän, että tähän moni voi todeta "big deal..." ja monen arjen selviytymiset vaativat suurempia ponnisteluja kuin minun arkeni, mutta... :)
7 kommenttia:
hyvä kun selvisitte
terv. se kotiin palannut mummi
Kyllä voit mun mielestä ihan syystä olla tyytyväinen itseesi! :) Aika samoilla voittaja-fiiliksillä ollaan täällä tällä hetkellä, kun arkipäivät onnistuu yksin kahden lapsen kanssa.
ps. En edes tiedä mitä kautta löysin tämän blogisi, mutta käsittääkseni seurasin säännöllisen epäsäännöllisesti myös sitä vanhaa. Tuskin koskaan olen kuitenkaan kommentoinut aikaisimmin.
Mummi: juu, kyllä me selvitään, vaikka onhan se aina kivempaa, että on hyvää seuraa ja tuoretta sämpylää :D
Tiina: kiitos kommentista! Kävin jo lukaisemassa blogiasi ja hauska huomata, että meillä on melkein samanikäiset lapset :) parivuotias tyttö ja n. kuukauden ikäinen poika :).
Voi, miten ihana kuulla!! Munkin mielestä sulla on ihan oikea ja mitä parhain syy tyytyväisyyteen, aivan mahtava juttu <3 Iso iso hali!! :)
Big deal - siis ihan oikeasti! Tuo on sitä todellista arjen sankaruutta!!! Itselle ei ole isolla kauhalla voimavaroja annosteltu, ehkä sormustimen verran ja siksi en uskallakaan inttää miehelle sen kummmemmin pikku kakkosesta- haaveilen vain onnellisesta vahingosta ;) Mutta olen kiristänyt mieheltä puolilupauksen, että kun ollaan saatu levättyä (lue= neiti nukkuu yönsä ja päivisin on ainakin osa-aikaisesti päivähoidossa), niin sitten voisi kokeilla, että onnistaako. Mikä ei ole kyllä itsestäänselvyys... MEli pari vuotta ainakin pitäisi tässä odotella, ennen kuin uskaltaisin kokeilla näiden omien voimavarojen rajoja. Summa summarum: olet minun sankarini!!!
Saat olla ylpeä, ja mäkin olen ylpeä susta & teistä kaikista kolmesta että 'selvisitte' ekasta tulikokeesta - siitä se lähtee; onnellinen arki lurittelemaan :)
Karkki: :) Tämä viikko on ollut vielä rauhallisempi - tähän saakka (*koputtaa puuta*) ainakin. Nena on yllättävän hyvin oppinut joustamaan ja odottamaan vuoroaan. Suuren suuri hali takaisin! :)
Vera A.: Hih, mä ihan punastun :) En minäkään mikään supersankari ole, tainnun kuin puolikuollut nukkumaan iltaisin :). Onneksi meidän "Armas" on aika hyvä nukkuja ja muutenkin paljon leppoisampi vauva kuin Nena :). Kyllä näillä hormooneilla dopattuna jaksaa kummasti :D. Pikkusisaruksesta on kuitenkin ihana haaveilla jo vaikka ennen kuin oikeasti edes haluaa yrittää :).
Maamaa: Kiitos :) ainakin vielä on mennyt hyvin :) (*pippuri, pippuri*). Eiköhän me kaikki opita vielä soittamaan samaa rytmiä :D ja saadaan orkesteri toimimaan :D.
Lähetä kommentti