Nenan muskariesitys

Nena käy kerran viikossa läheisessä taide- ja tanssiakatemiassa musiikin - ja taiteen aloituskerhossa. Nena aloitti kerhon ollessan hieman reilun vuoden ikäinen. Tuttavallisesti kerhoa kutsumme suomalaisittain muskariksi, vaikka se taitaa olla hieman enemmän ja tähtäimessä ohjaajilla on tanssin, musiikin ja taiteen aktiiviharrastajat tulevaisuudessa. Nena rakastaa muskariaan ja muskaritätiään, Simonea, tuttavallisesti Momoni.

Reilu viikko sitten 1-6 vuotiaat muskarilaiset esiintyivät matineessa taidehistoria teemanaan. Nenan ryhmä 1-3 vuotiaat esittivät harlekiinejä, jotka temppuilivat "keskiaikaisessa hovissa" tehden huikeita akrobaattisuorituksia kuten narulla kävely, patjalla pyöriminen, narun hyppääminen, pullon kanssa tasapainottelu, hulahulan pyörittäminen kädessä ja niin edelleen. Nenan ryhmän lapsiin loppujen lopuksi iski ramppikuume ja ainoastaan nena ja yksi poika esiintyivät vahvistuksenaan yksi neljävuotias tyttö. Nena oli ehdottomasti tästä ryhmästä pienin (ja äidin, mummin ja isänsä mielestä suloisin). Myös yleisö taputti nenalle raikuvasti jokaisen tempun jälkeen, koska hän todella näytti uskomattoman pieneltä ja innostuneelta lavalla. Vanhempien sydän meinasi suorastaan haljeta ylpeydestä!



ps. Emme uskoneet miehen kanssa, että nena suostuu esiintymään, vaan olimme asennoituneet siihen, että neiti tarrautuu meihin kiinni ja katselemme yhdessä koko esiintymisen, mutta yllätys oli suuri - saimme myös taide- ja tanssiakatemian johtajalta (ja myös nenan omalta ohjaajalta) paljon positiivistä palautetta ja hän sanoi uskovansa, että nenasta tulee vielä yksi akatemian tähtösistä, niin innokasta oli tytön esiintyminen. :) Ja äiti ja isä totta kai uskovat tyttärensä suureen lahjakkuuteen... :D mutta näinhän sen kuuluukin olla, vai mitä? Emmekö me kaikki ansaitse sen, että tässä kovassa maailmassa on ainakin yksi ihminen, joka uskoo juuri sinun olevan täydellinen, hyvä ja ihana? Yleensä tämä henkilö on oma äitisi... :)