Kun olin vastaamassa kommentteihin, jotka tulivat postaukseen "yllätyksiä", muistin yhden erittäin positiivisen kokemuksen lapsen kanssa matkustamisesta Suomessa.
Olin matkustamassa Helsinkiin junalla ja jouduin vaihtamaan junaa Tampereella. Olimme mieheni kanssa liikenteessä mukanamme nena, matkarattaat ja kolme matkalaukkua. Junan vaihtoon oli varattu tasan 4 minuuttia aikaa, koska junamme saapui asemalle myöhässä. Selvitin jo junassa konduktööriltä jatkojunamme lähtölaiturin ja konduktööri rauhoitteli minua sanoen, että laiturilta löytyy kyllä hissi, joten vaihto on sujuva. Juna saapui Tampereelle, mieheni kantoi kahta matkalaukkua, minä virittelin yhden laukun matkarattaisiin ja työnsin rattaita hissin luo - hissi oli epäkunnossa. Samasta junasta nousi pois erän nuorehko, ei todellakaan ystävällisen tai auttavaisen näköinen, mies, joka lähestyi meitä hissin ovella ja kysyi mihin junaan olemme vaihtamassa. Hän ilmoitti auttavansa meitä, otti kädestäni matkalaukun ja nosti rattaat toiselta puolelta ylös ja auttoi meidät portaat alas ja seuraavalle laiturille ylös, nosti vielä laukun junaan asti, auttoi miestäni nostamaan painavamman laukun portaat ylös ja auttoipa vielä rattaidenkin kanssa. Kiittäessäni vuolaasti, hän hymyili ja sanoi, että nyt hänen on juostava, hänen täytyy ehtiä juuri kuulutettuun junaan toiselle laiturille. Huikkasi vielä jo juostessaan, että hänellä on aika samanikäinen kummipoika ja että nena on aika hurmaava.
Näimme hänen ehtivän juuri ja juuri omaan junaansa.
Eli en halua yleistää, Suomessa kaikki eivät suhtaudu nihkeästi lapsiin tai lasten kanssa liikkuviin, mutta valitettavasti ikävät kokemukset jäävät helpommin mieleen.
Olin matkustamassa Helsinkiin junalla ja jouduin vaihtamaan junaa Tampereella. Olimme mieheni kanssa liikenteessä mukanamme nena, matkarattaat ja kolme matkalaukkua. Junan vaihtoon oli varattu tasan 4 minuuttia aikaa, koska junamme saapui asemalle myöhässä. Selvitin jo junassa konduktööriltä jatkojunamme lähtölaiturin ja konduktööri rauhoitteli minua sanoen, että laiturilta löytyy kyllä hissi, joten vaihto on sujuva. Juna saapui Tampereelle, mieheni kantoi kahta matkalaukkua, minä virittelin yhden laukun matkarattaisiin ja työnsin rattaita hissin luo - hissi oli epäkunnossa. Samasta junasta nousi pois erän nuorehko, ei todellakaan ystävällisen tai auttavaisen näköinen, mies, joka lähestyi meitä hissin ovella ja kysyi mihin junaan olemme vaihtamassa. Hän ilmoitti auttavansa meitä, otti kädestäni matkalaukun ja nosti rattaat toiselta puolelta ylös ja auttoi meidät portaat alas ja seuraavalle laiturille ylös, nosti vielä laukun junaan asti, auttoi miestäni nostamaan painavamman laukun portaat ylös ja auttoipa vielä rattaidenkin kanssa. Kiittäessäni vuolaasti, hän hymyili ja sanoi, että nyt hänen on juostava, hänen täytyy ehtiä juuri kuulutettuun junaan toiselle laiturille. Huikkasi vielä jo juostessaan, että hänellä on aika samanikäinen kummipoika ja että nena on aika hurmaava.
Näimme hänen ehtivän juuri ja juuri omaan junaansa.
Eli en halua yleistää, Suomessa kaikki eivät suhtaudu nihkeästi lapsiin tai lasten kanssa liikkuviin, mutta valitettavasti ikävät kokemukset jäävät helpommin mieleen.
