Kaukana.

Elämään mahtuu hetkiä, jolloin kaukana asuminen ei tunnu vaikealta - skypellä voi soitella ja muutenkin sisarusten, vanhempien ja kavereiden jutuissa ja elämässä pysyy kärryillä facebookin ihmeellisen maailman kautta. Nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että välimatka omaan perheeseen risoo. Flunssa kaataa yhä sinnikkäämmin tätä äitiä vaakatasoon, Nena alkaa parantua ja Aatu Armaan limayskä senkun pahenee. Jos asuisimme Suomessa, olen varma, että "ratsuväki" olisi jo kaahannut apuun. Mutta kyllä tästä selvitään, lämmittää se tietokin siitä, että vanhemmiltani varmasti saisin lastenhoitoapua tarvittaessa.

Tihkusateinen ja kolea Brasilia ei saa kenenkään mieltä piristymään tänään - eikä huomenna tai ylihuomenna. Sunnuntaille lupaillaan hieman parempaa keliä.

pd. kipeä ja vain kolme tuntia viime yönä nukkunut äiti ei ole kiva leikkikaveri - hän voi vaikka torkahtaa kesken "kahvittelun".

Flunssaisia ipanoita ja äitejä

Helmikuun lopussa päivälämpötilat olivat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) +38 astetta varjossa. Olimme kuitenkin koko porukka tottuneet jo helteeseen, emmekä kärsineet kuumuudesta. Maanantaina keli muuttui, vuorokauden aikana lämpötila laski 18 astetta ja siitä lähtien on satanut jatkuvasti. Nena aloitti pahan kuuloisen yskän lauantaina, minä ja Aatu Armas seurasimme hänen esimerkkiään maanantaina. Onneksi tämä flunssa jätti nenän rauhaan ja sisältääkin vain kuumeen, lihassäryn ja kovan yskän - ei nenän tukkoisuutta.

Yöt ovat menneet vaihtelevasti. Olen jo oppinut kasaamaan ison kasan puhtaita lakanoita Nenan huoneen lipaston päälle, jotta lakanoiden vaihto keskiyöllä olisi mahdollisimman nopeaa - lisäksi minusta on tullut taitava oksennusten ämpäriin saalistaja. Pelkästään mies on selviytynyt tästä flunssasta terveenä.

Viikonloppuna flunssan pitäisi olla Nenalta ohi; eikös sanota, että flunssa kestää 8 päivää?

Tänä vuonna karnevaalikulkueen tanssijoilla mahtaa olla aika vilpoisaa... Me aiomme viettää karnevaalivapaan kotona - olen varannut jo päivittäisen päiväunivuoron itselleni...

Pois paha nokkosrokko!

Nena esitteli minulle maanantaina ranteesta näppylöitä, tutkin niitä aikani ja totesin ne "varmaan ohimeneväksi" ja jatkoimme päivän touhuja. Eilen Nena esitteli näppylänsä uudelleen, nyt ne oli raavittu rikki ja niitä oli muutama enemmän. Rasvasin neidin käden bepanthenilla ja jatkoimme päivän touhuja.

Viime yönä olin juuri imettänyt Armaan ja saanut hänet nukahtamaan toisessa huoneessa, kun kuulin Nenan itkua. Menin katsomaan (koska miehellä on tosi rankka työviikko, päätin armahtaa hänet tällä kertaa ja hoitaa homman) ja Nena itki ja raapi kättään - ja rintaansa ja nilkkojaan ja reisiään ja selkäänsä.... Tutkin valon kanssa neidin läpikotaisin. Näppylöitä edelleen oli lähinnä vain ranteissa, mutta kaiketi tukala olo sai neidin raapimaan joka paikkaa. Yö oli hiostavan kuuma ja kaikki, jotka ovat ihottumasta kärsineet, tietävät kuinka tukalaksi nihkeä ilma saa kutinan... Rasvasin tytön bepanthenilla, pidin kädestä, keskustelin, että nyt on yö ja nyt nukutaan... ja sain seurata tuskaista pyörimistä liki kolme tuntia ennen kuin uni vei voiton. Monen monta kertaa typy oli jo liki nukahtanut, kun oli pakko havahtua raapimaan. Ja kun sain Nenan nukkumaan, olikin Armaan vuoro saada äidin huomio...

Aamulla soitin lastenlääkärille ja kuvailin ihottumaa - sain puhelinreseptin antihistamiineille ja kehoituksen antaa kolmen päivän ajan lääkettä, 48 tunnin sisällä ihottuman tulisi hävitä, tai sitten minun pitää viedä neiti näytille. Eli apteekkiin mars.

kuva täältä
Tämän lääkkeen tulisi parantaa ihottuma...

ps. Meille ihottuma on laatuaan ensimmäinen, eli kaikki ne, jotka taistelevat päivittäin lapsen atooppisen ihon, allergian tai ihottuman kanssa, saavat minulta kaiken sympatian.

Öisiä hirviöitä

Toissa yönä jouduin yhden painajaiseni sisälle - tai painajaiseni tuli minun todellisuuteeni sisälle, miten vain.

Nena heräsi jostain syystä pirteänä klo 02 ja suostui viipymään sängyssään vain ja ainoastaan käteni seuranaan, joten roikuin ison mahani kanssa sängyn reunalla pidellen kättäni neidin ulottuvissa. Torkahdin hetkeksi ja heräsin makuuhuone täynnä valoa - nena oli käynyt laittamassa kattolamppuun valon. Valot pois, nena sänkyyn, käsi ojolleen. Klo 05 neiti nukahti vihdoinkin ja minä nousin vessaan (ah, ihanat loppuraskauden vessaramppaukset) ja takaisin sänkyyn pääsin klo 05:10. Autuaasti asettauduin rauhallisesti hengittävän mieheni viereen nukkumaan, vedin peittoa itseni päälle ja torkahdin - heräten 05:20 karmeaan tunteeseen, että joku/jokin kutittaa käsivarttani. Refleksin omaisesti nappasin kutittelijan käteeni, heitin sen patjalle ja singahdin ylös sängystä (tämän mahan kanssa suunnilleen olympiamitallin veroisella nopeudella). Sanoin ääneen: "alguien caminó en mi brazo" (joku käveli käsivarrellani), mieheni hyppäsi sängystä, sytytti kattovalot ja paikallisti mustan tuhatjalkaisen, joka raivoisasti kipitti kaikkine jalkapareineen sängyltämme lattialle turvaan. Prinssi Rohkeani jäädessä taistelemaan lohikäärmettä vastaan, minä riensin vessaan pesemään käteni desinfioivalla saippualla ja runsaalla vedellä. Kättäni kihelmöi ja kutitti - siinä näkyi pistojälki.

Mieheni tapettua ilkeän hirviön sekä hävitettyä sen "maalliset jäänteet" vessanpöntön kautta, seurailimme puolisen tuntia mahdollisten allergiareaktioiden ilmestymistä. Käsi turposi, nenä tukkoontui ja aivastelu alkoi - nappasin antihistamiinin, joka posti oireet hyvin pian. Palasimme nukkumaan (tutkittuamme ensin makuuhuoneen "suurennuslasin avulla").

Mieheni nukahti varsin pian uudelleen, nena ei edes herännyt "taistelun" aikana - minä valvoin. Valvoessani hymyilin itsekseni, katselin aamun haaleassa valossa mieheni kasvoja ja olin kiitollinen - kuinka moni mies heräisi valmiina "sotaan" syvästä unesta kuullessaan ötökkäkammoisen vaimon sanovan pimeässä, että joku käveli hänen käsivarrellaan? Myönnän itsekin, että olisin varmaan pimeässä tehnyt saman hälytyksen muurahaisestakin - sellaisesta minimaalisen kokoisestakin.

Aamulla totesin miehelle, että olisin varmasti sanonut samaa muurahaisestakin; mies hymyili ja totesi, että niin olen tehnyt aiemminkin (totta, en vain muistanut sitä kertaa), mutta hän myös totesi vakavana, että hänen mielestään silti mikä tahansa säikähdykseni ansaitsee nopean reaktion - ja toisinaan säikähtelen ihan aiheestakin. ;)


Kuva lainattu jostain netistä, minulla ei tosiaankaan ollut kameraa sängynvieressä (ja vaikka olikin ollut, en olisi sitä ajatellutkaan). Nämä mustat tuhatjalkaiset ovat vaarallisia vain meille ampiasillekin allergisille - onneksi kyseinen hirviö ei tainnut minua kunnolla pistää.