Rento viikonloppu

Vietimme viikonlopun kotosalla, Nena ja mies kävivät sunnuntaina aamumessussa ja hedelmätorilla, mutta muuten vietimme aikaa rennosti kotiin rauhoittumalla ja vaihtoehtoisesti uima-altaassa riehumalla. Keittelimme mangomarmelaadia, koska mangopuu tuottaa edelleen n. 40 mangoa päivässä ja minua säälittää antaa niiden pilaantua - hamsterimaisesti joko soseutan niitä pakkaseen, keittelen marmelaadia tai sovellan vähän jokaista kakku- tai piirakkaohjetta mangolle sopivaksi - mangorahkaakin on tullut syötyä, mangomehusta puhumattakaan. Ja silti niitä ehtii pilaantua... Olen myös kantanut naapureille ja ystäville mangoja.


Viikonlopun aikana Nena oppi hyppäämään (kellukkeet käsivarsissaan) isänsä syliin uima-altaaseen, Aatu Armas kääntyi useaan otteeseen mahaltaan selälleen ja minä "järkytin" miestä ja Nenaa hyppäämällä Aatu Armaan päikkäreiden ajaksi vaatteet (ja silmälasit) päällä uima-altaaseen.

Kirje Joulupukille

Hyvä Joulupukki,

En ole läheskään varma, että uskon sinun olemassa oloosi, mutta kirjoitan sinulle - näin varmuuden vuoksi kuitenkin. Toivottavasti tämä seikka ei vähennä toiveitteni toteutusintoa, voithan ajatella sen niin, että saat mahdollisuuden todistaa olemassa olosi.

Ensimmäinen toiveeni tälle joululle olisi, ettei miehen työpaikalta soitettaisi hätätapauksia hoitamaan joulupyhien aikaan vaan saisimme viettää rauhallisen joulun kotona. Tämä joulu on ensimmäinen, jonka vietämme lasten kanssa omassa kodissamme. Olemme viettäneet yhden joulun kahdestaan (vuonna 06) täällä Brasiliassa, mutta muuten yhteiset joulumme olemme viettäneet anoppilassa. Toivoisin saavasi kasoittain joulumieltä ja -intoa, että jaksaisin rakentaa joulutunnelman myös tänne helteen ja auringon valloittamaan kotiimme. Jouluun kuuluu pimeys, lumi, pakkanen ja kynttilät - eikö totta? Älä kuitenkaan ymmärrä minua väärin, tämä ei tarkoita sitä, että toivoisin tänne Brasiliaan keskelle kesää pakkasta ja lunta... Joulumieli ja -into riittävät vallan hyvin tänä vuonna, joku toinen vuosi voisimme mennä Suomeen ihailemaan valkoista joulua.

Toivoisin myös koko perheelleni: omalle ydinperheelleni kuin myös laajemmalle, omalle ja poliittiselle suvulle, terveyttä ja hyvää mieltä koko seuraavaksi vuodeksi. Tiedän, että tämä toive voi olla hieman hankala toteuttaa ja tähän tunnetusti vaikuttaa myös ihmisten oma tahto, mutta voihan sitä edes toivoa... Voihan?

En tiedä kuuluuko lasten ruokahalu toimialaasi, mutta jos kuuluu, toivoisin kummallekin lapselleni tervettä ruokahalua. En todellakaan kaipaa käden vääntöä ruokailutilanteissa: "ei kulta, yksi lusikallinen ei ole tarpeeksi ruokaa, kyllä pitää syödä enemmän...". Olisi rentouttavaa voida antaa lapselle ruoka eteen, toivottaa hyvää ruokahalua ja myöhemmin saada suurin piirtein tyhjän lautasen takaisin ja kiitoksen ruuasta. Viimeisin kohta toteutuukin jo...

Olen kuullut, että olet parempi toteuttamaan hieman konkreettisempia toiveita, joten toivon vielä tähän loppuun Mega-Senan voittoa. Ehkä se on mielestäsi helpompi toteuttaa kuin aiemmat pyyntöni.

rakkain terveisin,
Ratón

pd. Muistathan vielä ystäväni Karkin taannoin lähettämän kirjeen, sen pitäisi olla tullut perille jo aika päiviä ennen postin normaalia jouluruuhkaa...

Kysymyksiä ja Vastauksia

Nappasin Heljän blogista mukaan seuraavan meemin, sen saa napata mukaansa kaikki halukkaat!

1. Miksi loit blogisi?
Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, usein omat ajatukset saa paremmin "suoriksi" kirjoittamalla ne ylös ja lukemalla teksti uudelleen - ja näin ne myös tarvittaessa muistaa myöhemmin... Lisäksi oman blogini ilmestymisen voisi laskea Karkin blogin, Tiramisua Milanossa, syyksi.

2. Minkälaisia blogeja seuraat?
Aika monenlaisia, aloitin ulkosuomalaisten blogien seuraamisesta, mutta nykyisin mukana on myös esim. lapsiperheen arjesta kertovia blogeja ja käsityö- ja leivontablogeja.

3. Lempimeikkimerkkisi?
Riippuu tuotteesta, sanotaan vaikka Lâncome.

4. Lempivaatemerkkisi?
Vaikkapa Docker.

5. Välttämätön meikkituotteesi?
En tiedä lasketaanko aurinkorasva mukaan, mutta Naturan kasvoille tarkoitettu aurinkovoide on ehdoton. Varsinaisista meikeistä varmaan ripsiväri.

6. Lempivärisi?
Tällä hetkellä elän ensimmäistä kertaa violetti-vaaleanpunainen - omenanvihreä - kautta. Yleensä palaan aina sinisen erisävyihin.

7. Hajuvetesi?
Issey Miyake L'eau D'issey ja Ck Eternity Summer.

8. Lempielokuvasi?
Vaikea valinta. Se voi olla Tuulen Viemää tai sitten Mamma Mia, joka saa aina hyvälle tuulelle.

9. Missä maassa haluaisit vierailla ja miksi?
Italiassa. Olemme mieheni kanssa kumpikin aina halunneet matkustaa Roomaan.

10. Keksi viimeinen kysymys ja vastaa siihen itse?
Luetko blogeja silloin kun sinun pitäisi tehdä jotain muuta?
Kyllä, lähes joka päivä luen blogit ennen kuin työsähköpostin... mutta ehkä se on työajattoman freelancerin etuja?

"Älä ikke veli, tisko tässä"

Tänään nukutin Armaan (lempinimi) pinnasänkyyn ja kipaisin vessaan. Kuulin sinne asti pojan kutsuhuudot. Ehtiessäni makuuhuoneen ovelle kuulin jotain aivan uskomattoman suloista: Nena oli kipittänyt kiireellä pikkuveikkaa katsomaan ja koitti lohduttaa vauvaa naama pinnoihin kiinni painettuna: "älä ikke veli, tisko tässä, mikä sulle tuli?, no niin, mikä sulle tuli veikka? ei mitään hätää, tisko on tässä, äiti tulee kohta, ei mitään hätää, no niin, no niin". Ja ihmeen kaupalla pikkuveikka lopetti itkemisen ja jäi katselemaan isosiskonsa kasvoja. Kyyneleet silmissäni seisoin ovella ja katselin pikkuisiani, Nenasta - universumin keskuksesta - on kasvanut hetkessä taitava ja rakastava pikkuinen isosisko ja pikkuveikkakin on kasvanut tarpeeksi jäädäkseen kuuntelemaan järkipuhetta. Minun omat rakkaani.

Torkkupeitto vauvalle

Sain keskiviikkona viimein aikaiseksi leikata oikean kokoisen palan vilttikankaasta ja istua ompelukoneen ääreen hurauttelemaan päärmeitä ja lopuksi ompelemaan neuleen kiinni vilttiin. Siitä tuli juuri sellainen kuin olin mielessäni kuvitellut lankoja ostaessani.

Carpe diem

Pienet ikenet jauhavat hieman kiukkuisesti tuttia,
joka tipahtelee suusta vähän väliä.
Kulmat kurtistuvat ja silmiin ilmestyy vakava päättäväinen katse.
Tutin jauhaminen nopenee,
posket muuttuvat punaisiksi ja kurkusta kuuluu matala ärinä.

Hetken kuluttua kuuluu "paukuttelua ja rupsutusta".
Kasvot palaavat hetkeksi tyyniksi ja tutti tipahtaa suusta.
Silmät sulkeutuvat ja hengitys tasaantuu.

Sitten kulmat rypistyvät uudelleen tuimaan kurttuun,
ärinä purkautuu kurkusta ja silmät avautuvat sirrilleen
- "paukuttelu ja rupsutus" jatkuvat.

Hiljaisuuden laskeuduttua huoneeseen
lapsi avaa silmänsä ja kajauttaa ilmoille kutsuhuudon
- mahassa on aivan hervoton aukko, ihan varmasti on suuri,
kun ei miesmuistiin ole syönyt tipan tippaa,
eikä pikkuinen muista ollenkaan tankanneensa
mahansa täyteen juuri ennen nukahtamistaan vartti aiemmin.

Silmieni edessä oma pieni poikani,
suloinen vaativa ilme kasvoillaan
ja vaipassa lämpimät kakat.

Haluaisin tallentaa muistiini kaikki pienet hetket ihan normaalista arkipäivästä. Hassut ilmeet, tuimat äänet ja ennen kaikkea sen lämpöisen vauvantuoksun.

KotiAPUlaiset

En aio sen kummemmin perustella tai puollustella sitä, miksi meillä on sekä viikkosiivoaja että puutarhuri. Viikkosiivoaja käy kahdesti viikossa ja puutarhuri kerran. Viimeisen puolen vuoden aikana on käynyt kerta kerralta selvemmäksi, että kummankin aika meidän taloudessamme alkaa käydä vähiin. Viikkosiivoaja on alkanut hutiloimaan ja tekemään kerta toisensa jälkeen samat tyhmyydet - joista ystävällisesti huomautetaan uudelleen ja uudelleen. Puutarhurin tunnin ruokatauko venyy viikko toisensa perään - tänään hän koki tarpeelliseksi sulatella ruokaansa liki kahden tunnin ajan - lisäksi hän käyttää viimeisen työtuntinsa suihkussa käymiseen ja hiustensa kampaamiseen.

Suomalaisella on melkoinen kynnys ruveta valittamaan toisten laiskuudesta - varsinkin jos ei itse ole koko päivänä saanut aikaiseksi muuta kuin pukea ja ruokkia lapsensa - leikkiä heidän kanssaan ja siinä sivulla vilkaista, onko töitä odottamassa. Mutta eihän kukaan laske työksi sitä, että istuu hetken tai toisen tietokoneen ääressä?

Minua kuitenkin harmittaa uskomattomasti se, että maksamme käyvän palkan kummallekin siitä, että he tulevat saamaan minut pahalle tuulelle muutamaan kertaan viikossa. Tiedän, etten selviäisi tämän talon siivoamisesta, pyykkäyksistä ja silityksistä ilman apua - saati sitten puutarhan hoitamisesta, mutta silti. Minun on useampaan kertaan tehnyt mieli yksinkertaisesti iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta "ai, et siis aio tehdä sitä? No, anna minä teen, sinä voit mennä sinne suihkuun ja kotiisi ja olla tulematta takaisin!". Olen pyöritellyt mielessäni jo useampaa tapaa irtisanoa jompi kumpi tai vaikka kumpikin kerrallaan. Olen kuitenkin luvannut miehelleni sietää viikkosiivoajaa (miehelle siitä joka kerta valittamatta) siihen saakka, että löydämme minulle jonkun muun avuksi. Tiukkaa kuitenkin tekee.

Jos palkkaa apua kotiin, eikö siitä pitäisi todella olla enemmän apua kuin harmia?

----- edit -----

Ja kyllä, postausta kirjoittaessani olen ollut varsin huonolla tuulella siitä huolimatta, että lapset ovat yhtä aikaa nukkumassa päiväunia.

Pois paha nokkosrokko!

Nena esitteli minulle maanantaina ranteesta näppylöitä, tutkin niitä aikani ja totesin ne "varmaan ohimeneväksi" ja jatkoimme päivän touhuja. Eilen Nena esitteli näppylänsä uudelleen, nyt ne oli raavittu rikki ja niitä oli muutama enemmän. Rasvasin neidin käden bepanthenilla ja jatkoimme päivän touhuja.

Viime yönä olin juuri imettänyt Armaan ja saanut hänet nukahtamaan toisessa huoneessa, kun kuulin Nenan itkua. Menin katsomaan (koska miehellä on tosi rankka työviikko, päätin armahtaa hänet tällä kertaa ja hoitaa homman) ja Nena itki ja raapi kättään - ja rintaansa ja nilkkojaan ja reisiään ja selkäänsä.... Tutkin valon kanssa neidin läpikotaisin. Näppylöitä edelleen oli lähinnä vain ranteissa, mutta kaiketi tukala olo sai neidin raapimaan joka paikkaa. Yö oli hiostavan kuuma ja kaikki, jotka ovat ihottumasta kärsineet, tietävät kuinka tukalaksi nihkeä ilma saa kutinan... Rasvasin tytön bepanthenilla, pidin kädestä, keskustelin, että nyt on yö ja nyt nukutaan... ja sain seurata tuskaista pyörimistä liki kolme tuntia ennen kuin uni vei voiton. Monen monta kertaa typy oli jo liki nukahtanut, kun oli pakko havahtua raapimaan. Ja kun sain Nenan nukkumaan, olikin Armaan vuoro saada äidin huomio...

Aamulla soitin lastenlääkärille ja kuvailin ihottumaa - sain puhelinreseptin antihistamiineille ja kehoituksen antaa kolmen päivän ajan lääkettä, 48 tunnin sisällä ihottuman tulisi hävitä, tai sitten minun pitää viedä neiti näytille. Eli apteekkiin mars.

kuva täältä
Tämän lääkkeen tulisi parantaa ihottuma...

ps. Meille ihottuma on laatuaan ensimmäinen, eli kaikki ne, jotka taistelevat päivittäin lapsen atooppisen ihon, allergian tai ihottuman kanssa, saavat minulta kaiken sympatian.

Hyvä mieli pienestä asiasta

kuva täältä

Minulla on hyvä mieli, koen olevani tärkeä, vaikka vaivannäköni onkin ollut hyvin pientä - vain arjen pyörityksen ohella tehtyä.

Jo nenan aikana minulla oli liikaa maitoa, pumppailin sitä pakkaseen ja lopulta ihan vaan lavuaariin kaadettavaksi, en pystynyt pikkuisen vauvan kanssa ajamaan keskustaan ja takaisin luovuttamaan äidinmaitoa - koin sen sekä itselleni, että maidon omistajalle liian raskaaksi. Puoli tuntia helteellä suuntaansa on pitkä matka autoa inhoavan pikkuvauvan kanssa, sitä paitsi: perille päästyäni, minun olisi pitänyt imettää oma lapseni, en olisi voinut luovuttaa maitoa silloin. Nyt tilanne on toisin, kaupungin synnytyslaitoksen maitopankki on järjestänyt "kuriiritoiminnan", joka hakee maidon sopimuksen mukaan kotoa. Lasten omalääkäri antoi tarvittavan lisämotivaation maidon luovuttamiseen mainitsemalla, että äidinmaidosta on kova pula ja että siksi sitä annetaankin vain pienimmille keskosille. (Lasten omalääkäri päivystää kerran viikossa synnytyssairaalassa ja vastasyntyneiden teho-osastolla).

Eilen luovutin ensimmäisen satsin pakastettua äidinmaitoa. En ollut ehtinyt keräämään kovinkaan paljoa ja suoraan sanottuna minua hieman nolotti, että maitopankista ajavat meille saakka hakemaan pientä tippaa maitoa. Mainitsin asiasta myös maitopankin sairaanhoitajalle, joka heti totesi joka ikisen millilitran olevan heille uskomattoman arvokasta tavaraa. Keskustelumme lomassa hän myös totesi, että tällä hetkellä pienin pikkukeskonen syntyi raskausviikolla 29 ja painaa alle puoli kiloa - hän jaksaa syödä kerrallaan yhden millilitran. Kirjaimellisesti jokainen tippa on tärkeä!

Voi kuinka pienestä voi tulla iloiseksi! Annan mielelläni ylimääräisen maidon sitä tarvitseville, varsinkin kun maitopankki ei suuresta tarpeesta huolimatta painosta ollenkaan vaan antaa minun luovuttaa maitoa aivan omaa tahtiani, mahdollisuuksieni mukaan. Enkä edes koe tekeväni "päivän hyvää tekoa", annanhan pois vain sen, mitä emme itse tarvitse.

Voittaja-fiilikset

Selvisimme hengissä - ja vieläpä ihan hyvillä mielin - viime viikon kolmesta arkipäivästä, jotka vietimme kolmisin lasten kanssa. Mummi palasi Suomeen lokakuun viimeisenä sunnuntaina, mies oli pyhäinpäivän takia kotona maanantain ja tiistain, mutta keskiviikosta lähtien meille koitti "se oikea" arki. Miehen työpäivät venyvät useimmiten pitkiksi ja yli 12 tunnin työpäivä on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Olemme nenan kanssa jo tottuneet täysin tähän rytmiin, viikolla nena viettää aikansa lähinnä minun seurassani ja viikonloppuisin ottaa isästään kaiken irti, mutta jännitin hieman vauvan rytmien sekoittavan päiväämme ja nenan rutiinien horjuvan liikaa.

Kevät on alkanut ja kuuma aurinko estää ulkoilun klo 11-16 vauvan kanssa - nenan kanssa voisi ulkoilla kyllä, kunhan aurinkorasvaa on riittävästi. Olemmekin siis koittaneet leikkiä parhaamme mukaan takapihalla keinuen, pyöräillen ja piilosta leikkien - sinne asti ylttää itkuhälyttimen taajuuskin. Lapset tuntuivat tehneen salaliiton minua vastaan, yöllä, kun toinen nukkui, toinen kukkui ja taas vuorot vaihtuivat - nyt salaliitto ilmeisesti on ohi ja yöt menevät paremmin ja jopa päivällä vauvan yhdet päiväunet osuvat yksiin nenan unien kanssa - minä saan hetken rauhallista aikaa, jolloin voi vaikka tiskata päivän astiat, käydä suihkussa tai syödä ruokansa lämpimänä ja ennen kaikkea - nukkua pikkuiset päikkärit.

Hetkellisiä hermoromahduksen partaalle vieviä tilanteita sattuu ainakin yksi jokaiseen päivään: vauva haluaa syödä juuri silloin, kun nenan pitäisi syödä tai neiti satuttaa itsensä ja tarvitsisi syliä hetkeksi, mutta kaikista näistä on selvitty kunnialla. Nena on osoittanut hienoa kykyä neuvotteluun ja onkin monta kertaa tyytynyt sylin tilalla kainaloon/halaukseen ja sanallinen palaute - positiivinen ja negatiivinen - ovat toimineet uskomattoman hyvin.

Isosisko on edelleen varsin hellä pikkuveikan kanssa, lohduttaa toista sanoen "no niin, no niin, juu, juu, kaakki huvin (kaikki on hyvin), no niin, äitin kuuta, juu, juu". Se on uskomattoman hellyttävää kuunneltavaa, itsekin niin pieni ja silti kokee olevansa iso isosisko, joka lohduttaa pikkuveikkaa.

Summa summarum: selvisimme kolmisin voittajina, jopa kaupassa käymisestä ja rokotuskäynneistä huolimatta. Olen ylpeä meistä. ;)

ps. Tiedän, että tähän moni voi todeta "big deal..." ja monen arjen selviytymiset vaativat suurempia ponnisteluja kuin minun arkeni, mutta... :)

ystäväviesti

Rouva Hoo haastoi minut tähän ystävyyskapula-meemiin :), lisäksi haastaa saa 10 muuta bloggaajaa, mutta kaiketi kaikki muut paitsi Mamãe ovat haasteen jo saaneet, joten haastan mamãen ja kaikki muut jotka eivät ole haastetta saaneet vielä.


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen « Mikä sinusta tulee isona?
Aivan pienenä halusin olla Tintti Wegelius, myöhemmin sairaanhoitaja.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Tohtori Sykerö sekä Jaki ja Nuka. Sarjakuvista tykkäsin eniten Aku Ankasta ja Asterixistä.

3. Lempileikkejäsi?
Kaikkein eniten rakastin leikkiä mielikuvitusleikkejä: serkusten kesken leikitty "Musta pässi" oli aivan ihanaa sekä parhaan kaverin kanssa leikitty "ikuista, samaa ja salaista". "Ikuista, samaa ja Salaista" on edelleen suuri salaisuus, sen sisältöä ei ole kenellekään kerrottu.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Pienempänä ihan mistä vain - vanhempana koripallosta.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?
Samuelssons (etkö tiedä ketkä? älä huoli, ei tuntenut edes wikipedia :D )

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Kaikki isoisän saaressa vietetyt synttärit, jolloin juhlistettiin yhteisesti isoisää, serkkua ja minua. Välillä kakun päällä piti kannatella pesuvatia ettei sade pese kermavaahtoa pois... mutta hauskaa oli! (ei siis mahduttu koko sakki yhtä aikaa tuvan pöydän ympärille, ulkona oli kakku leikattava :D ).

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Isoisoisoäitini vihki- ja kihlasormuksesta valetun sinettisormuksen, joka on kulkenut suvussa - kyseinen isoisoisoäiti oli kaimani, joten pappa halusi sen minulle antaa.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Käydä Roomassa myöhästyneellä häämatkalla.

Nenan muskariesitys

Nena käy kerran viikossa läheisessä taide- ja tanssiakatemiassa musiikin - ja taiteen aloituskerhossa. Nena aloitti kerhon ollessan hieman reilun vuoden ikäinen. Tuttavallisesti kerhoa kutsumme suomalaisittain muskariksi, vaikka se taitaa olla hieman enemmän ja tähtäimessä ohjaajilla on tanssin, musiikin ja taiteen aktiiviharrastajat tulevaisuudessa. Nena rakastaa muskariaan ja muskaritätiään, Simonea, tuttavallisesti Momoni.

Reilu viikko sitten 1-6 vuotiaat muskarilaiset esiintyivät matineessa taidehistoria teemanaan. Nenan ryhmä 1-3 vuotiaat esittivät harlekiinejä, jotka temppuilivat "keskiaikaisessa hovissa" tehden huikeita akrobaattisuorituksia kuten narulla kävely, patjalla pyöriminen, narun hyppääminen, pullon kanssa tasapainottelu, hulahulan pyörittäminen kädessä ja niin edelleen. Nenan ryhmän lapsiin loppujen lopuksi iski ramppikuume ja ainoastaan nena ja yksi poika esiintyivät vahvistuksenaan yksi neljävuotias tyttö. Nena oli ehdottomasti tästä ryhmästä pienin (ja äidin, mummin ja isänsä mielestä suloisin). Myös yleisö taputti nenalle raikuvasti jokaisen tempun jälkeen, koska hän todella näytti uskomattoman pieneltä ja innostuneelta lavalla. Vanhempien sydän meinasi suorastaan haljeta ylpeydestä!



ps. Emme uskoneet miehen kanssa, että nena suostuu esiintymään, vaan olimme asennoituneet siihen, että neiti tarrautuu meihin kiinni ja katselemme yhdessä koko esiintymisen, mutta yllätys oli suuri - saimme myös taide- ja tanssiakatemian johtajalta (ja myös nenan omalta ohjaajalta) paljon positiivistä palautetta ja hän sanoi uskovansa, että nenasta tulee vielä yksi akatemian tähtösistä, niin innokasta oli tytön esiintyminen. :) Ja äiti ja isä totta kai uskovat tyttärensä suureen lahjakkuuteen... :D mutta näinhän sen kuuluukin olla, vai mitä? Emmekö me kaikki ansaitse sen, että tässä kovassa maailmassa on ainakin yksi ihminen, joka uskoo juuri sinun olevan täydellinen, hyvä ja ihana? Yleensä tämä henkilö on oma äitisi... :)