Kun olin vastaamassa kommentteihin, jotka tulivat postaukseen "yllätyksiä", muistin yhden erittäin positiivisen kokemuksen lapsen kanssa matkustamisesta Suomessa.
Olin matkustamassa Helsinkiin junalla ja jouduin vaihtamaan junaa Tampereella. Olimme mieheni kanssa liikenteessä mukanamme nena, matkarattaat ja kolme matkalaukkua. Junan vaihtoon oli varattu tasan 4 minuuttia aikaa, koska junamme saapui asemalle myöhässä. Selvitin jo junassa konduktööriltä jatkojunamme lähtölaiturin ja konduktööri rauhoitteli minua sanoen, että laiturilta löytyy kyllä hissi, joten vaihto on sujuva. Juna saapui Tampereelle, mieheni kantoi kahta matkalaukkua, minä virittelin yhden laukun matkarattaisiin ja työnsin rattaita hissin luo - hissi oli epäkunnossa. Samasta junasta nousi pois erän nuorehko, ei todellakaan ystävällisen tai auttavaisen näköinen, mies, joka lähestyi meitä hissin ovella ja kysyi mihin junaan olemme vaihtamassa. Hän ilmoitti auttavansa meitä, otti kädestäni matkalaukun ja nosti rattaat toiselta puolelta ylös ja auttoi meidät portaat alas ja seuraavalle laiturille ylös, nosti vielä laukun junaan asti, auttoi miestäni nostamaan painavamman laukun portaat ylös ja auttoipa vielä rattaidenkin kanssa. Kiittäessäni vuolaasti, hän hymyili ja sanoi, että nyt hänen on juostava, hänen täytyy ehtiä juuri kuulutettuun junaan toiselle laiturille. Huikkasi vielä jo juostessaan, että hänellä on aika samanikäinen kummipoika ja että nena on aika hurmaava.
Näimme hänen ehtivän juuri ja juuri omaan junaansa.
Eli en halua yleistää, Suomessa kaikki eivät suhtaudu nihkeästi lapsiin tai lasten kanssa liikkuviin, mutta valitettavasti ikävät kokemukset jäävät helpommin mieleen.
Olin matkustamassa Helsinkiin junalla ja jouduin vaihtamaan junaa Tampereella. Olimme mieheni kanssa liikenteessä mukanamme nena, matkarattaat ja kolme matkalaukkua. Junan vaihtoon oli varattu tasan 4 minuuttia aikaa, koska junamme saapui asemalle myöhässä. Selvitin jo junassa konduktööriltä jatkojunamme lähtölaiturin ja konduktööri rauhoitteli minua sanoen, että laiturilta löytyy kyllä hissi, joten vaihto on sujuva. Juna saapui Tampereelle, mieheni kantoi kahta matkalaukkua, minä virittelin yhden laukun matkarattaisiin ja työnsin rattaita hissin luo - hissi oli epäkunnossa. Samasta junasta nousi pois erän nuorehko, ei todellakaan ystävällisen tai auttavaisen näköinen, mies, joka lähestyi meitä hissin ovella ja kysyi mihin junaan olemme vaihtamassa. Hän ilmoitti auttavansa meitä, otti kädestäni matkalaukun ja nosti rattaat toiselta puolelta ylös ja auttoi meidät portaat alas ja seuraavalle laiturille ylös, nosti vielä laukun junaan asti, auttoi miestäni nostamaan painavamman laukun portaat ylös ja auttoipa vielä rattaidenkin kanssa. Kiittäessäni vuolaasti, hän hymyili ja sanoi, että nyt hänen on juostava, hänen täytyy ehtiä juuri kuulutettuun junaan toiselle laiturille. Huikkasi vielä jo juostessaan, että hänellä on aika samanikäinen kummipoika ja että nena on aika hurmaava.
Näimme hänen ehtivän juuri ja juuri omaan junaansa.
Eli en halua yleistää, Suomessa kaikki eivät suhtaudu nihkeästi lapsiin tai lasten kanssa liikkuviin, mutta valitettavasti ikävät kokemukset jäävät helpommin mieleen.
10 kommenttia:
Oi, kiitos tästä muistosta :) Tuntuu tosi ihanalta kuulla, että myös hyviä kokemuksia löytyy ja niinhän se on,että ne ikävämmät jää niin helposti mieleen..
Aivan totta, negatiiviset asiat jäävät helpommin mieleen kuin positiiviset. Meillä ei ole ollut mitään erityisen negatiivisia kokeumuksia typyn kanssa Suomesta, mutta itseä välillä on surettanut tytön ilme, kun hän toiveikkaana tervehtii esim. kaupan kassaa Suomessa, joka ei ole huomaavinaankaan :( Kun on tottunut siihen, että Italiassa kassa rupattelee ja ihastelee siinä tavaroiden viivakoodia lukiessaan. Ja asiakkaat jonossa takana eivät murahtele tyytymättöminä lapsiperheen "hidastelulle" vaan viihdyttävät lasta omalta osaltaan. Siis meillä tyttöhän rakastaa kaupassa käyntiä, hän saa siellä niin tavattoman paljon ihanaa huomiota osakseen.
Kyllä Suomessakin joku aina tervehtii, mutta ei se aivan näytä kuuluvan tapoihin, eihän siellä tervehditä aikuisiakaan, niin miksi sitten lapsia...? ;)
tää melki herkistyi tuota postausta lukiessa ;)
Musta tuntuu, että Italiassa tuon asian voi yleistää ei ainoastaan lapsia koskevaksi, vaan ihan yleiseen kanssakäymiskulttuuriin kuuluvaksi. Mun kauppareissut täällä Italiassa saattaa venyä, kun jään joka pysäkillä suustani kiinni vaatekaupan myyjän/lehtikioskin pitäjän/apteekkarin kanssa. Ihmiset kommentoi ja heittää läppää vapaasti ventovieraidenkin kanssa, mikä Suomessa on harvinaisempaa. Ja se, että vielä tunnetaan suht hyvin lähikaupan kassa/pankin tiskillä työskentelevä neiti. Kaikki nämä henkiöt ovat osa sosiaalista verkostoani Italiassa,mutta en voisi kuvitellakaan, että sama tapahtuisi Suomessa asuessani. Ehkä se on vain ennakkoluuloa minun puoleltani. Ja joka tapauksessa täällä otetaan lapset mukaan julkiseenkin elämään eri tavoin kuin Suomessa, esim. illalliselle ravintolaan, kaverin luokse iltaa istuttaessa, jäätelötuuttia syömään rantakadulle kesäyönä. Kun suomalaiset ystäväni tulevat tänne kesällä, he kauhistelevat sitä, että pienet lapset ovat ulkona perheensä kanssa vielä myöhään illalla. Mutta kun ei täällä voi olla ulkona leikkimässä keskipäivällä, kun on niin perhanan kuuma. Kai se niin on, että maassa maan tavalla. Mutta on totta, että ikävät kokemukset jää helpommin mieleen.
Karkki: itsellekin tuli hyvä mieli kun sen muistin :) ajattelin, että ansaitsee ihan oman pienen postauksensa :)
Vera A.: Nena kanssa koitti tervehtiä kaikkia Suomessa, lähes kaikki mummot tervehtii ja ilahtuu kamalasti, jos niiden kanssa sitten vaihtaa pari sanaa vaikka ilmoista :) Me siis käytettiin lähes jokainen vastaantuleva mummo hyväksi :D
Pikkusisko: :D
Italiansalaatti: Toi on kyllä totta, täällä myös erityisesti lasta tervehditään nimeltä kaupassa monen työntekijän (tai asiakkaan) toimesta, ja kyllä sinne tosiaan hetkeksi jämähtää aina kassalle, vähintään ihmettelemään kuinka tämän vuoden talvi on ollut yllättävän lämmin tai kuulitko, että X-kadulla oli melkein kolari :D Ja se kuuluu asiaan, kukaan ei jonossa tuskastu takana, koska useimmiten koko jono puuttuu keskusteluun :) Lähikaupassa käymiseenkin tulee varattua suht paljon aikaa... :D
Hassua: itselläni vastaava kokemus ja nimenomaan Tampereen asemalta hissin ollessa rikki. Enkelini tosin oli vanhempi naishenkilö kun reippaat nuoret miehet vain ryntäilivät ohitseni.
Heljä: onkohan Tampereen aseman hissit aina epäkunnossa? :D Onneksi näitä enkeleitä useimmiten löytyy, kun pulaan joutuu :)
Tosiaan, kyllähän Suomessa auttavaisia ihmisiä löytyy! Tämä ei liity mitenkään lapsiin, mutta tällä viikolla olin lasten kanssa pihalla ja katselin viereisen kerrostalon pihaan pyöräillyttä vanhempaa naista. Hän oli vienyt pyöränsä varastoon, jonka jälkeen huomasin hänellä olevan jonkinmoinen tasapainohäiriö. Hän piti kiinni pyörävaraston ovesta ja yritti lähteä kävelemään, mutta ei päässyt. En voinut kahden lapsen kanssa mennä auttamaan, mutta naapurin nuori mies oli myös pihalla. Juoksin sanomaan hänelle, että tuolla on nyt joku hätä tuolla naisella. Sanaakaan sanomatta tämä mies spurttasi naisen luo ja pienen neuvonpidon jälkeen talutti naisen kotiin.
Nainen oli itku silmässä kiitellyt, hänellä on kuulemma ennenkin tasapaino heittänyt pyöräilyn jälkeen. Olin otettu tämän nuoren miehen toiminnasta. Varmasti moni samanikäinen olisi jättänyt menemättä.
Ihana postaus, kyllä Suomesta ja Suomalaisista pitää kehuttavaakin löytyä - mehän ollaan kaikki Suomalaisia ;)
Sanja: ihana kokemus tuokin :) musta on aina niin kamalan pysäyttävää huomata kuinka ihmiset oikeasti välittääkin lähimmäisistään :) se piristää pitkään :)
Maamaa: näin on! Ehdottomasti :) ja kyllä Suomesta kaipaa paljon asioita täällä kaukana! Siirtäisin mielelläni koko meidän osavaltion eurooppaan, jonnekin sinne Suomen lähettyville :D
Lähetä kommentti