Vietin viime yönä monen monta tuntia hiljaisuutta kuunnellen, vauva möyrysi kumman aktiivisesti ja painoi virtsarakkoa tehokkaasti. Nousinkin vähän väliä hiippailemaan vessaan, palatakseni takaisin sänkyyn lämpimän täkin alle. Mies-reppana joutui useaan otteeseen (tietämättään) lämmittämään vaimonsa kohmeiset varpaat ja nena sai joka kerralla peiton omien jalkojensa päälle.
Siinä loikoillessani - ja hyvää asentoa metsästäessäni - minulla oli hyvää aikaa kuunnella hiljaisuutta, tai oikeammin lähes hiljaisuutta, koska hiljaisuuden rikkoi kaksi minulle rakasta ääntä, nenan tuhina ja miehen tasainen hengitys. Ajatukseni risteilivät nykyhetken ja tulevan välillä, suunnittelivat vauvan syntymän jälkeistä aikaa ja palasivat taas nauttimaan vauvan leikkisistä potkuista.
Yön hiljaisina tunteina oli aikaa miettiä rakenneultrassa havaittua virtsan takaisinvirtausta munuaisiin ja sitä, että rv 31 tehdyssä ultrauksessa tämä takaisinvirtaus näkyy edelleen yhtä selkeänä kuin rv 21 rakenneultrassa. Olen onnistunut päiväaikaan olemaan täysin murehtimatta asiaa, enkä yölläkään varsinaista murhetta asiasta itselleni rakentanut, mutta pieni huoli tietenkin kaihersi ajatusten keskellä. Tämä virtsan takaisinvirtaus munuaisiin on kuulemma varsin yleistä sikiöaikana ja suurimmassa osassa tapauksia korjaantuu itsestään loppuraskauden aikana - ja jos ei korjaannu, vaiva useimmiten on helposti hoidettavissa. Nenan viime kuun lastenlääkärin tarkistuksen aikana päätin vuodattaa huoleni nenan lääkärille; tuleehan hänestä vauvankin oma lääkäri. Mieli keveni heti huomattavasti, lääkäri kun otti asian selkeästi hoidettavakseen ja kirjoitti vauvalle varattuun kansioon (kyllä, hän on jo avannut vauvalle oman kansion), että muistaa lähettää vauvan heti pikkuisena munuaisultraan tilanteen tarkastamiseksi. On rauhoittava tietää, ettei minun tarvitse nyt huolehtia tästä asiasta, vaan ammattilainen huolehtii minun puolestani.
Ehdin myös pohtia esikoistani ja hänen suhtautumistaan vauvaan. Hän rakastaa vauvoja ja mielellään toivoo niitä äidin syliin siliteltäviksi - omassakin sylissään hän jaksaa pitää huolella vauvaa pitemmänkin tovin. Oma sisarus, joka onkin pysyvästi perheen osa, voi kuitenkin tehdä typyn mustasukkaiseksi. Mustasukkaisuus on kuitenkin luonnollinen tunnetila pienelle lapselle, joka on tottunut olemaan perheen keskipiste, joka pääsee syliin sillä sekuntilla, kun sylille on tarvetta. Olen koittanut muistuttaa itseäni nyt jo siitä, että muistan antaa nenalle omaa erityistä aikaa myös vauvan syntymän jälkeen.
Ja se äidin rakkaus. Rakastaako esikoistaan enemmän kuin tulevaa vauvaa? Se kielletty aihe - täysi tabu - on myös pyörinyt mielessä. Keskusteltuani ihanien ystävieni kanssa, myös äitien, olen tullut siihen tulokseen, että kaikki pohtivat näitä kysymyksiä ennen toisen lapsensa syntymää ja toteavat sitten huolensa olleen turha. Päätin siis antaa näidenkin ajatusten olla kaikessa rauhassa pääni sisällä.
Juuri kun minä olin saanut ajatukseni suurinpiirtein järjestykseen ja vauvan rauhoittumaan, nena heräsi pirteänä uuteen aamuun - kello neljältä. Sain kuitenkin tytön taivuteltua nukahtamaan uudelleen, vaikka se aikaa veikin, ja minäkin sain kello viiden kieppeissä unen päästä kiinni.
11 kommenttia:
Tuollainen varmaankin pistää miettimään,ja huolestuttaa,mutta toivottavasti kaikki sujuu hyvin eikä mitään korjausta sitten tarvita.
Ihan samanlaisia asioita mullakin pyori mielessa ennen Lucaksen syntymaa. Joskus myohemmin luin mielestani aika hyvan neuvon joltain nettisivulta; keskity tietoisesti antamaan huomiota esikoiselle silla vauva saa aikaa ja huomiota ihan automaattisesti eika jaa mistaan paitsi.
Me tehtiin suuremmat muutokset Luanan elamassa hyvissa ajoin ennen vauvan syntymaa (tutti pois, itsenaisempi nukkumaanmeno ym.) ettei sitten tullut liikaa uutta vauvan myota. Meilla kriittinen hetki oli aina imetysaika silla Luana pian hoksasi, etta ma en paase sen peraan ja teki ihan kaikkea minka tiesi kielletyksi. Useimmiten pyysin Luanaa hakemaan lempikirjojaan ja luin sille sohvalla samalla kun imetin ja se auttoi.
Ma mietin myos usein sita milta Luanasta tuntuu kun vauva tuleekin pysyvasti osaksi elamaa eika vaan hetkeksi aidin syliin ihasteltavaksi. Ihan kuolematon oli Luanan kommentti joskus mun loppuraskauden aikana: maattiin vierekkain sohvalla ja ma mietin aaneen "Mitakohan sakin sitten sanot kun se vauva oikeasti syntyy", johon Luana (vajaa kaksvee) miettimatta sekuntiakaan: "Kiitos Jeesus." Vahanko nauratti :D
Tulipas pitka kommentti... Hyvaa loppuviikkoa teille taalta Amazonasin savusumun keskelta! Meilla on kuulemma talla hetkella huonompi ilmanlaatu kun São Paulossa...
Yaelian: Pistää tosiaan, vaikka olenkin sen aika hyvin saanut sullottua johonkin sellaiseen "kohtaan aivoista", että sitä pohdin lähinnä yön unettomina tunteina. Onneksi tämä nenan lastenlääkäri on todella hyvä ja on ottanut asian hoidettavaksi, joten ainakin tiedän, että se tulee tarkistettua ja jos jotain tarvitsee tehdä, se tehdään :)
Mamãe: Meillä kanssa on koitettu tärkeitä "ison tytön" hommia harjoitella ennakkoon, tutti meillä vielä on ja pysyköön vielä, kun kerta on niin tärkeä vieläkin. Mä olen koittanut miettiä nenan muskari-juttuja jne. että miten saan ne järjestymään hyvin ilman, että nena joutuu joustamaan niissä ja muutenkin tiedostamaan sen, että nena tarttee paljon omaa huomiota. Toi kirjojen lukeminen imettäessä kuulostaa hyvälle ratkaisulle ja sitä voisi koittaa meilläkin.
Ihanaa että olet jatkanut bloggausta! Luin juuri kaikki kirjoitukset alusta asti päästäkseni taas kärryille ; )
Nena on kasvanut ja vauva tulossa, onnea!
Jonna: Olipa kiva löytää sinut taas! Olet ollut monesti mielessä! Mulla oli tosi pitkä tauko ensin ja sitten annoin periksi kirjoitustarpeelle :).
On tosi ihanaa kuulla,että sinulla on niin ammattimainen ja huolehtiva lääkäri, se luo sellaisen tärkeän turvallisuuden tunteen siitä, että tietää että kaikki tulee otettua huomioon ja että sillä on painoarvonsa. Siitä tulee sellainen levollinen olo, että on hyvissä käsissä. Sellaisia lääkäreitä kaipaisin kovasti tänne meillekin..
Karkki: meille tosiaan siunaantui aivan ihana lastenlääkäri, joka kaiken lisäksi antoi näinkin "hysteeriselle" äidille vastaanoton puhelinnumeron lisäksi kännykkänumeronsa ja kotinumeronsa - ja painotti kovasti, että aina saa soittaa, jos yhtään huolettaa. Tästä lääkäristä pidetään kyllä kiinni :) ja hänelle kerrottiinkin vauvan odottamisesta varsin alkutaipaleella ja silloin jo pyydettiin vauvan omalääkäriksi... Hän on luvannut tulla synnärille katsastamaan vauvan heti synnytyksen jälkeen, vaikka sattuisikin olemaan vapaalla silloin.
Hyvä, että realistisesti ajattelet tuota huolta; eihän sitä auta etukäteen olla liian huolissaan ja toivottavasti tosiaan mitään vikaa ei edes ole kun vauva syntyy. Hyvä kuitenkin, että on lääkäri valmiina joka tekee kaikki tarvittavat testit ja hoitaa, jos on hoidettavaa :)
Varmasti se toisen lapsen syntyminen on taas ihan uusi kokemus pienessä perheessä. Ei vain äidille ja isälle, mutta isosisarukselle erityisesti... Hyvä, että nenaa on etukäteen vähän "treenattu", että on himpun itsenäisempi ja ymmärtää. Varmaan nena kasvaa sekä fyysisesti että erityisesti henkisesti tosi nopeasti Oikeasti "isoksi tytöksi" uuden vauvan tultua.
Huippu-muisto mamaella tuo "kiitos jeesus" -juttu :D
Kun veljenpoikani tuli isoveljeksi vajaa 2vuotiaana, hän hoiti pikkuveikkaa ahkerasti. Muutaman viikon kuluttua hän kuitenkin kysyi vanhemmiltaan "Milloin toi vauva lähtee takas sinne mistä se tuli?" ;D
Heippa onnittelut vielä multakin! Tuutte pikkasen perässä siis :)
Samoja aatoksia teillä kuin mullakin. Toisaalta olen myös kuullut miten kakkonen usein on aika sopeutuvainen ja helppo lapsi koska tottuu jo pienestä siihen ettei koskaan saa jakamatonta huomioita samanlailla kuin esikoinen on aina saanut... täytyy toivoa että näin on - pian nähdään todellisuudessa!!
Maamaa: Mä olen päättäväisesti ajattelematta asiaa, koska eihän sille voi yhtään mitään tehdä vielä ja välttämättä ei tarvitsekaan. :)
Nena on kovasti treenaillut itse isosiskoutta ja kantaa joka paikkaan mukaansa nuken, jota hoitaa ja lohduttaa "älä ikke vauva" :). Lisäksi pari päivää sitten katselimme yhdessä toisella silmällä telkkaa, jossa oli kaksosia odottava äiti, joka ensin näkyi isomahaisena ja sitten sai vauvansa syliin... Nena taputteli hetken minun mahaani ja sanoi "äiti, anna vauva". Kyllä kuitenkin taipui odottamaan, kun väitin vauvan vielä nukkuvan ;).
Multa jäi tosiaan kommentoimatta tota Mamãen juttua, mutta se hymyilyttää aina kun sen muistaa :D Prinsessa on ollut sanavalmis pikkusesta lähtien :).
Tukholman tyttö: Kiitos :), pikkusen perässä tosiaan tullaan :). Mä olen lukenut jonkun tutkimuksen, jonka mukaan perheen toiset lapset (siis ei esikoinen vaan muut) tietävät jo kohdussa, etteivät ole esikoisia :). Miestä moinen tutkimus huvitti ja hän mietti, että onko nena kirjoittanut sinne kohdun seinään oman puumerkkinsä "mä olin täällä ensin" ;).
Kiva tietää, että tosiaan muutkin toista odottavat pohtivat samoja asioita :) ei ole yksin ajatusten kanssa :).
Tukholman tyttö: Mulla on näissä pikkasen vanhemmissa teksteissä kommenttien valvonta käytössä, että huomaisin uudet kommentit :)
Lähetä kommentti