Lauantai-iltana kerroin miehelleni, että eräs yhteinen ystävämme - nainen - on juuri eronnut. Useampi yhteinen ystävämme seurusteluaikanamme koki asiakseen kertoa, että mieheni oli jossain vaiheessa ollut varsin kiinnostunut tästä naisesta. En kokenut koskaan asiaa uhkaavaksi, koska "si no fue mi año, no me hace daño" (eli suurin piirtein: mikä ei tapahtunut minun vuotenani, ei satuta minua) ja siinä keskustellessamme kysyin mieheltäni missä vaiheessa hän oli kyseisestä naisesta ollut kiinnostunut. Mies katsoi hämmästyneenä minua ja sanoi, ettei oikeastaan koskaan, nainen oli kaveri kavereiden joukossa - sillä erotuksella, että hän oli siinä vaiheessa kaveriporukan ainoa sinkkunainen, jonka tanssittaminen luonnollisesti lankesi porukan sinkkumiehille. Uskon kyllä miestä, koska he olisivat ehkä kummallisin pariskunta, minkä voin kuvitella.
Jatkoimme kuitenkin vuosien 2000-2002 ruotimista. Silloin me liikuimme paljon yhdessä - olimme myös kaveriporukan harvoja sinkkuja ja jotenkin luonnollinen pari. Viihdyin hyvin mieheni kainalossa ja mies veti minut hyvin nopeasti lähelleen - emme kuitenkaan koskaan keskustelleet aiheesta tai ylittäneet muutenkaan reilun ystävyyssuhteen rajoja. Kysyin samalla, mistä lähtien mies piti minusta "siinä mielessä" ja sain vastaukseksi huvittuneen hymyn kera "itseasiassa siitä lähtien kun tutustuimme". Hymyilytti - tietenkin - ja sanoin miehelle, niin minäkin sinusta, mutta senhän sinä tiesitkin. Seurasi pitkä hiljaisuus ja mies aidon äimistyneenä sanoi, ettei todellakaan ollut tiennyt asiaa. Hän ei ollut ilmaissut sanallisesti tunteitaan, koska oli odottanut selkeää "ei"-vastausta koko ajan. Nyt oli minun vuoroni hämmästyä, minä olin ollut täysin varma, että oma ihastukseni oli päivän selvää ja näkyi Kiinaan saakka. Itse asiassa muistan joskus harmistuneena todenneeni tästä yhteiselle ystävällemme - cupidollemme - joka oli samaa mieltä kanssani: olen varmasti lähettänyt niin selkeitä viestejä, että kyllä miehen pitäisi olla idiootti ellei huomaisi asiaa... Ja ei, ei mies ole idiootti, hän on mies. Mieheni totesi, että naiset ei taida koskaan oppia sitä seikkaa, että jos miehelle ei suoraan sanota tai osoiteta tunteita, mies todennäköisesti ei niitä tajua.
Opimme kumpikin paljon uutta yhteisestä tarinastamme lauantai-illan aikana. Minä vihdoinkin ymmärsin miksi mies ei ollut sanonut mitään suoraan ja mies oli erittäin imarreltu, koska ymmärsi, että myös minä olin ollut kiinnostunut hänestä alusta alkaen.
Nenan nukahdettua siirryimme riippukeinuihin pihakatokseemme ja katselimme toisiamme hiljaisuuden vallitessa. Aloimme puhumaan yhtä aikaa, olimme ajatelleetkin samoja asioita - kuinka paljosta saa olla kiitollinen, että vaikka soudimme ja huopasimme, annoimme virheellisiä vihjeitä ja jouduimme jopa tuhansien kilometrien välimatkan erottamiksi kolmeksi vuodeksi, saimme silti toisemme - onneksi.
En olisi itsekään uskonut, jos joku olisi sanonut minulle kuusi vuotta sitten, että tänään, 1.9.2010, on kolmas hääpäivämme.
10 kommenttia:
Oi... Mà liikutuin kyyneliin. miten kaunis teksti!
Sydàmellisesti ja valtavasti onnea hààpàivànà! Iso iso hali!!!
Onnea haapaivan johdosta! Missa teidan haat vietettiin?
Karkki: Oi kiitos! :) Lauantai oli sen verran tunteikas, etten silloin vielä osannut edes kirjata tunteitani paperille :) nyt eilisiltana/viime yönä sain niitä paperille rustattua; halusin muistaa sen lauantaisen tunnelman :).
Haliterkkuja takaisin teille! Ja kiitos onnitteluista :)
Mamãe: Kiitos :). Me menimme ensin siviilivihkimyksen naimisiin Jyväskylässä Suomessa (1.9.) ja sitten kirkollisen siunauksen Ecuadorissa 29.12). Tuo kuva itse asiassa on kirkollisesta siunaamisesta Ecuadorista, mutta en sattunut löytämään yöllä niitä montaa tuhatta kuvaa, joita isäni ja sukulaiset siviilistä ottivat :D. Jos löydän ne, niin etsin sieltäkin jonkun :).
Aivan ihana kirjoitus ja tosi liikuttava ja romsku! <3
onnea hääpäivänä!!
(ja muinakin päivinä!) ;)
Meillä oli vähän samanlainen "sekava" alku; olimme monta vuotta työkavereita ja siellä meistä tuli ystäviä. Mä olin varattu tahollani ja hanikin heilasti milloin ketäkin. Kuitenkin jo silloin muistan ajatelleeni, että onpa komea ja kiva mies; siitä saisi hyvän itselleenkin (tiesin, etten tule olemaan sen hetkisen poikaystävän kanssa ikuisesti). Mutta aina ajattelin, ettei 'hani' musta sillätavalla ole kiinnostunut ... Ystävyytemme vain syveni ja syveni, mä erosin exästä enkä tiennyt edes varmasti onko 'hani' vapaa - sellaisista asioista ei puhuttu, vaikka oltiinkin hyviä ystäviä. Mielestäni kyllä vinkkasin jatkuvasti ja pidettiin pientä flirttiä yllä. Yhteiset ystävätkin nauroi meille, että MYÖNTÄKÄÄ nyt vihdoin ja OTTAKAA toisenne! :D
...me vaan naureskeltiin - ja salaa toivottiin että toinen tekis sen alotteen :D
Sitten vaan lopulta 'hani' teki aloitteen yhtenä iltana kun oltiin yhdessä drinksuilla ja loppu onkin historiaa. Monesti ollaan puhuttu, kuinka pitkään kumpikin omalla tahollaan oli toista katsellut 'sillä silmällä' ja ajatellut "ei tuo kuitenkaan musta enempää halua..." Onneksi hani otti riskin (omilla sanoillaan se kutsui riskiksi että pussas mua :D) ja päästiin vihdoin Asiaan! ;D
*nyt odotan että se tekee sen ratkasevan askeleen ja pääsen omiin häihin* ;D
Maamaa: ihana tarina teilläkin, hiljaa hyvää tulee ;) vai mitä? Meilläkin itse asiassa tämä ratkaiseva askel oli se, että mies päätti riskeerata ja otti ja pussasi ;) tammikuussa 2005 :D.
Meilläkin muuten kaveriporukka koko ajan jauhoi, että myöntäkää jo ja "olkaa yhdessä" tuosta 2000 vuodesta lähtien. :) Ja kumpikin omalla tahollaan odotti toiselta selkeää merkkiä :D.
Maamaa: ps. mies muuten sanoi lauantaina päättäneensä silloin tammikuussa 2005, että olen riskinoton arvoinen :) että voi saavuttaa enemmän kuin menettää :).
Olipa ihana teksti hääpäivän kunniaksi <3 Ja on muuten just niin totta, että miehet ei ymmärrä vihjailuja :) Meilläkin tulee muuten lokakuussa 3 vuotta naimisiin menosta. Me ei tosi ehditty olla "vain" kavereita, vaan se oli menoa heti alusta saakka, mutta noin yleensä ottaen olen huomannut, että sellaiset suhteet, joissa ensin ollaan ystäviä, ovat tasapainoisimpia ja onnellisimpia. Mutta meidän onneksi siitäkin säännöstä on poikkeuksia, heh heh...
Vera A.: Joka säännöstä taitaa olla poikkeuksensa :D ja tähän sääntöön varmasti vaikuttaa myös se, kuinka paljon suhteen hoitamisen eteen tekee töitä :). Teilläkin on siis kohta hääpäivä :)
Onnittelut - vähän myöhäiset - hääpäivän johdosta!
Palautin antamasi tunnustuksen :-) Käy kurkkaamassa!
Voi paljon onnea! Minäkin täällä liikutuin kyyneliin :') <3
Lähetä kommentti