Vera A. kirjoittti blogissaan postauksen, jossa mietittiin sitä, minkälainen blogi olisi ollut kymmenen vuotta sitten. Minun oli tartuttava oitis samaan aiheeseen.
Kymmenen vuotta sitten minä:
- Olisin kirjoittanut blogiani Quitossa, Ecuadorin pääkaupungissa rakkaalla vanhalla pöytäkoneellani, joka oli ensimmäinen oma tietokoneeni.
- Olisin todennäköisest kirjoittanut hyvin paljon graduni tekemisprosessista ja pähkäillyt viimeisten luentojen ja tenttien suorittamista.
- Postauksistani olisi paistanut läpi äärimmäisen kyyninen asenne rakkautta kohtaan, minulla ei ollut poikaystävää, mutta suurin osa ystävistäni oli miehiä - kävin usein treffeillä ja olin hyvin tottunut siihen, että minua pidettiin jääprinsessana.
- Olisin myös kertonut silloisen työpaikkani sotkuisista ihmissuhteista - ja äärimmäisen ihanista oppilaistani, joista osa oli kuulovammaisia lapsia.
- Olin jo ehtinyt tutustua aviomieheeni ja olisin todennäköisesti myös kirjoittanut siitä, kuinka hän olisi täydellinen aviomies, mutta etten todellakaan halunnut vielä naimisiin. Kuuluimme samaan kaveriporukkaan ja tapasimme hyvin usein illanistujaisten merkeissä.
- Olisin hyvin suurella todennäköisyydellä tylsistyttänyt kaikki mahdolliset lukijat pohdinnoillani siitä, että muuttaisinko takaisin Suomeen valmistuttuani vai en.
Todennäköisintä on, että kaikille osapuolille on onnekasta, että vuonna 2001 kirjoitin vielä vanhanaikaisesti päiväkirjaani ruutuvihkoon. Kyseiset ruutuvihkot ovat vielä tallessa, minun pitäisi lukea ne jossain vaiheessa uudelleen, mutta teen sen ehkä vasta joskus kymmenen vuoden kuluttua.
Kymmenen vuotta sitten minä:
- Olisin kirjoittanut blogiani Quitossa, Ecuadorin pääkaupungissa rakkaalla vanhalla pöytäkoneellani, joka oli ensimmäinen oma tietokoneeni.
- Olisin todennäköisest kirjoittanut hyvin paljon graduni tekemisprosessista ja pähkäillyt viimeisten luentojen ja tenttien suorittamista.
- Postauksistani olisi paistanut läpi äärimmäisen kyyninen asenne rakkautta kohtaan, minulla ei ollut poikaystävää, mutta suurin osa ystävistäni oli miehiä - kävin usein treffeillä ja olin hyvin tottunut siihen, että minua pidettiin jääprinsessana.
- Olisin myös kertonut silloisen työpaikkani sotkuisista ihmissuhteista - ja äärimmäisen ihanista oppilaistani, joista osa oli kuulovammaisia lapsia.
- Olin jo ehtinyt tutustua aviomieheeni ja olisin todennäköisesti myös kirjoittanut siitä, kuinka hän olisi täydellinen aviomies, mutta etten todellakaan halunnut vielä naimisiin. Kuuluimme samaan kaveriporukkaan ja tapasimme hyvin usein illanistujaisten merkeissä.
- Olisin hyvin suurella todennäköisyydellä tylsistyttänyt kaikki mahdolliset lukijat pohdinnoillani siitä, että muuttaisinko takaisin Suomeen valmistuttuani vai en.
Todennäköisintä on, että kaikille osapuolille on onnekasta, että vuonna 2001 kirjoitin vielä vanhanaikaisesti päiväkirjaani ruutuvihkoon. Kyseiset ruutuvihkot ovat vielä tallessa, minun pitäisi lukea ne jossain vaiheessa uudelleen, mutta teen sen ehkä vasta joskus kymmenen vuoden kuluttua.
3 kommenttia:
Viimeksi jäi kommentoimatta, että kiitos tästä postauksesta! Olen niin pahuksen utelias, että on ihana matkustaa ajassa taaksepäin sinunkin kanssasi :D
Mulla on sulle tunnustus :)
ps. Onko blogista kadonnu syötteet tarkoituksella? Paria uudempaa postausta ei oo näkyny lukemistossa lainkaan.
Vera A.: toinen utelias ilmoittautuu :D
Tiina: ei ollut, en tiedä miksi ne hävisi, enkä sitä miten ne nyt takaisin tuli :D Kiitos tunnustuksesta :)
Lähetä kommentti