Eilen oli erään ystävämme syntymäpäivä, hänen tuore vaimonsa suunnitteli yllätysjuhlinnan erääseen pizzeriaan kaupungissa. Hän soitteli kavereiden vaimoille ja tyttöystäville, ettei kukaan vahingossa lipsauttaisi synttärisankarille suunnitelmista. Minä sain tehtäväkseni udella mieheltä, pystyvätkö he synttärisankarin kanssa lähtemään töistä tiettyyn aikaan mennessä. Lähetin miehelle sähköpostia ja kyselin asiaa... Sain siihen pian vastauksen: "odotas, kyselen synttärisankarilta". Luin paniikinomaisesti oman sähköpostiviestini läpi: en ollut muistanut laittaa, että kyseessä oli yllätys! Naputtelin pikaisen vastauksen kertoen asian oikean laidan. Istuin koneella jännittyneenä ja odotin - ja odotin. Lopulta sain vastauksen, jossa mies sanoo, ettei ollut ehtinyt vielä jutella synttärisankarin kanssa. Huokaisin helpotuksesta: yllätys oli vielä turvattu!
Valmistelin nenaa illan pizzeriakäyntiin. Siirsin päiväunia pikkuisen myöhemmäksi ja annoin tytön nukkua haluamansa ajan. Päiväunilta kuitenkin heräsi kiukkuinen pikkutyttö, jonka mielestä kaikki oli pahaa, tylsää ja muutenkin ihan mälsää... Onneksi neiti piristyi hieman iltaa kohden ja lähdimme matkaan yhdellä autolla (olin jo harkinnut, että lähdemme kahdella autolla, jolloin minä voin palata pikaisestikin takaisin kotiin, jos neidin pinna palaa).
Ilta sujui varsin hienosti. Nena aloitti illan piirtelyllä ja värittelyllä. Brasiliassa lapset ovat luonnollinen osa yhteiskuntaa ja ovat tervetulleita (niin ravintolan kuin kanssaruokailijoidenkin puolesta) mukaan ravintolaan. Tämä onkin yksi niistä seikoista, joka tekee lastenkasvattamisesta Brasiliassa helpompaa ja vähemmän yhteiskunnasta eristävää kuin monessa muussa maassa. Parin tunnin istuskelun jälkeen äidin käsilaukun uumenista löytyvät viihdykkeet alkoivat olla tylsiä ja neiti halusi juoksentelemaan. Onneksi tiistaisin on aika tyhjää ravintoloissa eikä nenan kipittely haitannut ketään. Synttärisankarin sisaren poikaystävä otti yllättäen vetovastuun neidin vahtimisessa ja lumosikin pikkuneidin aivan kokonaan. Kaksin he kävivät muun muassa tutustumassa ravintolan pizzauuniin ja neiti oli aivan tohkeissaan keittiökierrokselta palatessaan ja kertoessaan kuinka "on kuuma". En muista milloin olisimme voineet miehen kanssa nauttia ystävien seurasta näin huolettomasti. Kotiin lähdimme vasta yhdentoista nurkilla ja neiti simahti tyytyväisenä heti omaan turvaistuimeensa ja aika pienin kiukutteluin pukeutui pyjamaansa, otti maitopullonsa ja meni pinnasänkyyn - ja nukkui koko yön kuin tukki.
14 kommenttia:
Tuota asennetta lapsiin kaipaan kyllä täällä! Meidän on lähes mahdoton päästä ravintolaan syömään edes keskellä päivää, koska Rasmushan ei ole hetkeäkään paikoillaan. Onneksi monissa ravintoloissa on nykyään jonkinmoinen leikkinurkkaus, mutta sekään ei pidä tuntia kauempaa mielenkiintoa yllä. Huomaan, että monet asiakkaat mulkoilevat vihaisesti, samoin henkilökunta.
Eniten ehkä vihaisia katseita tulee kuitenkin toisilta lapsiperheiltä! Siis sellaisilta, joiden lapset istuu rauhassa tuntikausia eivätkä säntäile paikasta toiseen, syövät ruokansa eivätkä heittele sitä pitkin lattioita..Meidän tytön syntymän jälkeen kuvittelin itsekin, että tuollainen käytös johtuu vain ja ainoastaan siitä, että vanhemmat eivät pidä rajoja. Nyt olen täysin neuvoton. Vaikka tekisin mitä tai tarjolla olisi 20 eri ruokalajia, niin pikkumiehen takamus ei pysy tuolissa edes viittä minuuttia. :/
Nyt tuli vähän asian vierestäkin. :) Ihanaa, että saitte nauttia illasta rauhassa! Sitä tulee varmasti tarvitsemaan, kun pian teidän perhe kasvaa ja hetkeen ei kahdenkeskistä aikaa sillä tavalla ole.
Sanja: mä huomasin tota samaa Suomessa, sain Jyväskylässä kuulla jopa jalkakäytävällä olevani toisten tukkoja, kun nenan ja matkarattaiden kanssa kävelin... Ja siinä jalkakäytävällä ei edes ollut tungosta...
Täällä on ihanaa, kun just ravintoloissakin on aina tosi ystävälliset tarjoilijat ja ne kiikuttaa ravintolan puolesta värikyniä ja värityskirjoja pöytään heti ja sit toi et kanssaruokailijat vaan hymyilee lapselle (jopa silloin kun mun mielestä nena pitää pikkuisen liikaa ääntä). Joissain hienommissa ravintoloissa on useampi pikkuisen erillään oleva sali, joista sitten yhteen "kerätään" lapsiperheitä erityisesti illallisaikaan. Musta se on kiva käytäntö niin ei tartte niin stressata et "pilaa" jonkun romanttisen illallisen :D. Mutta koskaan siis ei oo kukaan valittanut tai mulkoillut ja nenakin useimmiten on aika liikkuvainen - eilen oli ihan erikoinen ilta :).
Ehkäpä se Rasmuksenkin meno pikkasen rauhottuu tässä kun ikää kertyy...
En tajua miten en ollut nain pitkaan aikaan kaynyt taalla!!! Ma oon kans huomannut ton erilaisen suhtautumisen lapsiin vaikka meilla on enemman kokemusta taalta kuin Suomesta. Kaikki lasten kaahoilu selitetaan leppoisasti "criança é assim mesmo" ja nauramalla paalle :)
Suomessa kaksi vuotta sitten musta tuntui, etta meidan lapset piti paljon enemman aanta kuin muut lapset yleensa. Siis puhuvat aanekkaammin (ja jatkuvasti). Ne myos juttelee ihan kaikkien kanssa ja esim. paikallisjunassa aina kyselivat vastapaata istuvilta IHAN KAIKKEA (tyyliin ne pakolliset "mita sun laukussa on?" ja "minne sa oot menossa?" seka myoskin "minka varinen sun talo on ulkoa ja sisalta?" jne.)
Meni ehka vahan asian vieresta mutta tallasta tuli tanaan mieleen :)
Se on ihanaa, kun lapsetkin on tervetulleita. Olen huomannut saman ilmiön Italiassa ja jossain määrin myös esimerkiksi Kroatiassa. Lapsia ihastellaan, heille osoitetaan huomiota ja jutellaan. Tarjoilijat eivät vaikuta olevan koskaan liian kiireisiä pysähtymään hetkeksi lapsen luokse. Italiassa on todella jännää se, että ihmiset vaikuttavat olevan todella lapsirakkaita, mutta sitten kun katsotaan maan hedelmällisyyslukuja, niin ne ovatkin Euroopan alhaisimpia. Aika jännä ilmiö. Sveitsistä ja Suomesta minulla on vähemmän kokemuksia, koska tulee harvemmin käytyä ravintolassa. Mutta ainakin täällä Ticinossa esimerkiksi kaupankassat jaksavat myös joka kerta jutella lapselle. Suomessa tätä ei ole tainnut tapahtua kertaakaan.
Voin kuvitella miltä sinusta tuntui luettuasi tuon "odotas, kyselen synttärisankarilta" -vastauksen... ja sieluni silmin näen sinut naputtelemassa uutta viestiä paniikinomaisesti kauheata vauhtia ja ehkä kädetkin täristen ;) Onneksi yllätys ei mennyt piloille :)
Elvira on ihan oikeassa, Italiassa on samanlainen lapsirakas asenne kuin Brasiliassa. Itse luulen sen johtuvan juuri lasten vähäisyydestä, heitä arvostetaan sitäkin enemmän (ja hemmotellaan ehkä liikaakin...). Mutta täällä kanssa ventovieraatkin ihastelevat ja vähintäänkin hymyilevät ja vastaavat pienen ciao ciao -tervehdykseen, kun taas Suomessa... :( Ja täällä on tosi liikuttavaa, että ihan teinitkin (pojatkin) ovat tosi kivoja lapsia kohtaan, kutsuvat söpöksi jne. vaikka se ei niin coolia ehkä olekaan :D Mutta ihanaa, että saitte viettää noin hauskan ravintolaillan. Me olemme aina käyneet ahkerasti Italiassa ravintolassa, mutta nyt tyttö on just siinä vaiheessa, ettei voi, kun ei istu paikallaan kuin oman ruokailun ajan, ja jonkun pitää juosta perässä, eli ei voitaisi sitten itse syödä, eli ei oikein järkeä :)
Mamãe: just tohon "criança é assim mesmo"-lausahdukseen olen törmännyt moneen otteeseen. Pari viikkoa sitten nena voi pahoin automatkalla neuvolaan ja oksensi koko turvaistuimensa ja vaatteensa ihan vaihtokuntoon... Tultiin tutulle parkkipaikalle, jossa nolostelin että "mä tässä vähän viivyn kun siivoan tän sotkun" ja sain takaisin just ton "aa, com criança não tem jeito, criança é assim mesmo..." ja sain lainaan kasan pyyhkeitä, rättejä ja ämpärillisen vettä... Parkkipaikan omistaja tuli vielä auttamaan likaantuneen maton pesussa.
Nena koitti vuosi sitten Suomessa morjestella autoilijoita, joista yksi huomasi käsi ojossa rattaissa olevan lapsen ja morjesti takaisin - voi sitä pienen lapsen riemua... Täällä vähintään 2/3 autoilijoista morjestaa heiluttavaa lasta...
Elvira: ehti kyllä tulla sellanen hermostunut kylmä hiki pintaan kun naputin hätäistä vastausta ja mokoma ei edes heti vastannut takaisin... Onneksi pysyi yllärinä!
Onkohan Suomi joku erikoisuus tässä "lapset eivät ole tervetulleita"-politiikassaan? Niin monessa maassa tuntuu lapset olevan niin looginen osa päivittäistä elämää...
Vera A.: Oli tosi ihana pystyä juttelemaan kavereiden kanssa kaikessa rauhassa eikä tarvinnut vahtia koko ajan pikkuneidin menemistä. Nenalla tahtoo olla pikkusen tota samaa, ettei millään malttais istua syöttötuolissa vaan pitäis päästä juoksemaan... yleensä typy ei meinaa jaksaa edes omaa ruokaansa syödä kun pitäisi päästä tutkimusmatkalle. Me ollaan ruvettu harrastamaan tälläistä satunnaista ti-to ravintolassa syömistä, koska silloin tavallisesti on tyhjempää ravintoloissa, niin joskus jopa tarjoilija lupautuu seuraamaan nenan menoa jotta saadaan syödä rauhassa (tosin silloin kyllä itsekin on koko ajan valmiustilassa).
Mun piti viela paasta jatkamaan tasta aiheesta... :) Vera A. sanoi niista teinipojista ja taalla oon huomannut ihan saman. Siina missa suomalainen sukulaisteini istuu myrtsina sohvan kulmassa jossain sukujuhlissa taalla samanikaiset pojat leikkii pienempien serkkujensa kanssa, kantaa sylissa, kutittaa, leikkii hippaa ja piilosta jne. Meidan lapset on ihan hulluna vanhempiin serkkuihinsa ja musta on ihanaa miten isommat jaksaa antaa huomiota pienemmille! :)
Ja tiedan, eihan kaikki ole samanlaisia... Olen nahnyt niita myrtseja teineja taallakin ja tietysti Suomessa tosi mukavia ja lasten kanssa hassuttelevia teineja myos. Mutta noin niin kuin yleistaen... :)
niin, onhan sitä jotain eroa latino miehellä ja suomalaisella jörölläkin ;)
Täytyy sanoa, että näin lapsettomana, en itse ole kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että suomessa ei oltaisi kauhean innostuneita lasten läsnäolosta. Voi olla, että itseäni kun ne eivät häiritse, niin en ole sitten kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiotakaan. Ja sen, mitä olen lasten seurassa ravintoloissa ollut, olen saanut erittäinkin positiivista palvelua tarjoilijoilta (ovat huomioineet lapsenkin erittäin hyvin.)
Mutta lisään senkin, että näin lapsirakas kuin olenkin, niin kyllä itseänikin alkaa ahistamaan jos menen ravintolaan (ja maksan siitä sen reilut 50e) ja viereisessä pöydässä käydään kovaa neuvottelukeskustelua itku-huuto-raivareiden säestyksellä.. ;)
Mutta pointtini oli, että ehkä sitten tapaan kulkea ns. "laput silmillä" kun en ole tätä suomalaisten negatiivisuutta huomannut :)
Ihanaa, että teillä oli onnistunut ilta ja saitte nauttia, ja että myös nenalla oli kivaa :)
Musta on hieno juttu, että ravintoloissa on varattu erillinen alue/ puoli lapsiperheille. Siinä lastellisten vanhempien ei tarvitse "pelätä" että häiritsee kovin muita asiakkaita ja ne lapsettomat eivät "häiriinny" juoksentelevista ja metelöivistä taaperoista.
Varmasti kaikkia joskus ärsyttää, jos lähistöllä joku lapsi kirkuu ja riehuu loputtomiin, erityisesti ravintoloissa tai vaikka lentokoneessa, mutta tietäähän sen, että ei pieniä aina saa hiljaiseksi vaikka mitä tekisi. Ja täytyyhän lapsiperhedenkin voida käydä ulkona syömässä, matkustaa yms.. Ymmärrän hyvin siis "molempia osapuolia" ;)
pikkusisko: eihän näihin asioihin kiinnitä huomiota, ellei niitä lapsia arkielämässä ole mukana joka paikassa... :) Enkä minäkään sano, että kaikkialla Suomessa olisi katsottu kieroon kun lapsen kanssa liikkuu, mutta toisinaan tollaset tilanteet rävähtää silmille. Varsinkin kun nena vielä vuosi sitten liikkui vähemmän, joten se malttoi istua sylissä ja leikkiä ihan rauhassa - kovin parkuvainenhan neiti ei koskaan ole ollut - ja silti ihmiset esim. junassa hyvinkäältä jyväskylään protestoivat suureen ääneen kännykkäänsä kuinka "saa nähdä mitä tästäkin matkasta tulee kun tää vaunu on täynnä kakaroita"... Vaunussa ei ollut muita lapsia kuin nena, joka nukkui mun sylissä (ja loppumatkan ajan leikki ihan rauhassa ja aika hiljaa - ja tuskin pieni kikastus häiritsee)...
Eli siis tota mä tarkoitan kun sanon, että Suomessa helposti katsotaan tosi kieroon (tai siis kailotetaan sitä lasten läheisyyden inhottavuutta ja ahdistavuutta kännykkään ihan siinä lapsen lähellä).
Ja juu, ketä tahansa harmittaa, jos koko ravintola-ateria menee pieleen sen takia, että joku kiukuttelee ja parkuu vieressä. Meillä (ja kaikilla tutuilla) toi tilanne ratkaistaan sillä, että mennään esim. ravintolan vessaan neuvottelemaan asiasta kunnes tilanne on rauhoittunut. Ei tee mieli itsekään syödä jos lapsi itkee... Ollaankin monesti tarjoilijan (ja joskus ravintolapäällikönkin) häiriön vähättelyistä huolimatta pyydetty annokset mukaan pakattaviksi ja poistuttu "kiukuttelemaan" kotiin.
Maamaa: On varmaan maailman stressaavin tilanne, kun lapsi (se oma) itkee lentokoneessa ja samaan aikaan palaa turvavyövalo... Yleensä meidän lennot menee tosi hyvin ja nena nukkuu (valitaan yölentoja), mutta kerran Perun välilaskun laskeutuminen oli niin kammottava ja pitkä, että lapsi itki ja parkui ja hieroi korviaan. Omatkin korvat oli räjähtämispisteessä siitä holtittomasta paineen vaihtelusta mikä siellä koneen sisällä oli(toisesta korvasti tuli vertakin ?!?), että oli sanoin kuvaamattoman ihanaa kun kone laskeutui ja paine tasoittui - samalla hetkellä lapsi lopetti itkun.
Muistan yhden lennon (vielä sinkkuaikana), jolloin Atlanttia ylitettäessä yksi lapsi itki monta tuntia putkeen - lentoemännät jakoi halukkaille korvatulpat... Mutta voin kuvitella kuinka kamala tilanne se oli lapsen vanhemmille, jotka koitti kaikkensa saadakseen lapsen rauhalliseksi.
Italiassa on tosiaan se hyvà puoli, niin kuin teillàkin,ettà lapsista vàlitetààn koko sydàmellà. Olemme aina etusijalla, mentiin minne vain ja se tuntuu kyllà aivan mahtavalta, ettà lapsia rakastetaan ja arvostetaan niin vilpittòmàsti, ovathan ne tulevaisuuden voimavara, mistà yhteiskunta ponnistaa eteenpàin.
Sain toissakesànà Suomessa rattaiden kanssa oven pààlleni, kun eràs suomalainen mies vàkisin halusi mennà edeltàni ovesta ulos hesburgerissa, eikà sitten jàànyt pitàmààn ovea auki, vaan paiskasi sen suoraan meidàn pààlle. alkoi tuntua siltà kuin olisi vain tiellà, vaikka siinà tòkkiikin rattaissa eteenpàin pienellà osallaan ja panoksellaan yhtà tulevaisuuden tekijàà. Teki mieli kyllà huikata sille miehelle takaisin muutama noheva sana,mutta en sitten jàànyt siihen murisemaan, se olisi varmaankin kaikunut kuuloille korville.. i think..
Karkki: mä oon ajatellut samalla tavalla, eli turha sitä on tuhlata energiaansa koittamalla saada joku tuntematon kaduntallaaja tajuamaan jonkun tärkeän "pointin".
Tollasiin pieniin kohteliaisiin elkeisiin tottuu tosi nopeasti ulkomailla, kuten just oven auki pitäminen :).
Mä muistin juuri yhden hyvin positiivisen kokemuksen lapsen kanssa liikkumisesta Suomessa ja se ansaitsee oman pienen postauksensa. :)
Haleja Milanoon :)
Mulla ei ole omia lapsia, ja kadulla yleensä huomio kiinnittyy ensin koiranpentuun kuin pikkulapsiin...
Mutta elämä (ja Meksiko) kouluttaa! Täällä kun joka ravitolassa ja juhlissa ja joka menossa yleensäkin on lapset mukana, niin itseasiassa se onkin aika mukavaa! Olen jopa intoutunut niiden myrtsien teinipoikien kanssa leikkimään sukujuhlissa kakaroiden kanssa...
Voisko olla niin, että Suomessa kun lapsia ei juuri ruoka ravintoloihin raahata, niin sitten kun kerrankin kovalla tohinalla mennään niin sitten rupee pikkuisia itkettää, ja juoksuttamaan ja riehuttamaan? Vielä kun vanhemmat jännää vieressä.
Muutenkin Suomessa ehkä tää ulkona syöminen on sellainen vähän ainutlaatuisempi juttu: on jotain erikoista jos mennään ulos syömään. Odotukset on katossa, ja sitten tulee shokki kun sen "kerran vuodessa" -aterian keskeyttää naapuripöydän ipana.
Ulkona syöminen Suomessa on muuten varmaan vähän kaksipiippuinen juttu: ymmärrän ettei nelihenkinen perhe siellä joka viikko istu illastamassa ulkona, mutta sitten kun mennään niin miksi aina mennään johonkin Chicosiin/Rossoon? Mun tutut sanoo, että mennään, koska "ei muista ravintoloista saa lasten menuta ja ei meidän lapest syö mitään erikoista". Kai ne söis, jos olisivat tottuneet...
Meksikossa en ole useinkaan nähnyt ravintoloissa mitään lasten nauravat nakit -menuta, mutta silti niitä lapsia on joka ikinen kerta - syömässä, tyytyväisinä! :)
Annika: tossa on pointtia. Eli siis Suomessa varmaan harvemmin lapsen kanssa mennään ravintolaan, joten lapsi ei ole siihen niin tottunut... Mulla on nena joka menossa mukana, kaveriporukan lounastapaamisissa ja jopa ultraustilanteissa ja ehkä typy on tottunut tähän ja osaa sitten sen takia olla rauhallisempi tai jotain.
Meillä nena on tosi huono syöjä, mutta tykkää kummallisista asioista kuten oliivit... Täällä lapsille ei ole omaa ruokalistaa, mutta kaikki annokset (suurimmassa osassa ravintoloita) voi tilata puolikkaana lapselle. Ja se on kiva tapa, lapsenkin tulee syötyä muuta kuin lihapullia ja ranskiksia...
Lähetä kommentti