Hän on täällä

Pieni poikamme näki päivänvalon perjantaina 1.10.10 klo 11:19, tai oikeammin pieni mies näki ensimmäisenä leikkaussalin kirkkaat kohdevalot, mutta päivänvaloon pääsimme varsin pian. Pikkuiseni syntyi suunnitellun sektion kautta ja syntyessään painoi 3395g ja pituutta hänellä oli 49,5cm. Hän parkui suuren ääneen ja rauhoittui vasta kuullessaan isänsä äänen, hän hapuili epämääräisesti käsillään minun poskeani ja tuhisi aavistuksen loukkaantuneena.

Heräämössä sain pikkumiehen nakuilemaan rinnalleni ja ehdimme tutustua kaikessa rauhassa toisiimme - ja nuori mies sai ruokaa. Isänsä odotteli meitä huoneessamme - hän olisi mielellään ollut jo meidän kanssamme, mutta heräämössä oli tungosta eikä tällä(kään) kertaa isät päässeet sinne mukaan.

Sairaalassa vietimme kaksi vuorokautta ja sitten pääsimme kotiin.

Pieni mies on äärimmäisen kiltti tapaus, keskittyy lähinnä vauvan velvollisuuksiin, eli syö, nukkuu ja kakkii.

ps. aiemmin pohtimani "rakastaako toista lasta yhtä paljon kuin esikoista?" -kysymykseen löysin jo vastauksen: määrällisesti ja laadullisesti rakastaa, rakkaus vaan on joka kerta hieman erilaista, jokaisella on oma paikkansa ja tilansa. Ei se rakkaus esikoiseen muutu toisen lapsen syntymän jälkeen, eikä toinen lapsi joudu tyytymään esikoiselta "ylijääviin rakkauden murusiin" vaan hänelle on ollut varattuna aivan oma paikka äidin sydämessä - ja aivan oma suuri rakkausvarasto.